Mahdais /mahđais/, annoi, Engelandist, Sughunen, annoit, annoi, Hengens /heŋŋens/ tai /henkens/, Calandis, Gollandista, tauans
HUOM! Seuraavissa tapauksissa heikkoasteinen muoto eroaa nykysuomen vastaavasta esim. spiranttiääntämyksen vuoksi:
lughun, sodha, wirghalla, modholla /muođolla/, Christitudhen /kristittyđen/, Wdhen /uuđen/, hädhen /häđän/, alghetussa /alɣetussa/ ’aletussa’, Wirghasans, waluodhen /valvođen/
HUOM. Spirantteja ei ole merkitty vaan lukuasussa on käytetty nykykirjaimistoa (kohdat, joissa äännetään spirantti, on lihavoitu).
Omenapw = omenapuu
Winakellärihin = viinakellarihin ’viinikellariin’
wirghotta = virgottaa ’virvoittaa’
toreutta = tuoreuttaa ’virkistää’
Pääni = pääni
sylepi = ?syleepi ’syleilee’ (oletettavasti syletä : syleän / syleen; Gananderilla imperatiiviasu syleäk. Vrt. kadota : katoan / katoon : katoa!)
eike waiua = eikä vaivaa
sihenasti = siihen asti (kahdesti sama)
Rackani = rakkaani
hyppepi = hyppääpi
päle = päälle (kahdesti sama)
MetzeCaurin = metsäkauriin ’gasellin’
curkistele = kurkistelee
Rackan = rakkaan(i)
wastapi = vastaapi
Sadhe cwro = sadekuuro
putkachtaneet = putkahtaneet (kahdesti sama)
ombi cwltu = ompi kuultu
Ficuna puudh = viikunapuut
Winapuudh = viinapuut ’viiniköynnökset’
sis = siis
cwlda = kuulta ’kuulla’
ändes = ääntäs(i)
änes = äänes(i)
Käsiteket = käsittäkäät ’käsittäkää, ottakaa kiinni’
raiskauat = raiskaavat ’turmelevat’
Winatarhat = viinatarhat ’viini-, rypäletarhat’
ninquin, nin quin = niin kuin
HUOM. Agricolan lainasana rosi ’ruusu, lilja’ ääntynee /roosi/ tai /ruusi/: Orghon Rosi = laakson lilja (orko = laakso), Rosien seassa = ruusujen/liljojen keskellä
Päevän, Toevovat, taevan, toevottap, laolavat, ylöskäevät (VKS usein käivät pro käyvät, siksi > käevät), laehot -> päivän, toivovat, taivaan, toivottapi, laulavat, ylöskäyvät, laihot
3. inf. illatiivit:
mwtoin quin wargastaman, ia tappaman, ia kadhottaman = muutoin kuin varastamaan ja tappamaan ja kadottamaan ’hävittämään’
3. inf. instruktiivit:
- pite vapaxi tuleman = pitää vapaaksi tuleman
- heille pite Eleme oleman, ia yldekylle oleman = heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä(isesti) oleman
- Ja ne samat pite minun mös tēne saattaman, ia heidhen pite cwleman minun äneni = ja ne samat (lampaat) pitää minun myös tänne saattaman, ja heidän pitää kuuleman minun ääneni
- Ja olemā pite yxi Lammashone = ja oleman pitää yksi lammashuone
tadhoma, anoma, (wasemella), polelas, wasemalle, poleleni, woimaliset, ensimeinen
1. /taivahisa/ monikon inessiivi, nyk. taivaissa, iness. sA; h säilynyt
2. /pahiman/ yks. akkusatiivi, nyk. pahimman, mm > m (nasaalit lyhenevät)
3. /valtakunnas/ akkusatiivi + possessiivisuffiksi, nyk. valtakuntasi (heikko aste poss.suffiksin edellä)
4. /kavalimat/ mon. akkusatiivi (superlatiivi), nyk. kavalimmat (ks. kohta 2)
5. /neuvoo/ yks. partitiivi, nyk. neuvoa (assimilaatio oa > oo)
1. /lakii/ yks. part., nyk. lakia (ia > ii); /tuntooni/ yks. part. nyk. tuntoani (oa > oo)
2. /lais/ gen. + poss.suff., nyk. lakisi (heikko aste ps:n edellä)
3. /opettaita/ mon. part., nyk. opettajia (partitiivin pääte -tA sivupainon jäljessä; j > Ř i:n edellä)
4. /pellos/ akkus. + px, nyk. peltosi (heikko aste + ps)
5. /kannet/ yks. part., nyk. kannetta ’käran, åtal’ (loppuheitto a > Ř)
6. /murehisans/ mon. iness. + ps, nyk. murheissansa / murheissaan (nykyinen sana murhe on metateettinen muoto, VKS:n mureh alkuperäinen asu; inessiivi yksinäis-s:llinen -sA; ps:ssa loppuheitto nsa > ns; siis: mureh + i + sa+ ns)
7. /inhimisten/ mon. gen., nyk. ihmisten (vanha vartalo on säilynyt sanassa inhimillinen; /raamatuin/ mon. illat., nyk. raamatuihin tai raamattuihin (monikon illatiivissa monikon i ja päätteen h ovat kadonneet: -ih- > Ř)
8. /virđet/ mon. akkus., nyk. virret (astevaihtelu rt : rđ VKS:ssa); /veisataisiin/ /heitetäisiin/ /unhotetaisiin/ /ei otetaisi/ passiivin konditionaalin preesens, nyk. veisattaisiin, heitettäisiin, unohdettaisiin, ei otettaisi (VKS:ssa on heikko aste i-diftongin edellä; verbissä unohtaa on metateesi (unoh- > unho-)
9. /uskolisille/ mon allat., nyk. uskollisille (ll > l)
10. /perehen/ yks. gen., nyk. perheen; tässä vanha muoto, siis eh-nomini (nykykielen sanassa metateesi); /päevällä/ adess. nyk. päivällä (diftongireduktio)
11. /hiuksit/ mon. part., nyk. hiuksia (part. pääte -tA, tässä analoginen painottoman tavun jäljessä, lisäksi loppuheitto a > Ř)
12. /kiinittää/ yks. 3. pers., nyk. kiinnittää(nn > n)
toisna (toise-na), Joopununna (juopunee-na), colmanna (kolmante-na), saastatoina (saastattoma-na), nuchtetoina (nuhteettoma-na), keluolisna (kelvollise-na), ynne (yhte-nä), idkeueisse (itkeväise-nä), Cwcauna (kuukaute-na), Alastoina (alastoma-na), Silmepoolla (silmäpuole-na)
säätty /säätty/ pass. 2. partisiippi = säädetty
tutkan /tutkaan/ imperat. yks. 3. persoona = tutkikoon
leunyt /löynyt/ akt. 2. partisiippi /löytänyt
Raketa /raketa/ akt. 1. inf. latiivi / = rakentaa
kieltin /kielttiin/ pass. imperf. = kiellettiin
tietteuexi /tiettäväksi/ pass. 1. partisiipin transl. = tiedettäväksi
pyynyt /pyynyt/ akt. 2. partisiippi = pyytänyt
tutan /tutaan/ pass. preesens = tunnetaan
Elkete kielkö /älkäätte kielkkö/ imperat. mon. 2. persoona = älkää kieltäkö
(olis) taittu /taittu/ pass. 2. partisiippi = taidettu
(sais) tietä /tietä/ akt. 1. inf. latiivi = tietää
hwttin /huuttiin/ pass. imperf. = huudettiin
Elket - - pytkö /älkäät pyytkö/ imperat. mon. 2. persoona = älkää pyytäkö
Tieten /tieten/ akt. 2. inf. instr. = tietäen
ojetud (ojennetud), kääny < käännyt (kääntänyt), tiettäväxi (tiedettäväksi), käätä (kääntää), virtten (virsien), tieten (tietäen), käätä (ks. ed.), löytän /löytään/ (löydetään)
Monikon 1. genetiivit: Tytteritten, Metzepuidhen
Monikon 2. genetiivit: Poicain, Metzewoghlain (yks. vartalo vohla-), wortein (vuore-), Cuckulaisten, ?Häckein, wordhein (vuore-), kiuein, Rosien (ro(o)si-)
Roca (ruoka-a), söteuet (syötävä-tä), leipe (leipä-ä), Cala (kala-a), Roca (ruoka-a), heite (hei-tä), tuhatta (tuhat-ta), heite (hei-tä), leipe (leipä-ä), Cala (kala-a), Techteit (tähtei-tä; loppuheitto), Corgia (kori-a)
1. nyk. toissa (päivänä), Agricolalla toisna, siis sn ei ole assimiloitunut kuten nykysuomessa
2. matkas < matkas(s)a, loppuheitto (inessiivi on voinut olla yksinäis-s:llinen), nykyään sanottaisiin matkalla
3. /kaupunkita/, nyk. kaupunkia, partit. pääte -ta sivupainon jälkeen (siis äännelaillinen), nykyisin analoginen -a
4–5. /kuuđet hetkii/, nyk. kuudetta hetkeä ’kuudetta tuntia’; sanassa hetkii on seuraavanlainen kehitys: hetkeä > hetkiä > hetkii (siis vokaaliyhtymä eA muuttuu yleensä iA:ksi, joka taas voi vielä assimiloitua pitkäksi i:ksi)
6. /tahđoi/, nyk. tahtoi (heikko aste i-loppuisen diftongin edellä)
7. /horroksihin/, nyk. horroksiin (illatiivin päätteen h säilynyt sivupainollisen tavun jäljessä)
8. /kulmaissa/, nyk. kulmaisena (tässä kehitys kulmais + na > kulmaisna > kulmaissa, siis konsonanttivartaloinen essiivi, jossa sn on assimiloitunut)
9. sinun /valkeusti/, sinun /totuutti/ ovat Agricolan konsonanttivartaloisia omistusliitteisiä muotoja (nykyään sinun valkeutesi, sinun totuutesi). Oikeastaan /valkeusti/ ei ole edes konsonanttivartalo, vaan yks. nominatiivi, sillä kons.vartalohan olisi valkeut-. Selitys on se, että VKS:ssa sekoitettiin sanatyypit tapaus : tapauksen : tapausta ja valkeus : valkeuden : valkeutta, joten konsonanttivartalokin saattoi olla nominatiivin näköinen. Vielä yksi seikka: possessiivisuffiksi on näissä kons.vartaloisissa muodoissa -ti eikä -si (huom. *tinä > sinä > si)
10. /heđelmätä/, nyk. hedelmää (part. -ta sivupainon jälkeen)
11. /mahđaisin/, nyk. mahtaisin ’voisin’ (heikko aste i-diftongin edellä)
12. /kaikkein/, nyk. kaikkien (tässä mon. 2. genetiivi, siis yksikkövartalo kaikke + in)
13. /ilman sinuta/, nyk. abessiivi sinutta tai prepositioilmaus ilman sinua (abessiivissa on vain yksi t ja sen vahvistimena on usein prepositio ilman)
1. /kielkkö/, nyk. kieltäkö (kons.vartalo kielt- + kö, jossa assimilaatio tk > kk; huom. kieltää-verbi on VKS:n kons.vartaloisia verbejä, sehän on -tA-verbi!)
2. /laittaita/, nyk. laittajia ’moittijoita’ (laittaji+ta > laittaita, j > Ř i:n edellä ja part. pääte on -ta)
3. /lakikirjađen/, nyk. lakikirjojen (mon. 2. gen., jossa alkuperäinen spirantti on säilynyt, siis -đen-pääte)
4. /tapoin/, nyk. tapoihin (mon. illatiivissa mon. i ja päätteen h > Ř)
5. /venheen/, nyk. veneen (alkuperäinen muoto veneh + e + n, siitä metateesi venheen); /ankkurita/, nyk. ankkuria (part. -ta sivupainon jälkeen); /keulast/, nyk. keulasta (loppuheitto)
6. /kuuđenna kuukaunna/, nyk. kuudentena kuukautena (Agricolalla kons.vartalo essiivin yhteydessä, siis kuuđet + na, kuukaut + na, sitten assimilaatio tn > nn)
7. /muinnen varasten/, nyk. muiden varkaiden (muinnen on vanha pronominin genetiivimuoto aivan kuten näinen, niinen; näissä voi olla vanha useuden merkki n, joka on sulautunut genetiivin tunnukseen, siis mui + n + den; varasten on kons.vartaloinen mon. 2. genetiivi)
8. /loppun/, nyk. loppumme (tässä ensin loppuheitto ja sitten aika yleinen äännekehitys loppu-m > n, esim. syđäm > sydän)
9. /tähtein/, nyk. tähtien (mon. 2. gen.); /kuukautten/, nyk. kuukausien (kons.vartaloinen 2. gen., siis kuukaut- + ten; huom. nykysuomessa ei mon. 2. gen. ole juuri käytössä si-sanoista (esim. kätten, sutten, uutten jne. ovat arkaistisia)
10. /jokaiθθen/, nyk. jokaisen (ts ~ θθ pro s); /auttajata/, nyk. auttajaa (part. -ta sivupainon jäljessä)
Tässä mainitaan, mitkä kohdat ovat äännelaillisia (muut ovat siis analogisia)
Partitiiveja: 1, 2, 4, 5
Monikon genetiivejä: 1, 2, 4, 6, 7, 9
Yksikön 3. persoona: 2, 3, 5, 7
1. /enkelein/ = enkeli-sanan mon. 2. genetiivi, nyk. enkelien tai enkeleiden; kyseessä on analoginen genetiivi, sillä enkeli on i-vartalo ja 2. genetiivi kuuluu säännönmukaisesti enkeli + en (siis yksikkövartalo). Analogian mallina ovat olleet e-vartalot, joiden 2. genetiivi on seuraavanlainen: tähte + in, joke + in jne.
2. /helisepä/ = helistä-verbin akt. 1. partisiippi, nyk. helisevä; VKS:ssa partisiipin tunnus -pA sivupainollisen tavun jäljessä, nykyään analogisesti -vA kaikissa asemissa
3. /taiđaisin/ = taitaa-verbin konditionaalin preesens, nyk. taitaisin ’osaisin’; heikko aste i-diftongin edellä
4. /kulutaisin/ = kuluttaa-verbin konditionaalin preesens, nyk. kuluttaisin; heikko aste i-diftongin edellä
5. /köyhäin/, mon. 2. genetiivi, nyk. harvinainen (1. gen. köyhien)
6. /poltettaa/ = polttaa-verbin passiivin 1. infinitiivi; nykykieli ei tunne passiivin 1. infinitiiviä, jonka asemesta käytetään usein aktiivin infinitiiviä, kuten esim. tässä: antaisin polttaa ruumiini
7. /itseens/ tai /iθθeens/ = itse + partitiivi + ps, nyk. itseänsä / itseään; vokaaliyhtymä eä on assimiloitunut > ee, ps:ssa loppuheitto.
8. /vaikenisit/ = vaieta-verbin konditionaalin prees. mon. 3. pers., nyk. vaikenisivat; VKS:ssa oli imperfektissä ja konditionaalissa päätteenä -t monikon 3. persoonassa
9. / ymmärđäme/ = ymmärtää-verbin preesens, mon. 1. pers.; VKS:ssa joskus astevaihtelu rt : rđ (nyk. rt : rr); mon. 1. persoonan päätteessä milloin yksi m, milloin kaksi (nasaali on lyhentynyt)
10. /profeteeraama/ = profeteerata-verbin mon. 1. pers. (profeteerata-verbin nykyvastine on ’ennustaa’); persoonapäätteessä A pro e sekä m pro mm (persoonapääte vaihdellen -mme ~ -me ~ -m > -n ~ -mmA ~ -mA)
11. /lakkaapi/ = lakata-verbin prees. yks. 3. pers., nyk. lakkaa; persoonapääte -pi äännelaillinen (alkuperäisen) sivupainollisen tavun jäljessä (huom. että supistumaverbien vartalossa on aikaisemmin ollut spirantti ja tavuluku on siis ollut suurempi: lakkađa- + pi, avaiđa- + pi jne.)
indik . preesens: Wscottaco = usko+tta+ko, vskot = usko+t (m. 2. p.); ouat = ovat; mene+n, poismene+n, tule+n, ota+n, ole+n, pite = pitä+ä (y. 3. p.), mene+n, tiedhette = tiedä+tte (kahdesti peräkkäin), mene+t (y. 2. p.), taidham = taida+m (m. 1. p.), ole+n (toistuu), tunnetta = tunne+tta (m. 2. p.), me tydhyme = me tyydyme (m. 1. p.), näke = näke+e (y. 3. p.), näke = näke+e (y. 3. p.), sanot = sano+t (y. 2. p.), puhu+n, on, teke = teke+e (y. 3. p.), tee+n (y. 1. p.)
Persoonapäätteet : -n (y.1.), -t (y.2.), -V eli vokaalinpidentymä (y.3.), -m, -me (m.1.), -tta, -t, -tte (m.2.)
indik . imperfekti: te neit = te näi+t (m. 2. p. ’näitte’), sanoi (y. 3. p.)
Persoonapäätteet : -t (m.2.)
kondit . preesens: sanoisi+n, tundisi+t = tuntisi+t (m. 2. p. ’tuntisitte’, kahdesti peräkkäin)
Persoonapäätteet:-n (y.1.), -t (m.2.)
Indikatiivin preesensin yks. 3. persoonan muodot kyseisessä tekstissä:
iocu tactopi (/ tahtopi/ = tahtoo) ioca tacto ( = / tahtoo/) hen huckutta ( = / hukuttaa/) ioca – hucutta ( = / hukuttaa/) hen leutepi (/ löytäpi/ = löytää) se autta ( = / auttaa/) hen – woitta ( = / voittaa/) , ja – tekepi (/ tekepi/ = tekee) andapi Inhiminen (/ antapi/ = antaa) hen – lunastapi (/ lunastapi/ = lunastaa) se – tapachtapi (/ tapahtapi/ = tapahtuu) pite (/pitää/) hen maxapi (/ maksapi/ = maksaa)
Tekstissä on 7 pi-päätettä ja 6 vokaalinpidentymää (joita ortografia ei paljasta): tahto+pi vs. tahto+o
Aktiivin 2. partisiipin muodot kyseisessä tekstissä:
tullut oli, eipä -- andanut, olit -- tehnyet, ouat ollut -- ulostulleet, olis -- ollut, ouat -- olluet, on -- anonut
Tunnukset/päätteet ovat - lut (assimilaatio l+nut > llut), - nut, - nyet (*nyt + e + t > *nyδet > nyet, siitä -neet), -leet (assimilaatio l + nut > lut + e + t > *luδet > luet > -leet), -luet (-lut + e + t >*luδet > luet)
1. passiivin kielteinen imperfekti, /ei löytty/, VKS:n 1. inf. löytä (muistat kai, että tA-vartaloiset verbit ovat VKS:ssa konsonanttivartaloisia ja mm. passiivi muodostetaan konsonanttivartalosta: löyt + ty, nyk. löyde+ tty)
2. imperat. yks. 2. pers. /ope/; tämä verbi on VKS:ssa e-vartaloinen, 1. inf. siis oppea (nyk. oppia : opi!)
3. pass. 2. partisiippi verbistä pyhätä, siis /pyhätty/; nykykieli ei käytä tällaista muodostetta, vaan verbiä pyhittää, pass. partis. perf. pyhitetty
4. prees. yks. 3. pers. /virkoopi/, inf. 1 vir(ɣ)ota : virkoan; VKS:ssa assimilaatio oa > oo (virkoa + pi > virkoo + pi) sekä persoonapääte -pi sivupainon jälkeen (huom. supistumaverbi, siis tavuluku vartalossa on 3: vir. ko. a.-), nykykielessä virkoaa
5. /ei vartioitse/ tai /ei vartioiθθe/, akt. 1. inf. vartioita, nykykielessä vartioida : vartioi : ei vartioi; monet nykykielen i- ja Oi-vartaloiset verbit taipuvat VKS:ssa kuten tarvitsen : tarvita, näin myös vartioita
6. /eläpi/ /hallitsepi/ tai /halliθθepi/; inf:t elää, hallita; kummassakin verbissä yks. 3. pers. pääte -pi, joka elä-vartalon jälkeen on analoginen, hallitse-vartalon jälkeen äännelaillinen (nyk. elää, hallitsee)
7. /annoit/ on mon. 3. pers. imperf., nyk. antoivat (imperf. mon. 3. pers. pääte -t pro nykykielen -vAt); /kastettaa/ on pass. 1. inf. verbistä kastaa (nykykielessä käytettäisiin tässä akt. infinitiiviä kastaa); /käätä/ tai /käättää/ – lukutavasta ei voi olla varma! Edellisessä tapauksessa akt. 1. inf. ja jälkimmäisessä pass. 1. inf. Tämäkin verbi on VKS:ssa kons.vartaloinen, siksi inf. on käätä eikä kääntää, kuten nykyään, ja passiivi muodostetaan näin: käät + tä- + ps tai modus tai tempus ym.
8. /valvođen/ akt. 2. inf. instruktiivi verbistä valvoa; infinitiivin tunnuksessa on säilynyt analoginen alkuperäinen spirantti; /ajatelkaan/ imperatiivin yks. 3. pers. verbistä ajatella (päätevariantti -kAAn oli yleinen VKS:ssa); /eläkään/ /muistakaan/ pro eläköön, muistakoon (ks. selitystä edellä)
9. /ajatteleu/ /siunau/ yks. 3. pers. preesensejä verbeistä ajatella, siunata. Agricola käyttää persoonapäätettä -U melko usein (kehitys ehkä: ?anta + pi > antaβi > antav > antau ja sitten nykykielen antaa). Pääte on äännelaillinen tapauksessa /ajatteleu/, jossa se on painottoman tavun jäljessä, mutta analoginen tapauksessa /siunau/: kyseessä on supistumaverbi, siis vartalotyyppi siu.na.đa + persoonapääte ja siitä siunaa + pi.
10. /käsittäkäät/ imperatiivin mon. 2. pers. verbistä käsittää ’ottaa kiinni’; pääte on VKS:ssa -kAAt(te) tai -kAAt(tA), nykyisin kAA (’Ottakaa meille kiinni kettuja’ tai ’Pyydystäkää meille- -’)
11. /lähtees/ 2. inf. inessiivi verbistä lähteä; nykykielessä e-vartalon e muuttuu i:ksi 2. infinitiivin tunnuksen edellä (lähte/ä, mutta lähti/e + ssä), mutta VKS:ssa näin ei aina tapahdu (morfeemianalyysi: lähte- + e + ssä); muodossa on myös loppuheitto (-ssä > -s)
12. /kootkaan/ imperatiivin yks. 3. pers. verbistä koota; päätevariantti -kAAn pro nykykielen -kOOn (tässä on lisäksi inkongruenssia, sillä subjekti on monikollinen vedet; nykykielessä kohta kuuluisi Kokoontukoot vedet); /nähtää/ on pass. 1. inf. verbistä nähdä (nykyään käytettäisiin aktiivin 1. infinitiiviä)
13. /nuhtelit/ on imperf. mon. 3. pers. verbistä nuhdella, nyk. nuhtelivat (ks. selitystä kohdasta 7); /edestoit/ sama kuin ed., verbistä edestuoda ’tuoda esiin’
14. /ollut ovat/ perf. mon. 3. pers., jossa partisiipin muoto on jäänyt yksikköön (siis inkongruenssia), nyk. ovat olleet. Huomaa myös VKS:n sanajärjestys, joka on usein saksan kielen mukainen
1. /pehmiätä/ pro pehmeää; eA-yhtymän asemesta iA, part. pääte -tä sivupainon jäljessä
2. /leten/ 2. inf. instr. verbistä letä (nyk. lentää : lentäen), joka on VKS:n kons.vartaloisia tA-verbejä
3. /monna/ kons.vartaloinen essiivi sanasta moni : monen (nyk. monena); /eläisäns/ 2. inf. iness. + ps (nyk. eläessänsä / eläessään); VKS:ssa 2. inf. usein tyyppiä eläissä, laulaissa, sanoissa (niissä äe, ae, oe ovat diftongiutuneet > äi, ai, oi); inessiivissä yksi s ja possessiivisuffiksissa loppuheitto)
4. /yljän/ genetiivi sanasta ylkä. Tämä sana periytyy VKS:n ajoista ja on ylätyylinen, lähinnä käytössä Raamatussa. Siksi siinä on säilytetty VKS:n aikainen astevaihtelu. Sääntöjen mukaanhan genetiivin pitäisi olla *ylän (niin kuin selkä : selän). Sanan merkitys on ’sulhanen’
5. /neinä/ yks. essiivi sanasta neiti. Tämä sana taipui yleensä e-vartalona, siis neiti : neiden : neiteen : neittä (aivan kuin lapsi : lapsen : lapseen : lasta) ja essiivi perustui usein konsonanttivartaloon: neit + nä, josta assimilaation jälkeen nein + nä. Kun nasaali lyhenee (nn > n), tuloksena on neinä, siis nykykielen muodon neitinä tai neitona vastine (’nuorena neitona’)
6. /naipa/ akt. 1. partisiippi verbistä naida; tunnus -pa pääpainon jäljessä (nyk. naiva, merkitys ehkä ’naimisiin haluava’)
7. /muođosans/, iness. + ps, nyk. muodossaan (inessiivissä yksi s, ps:ssa loppuheitto)
8. /molemat/ pro molemmat (nasaali lyhentynyt, siis mm > m)
9. /leivätä/ abessiivi sanasta leipä; nykyään abessiivin päätteessä on kaksi t:tä, VKS:ssa vain yksi
HUOM. Lukuasuihin ei ole merkitty spirantteja vaan nykykieliset äänteet (esim. d ja ts)
edheskieuden = edeskäyden akt. 2. inf. instr (EDESKÄYDÄ)
Andacat = antakaat imperat. m. 2. p. (ANTAA)
atrioitzeman = atrioitsemaan 3. inf. illatiivi (ATRIOITA)
annoi = annoi ’antoi’ indik. imperf. y. 3. p (ANTAA)
rauituxi = ravituksi pass. 2. partis. transl. (RAVITA)
sanoden = sanoden ’sanoen’ akt. 2. inf. instr. (SANOA)
oleuan = olevan akt. 1. partis. akk. (gen.) (OLLA)
ylesnosnuexi = ylesnosnueksi ’ylösnousseeksi’ akt. 2. partis. transl. (YLESNOUSTA)
haastoi = haastoi ’kielsi’ akt. indik. imperf. y. 3. p. (HAASTAA)
sanoman = sanoman akt. 3. inf. instr. (SANOA)
ylencatzotta = ylenkatsottaa pass. 1. inf. latiivi (YLENKATSOA)
tapettaman = tapettaman pass. 3. inf. instr. (TAPPAA)
Lihavoidut sanat:
Elemete /elämätä/ on elämä-sanan yks. partitiivi
poians /pojans/ on poika-sanan heikkoasteinen omistusliitteinen muoto
parata nyk. paranta+a. VKS:n tA-verbien taivutus noudattaa pestä-verbin linjaa, ts. moni muoto perustuu konsonanttivartaloon: PARA(n)TA(a). Vrt. Herra paratkoon (nyk. parantakoon)
syndij /syntii/ Sanan synti yks. partitiivi, jossa assimilaatio iä > ii
Cwlten /kuulten/ aivan kuten luulten. Analoginen muodoste mallina VKS:n kons.vartaloiset tA-verbien infinitiivit kieltä, pestä ym. Jos kieltä : kiel(l)än, pestä : pesen, niin myös kuulta : kuulen, luulta : luulen.
HUOM. Tässä tekstissä on nykykielelle outo sana lainous (Agr. laijnous), Gananderilla laino(u)s, lainoominen ’dryck, sväljande’. Ehkä nykykielinen vastine voisi olla ahmiminen (kyseessä on sekä ylensyönti että ylenjuonti).
Kirianoppenuille /kirjanoppenuille/ kirjanoppenut-sanan mon. allatiivi (nyk. -oppineille). VKS: oppe+nut pro oppi+nut, oppenuet (vrt. lyhyet, oluet) pro oppineet
henen /hänen/ hän-pronominin akkusatiivi (nyk. hänet)
sanoden /sanođen/ Verbin sanoad:llinen 2. inf. instr. (nyk. sanoen), joka säilyi perinteenä vuosisatojen ajan
anoma /anoma/ (nyk. anomme) . Persoonapäätteet -mme ja -mmA vaihtelivat, ja nasaali (mm) saattoi lyhetä (m)
poleleni /puoleleni/ Geminaattalikvida (ll) on lyhentynyt (l)
cwlit /kuulit/ (nyk. kuulivat). VKS:ssa imperfektin ja konditionaalin muodoissa mon. 3. persoonassa -t pro nykyinen -vAt(he tulit, he tulisit, nyk. he tulivat, he tulisivat)
tachtopi /tahtopi/ (nyk. tahtoo) yks. 3. persoonan pääte -pi pro nyk. vokaalinpidentymä
annais /annais/ (nyk. antaisi). Antaa-verbin konditionaalin yks. 3. persoona. Heikkoasteisuus (i-diftongi -ai-) ja loppuheitto (i > Ř)
- unhottawat /unhottavat/ verbin unhottaa indik. prees. m. 3. p. = unohtavat (h:n metateesi unoh- > unho-)
- pidäisi /piđäisi/ verbin pitää indik. prees. y. 3. p. = pitäisi (heikko aste i-loppuisen diftongin edellä)
- sopi /sopii/ verbin sopia akt. 1. inf. = sopia (assimilaatio ia > ii)
- sydämesäns /syđämesäns/ nominin sydän omistusliitteinen insessiivi = sydämessänsä t. sydämessään (inessiivin pääte -sA pro -ssA; loppuheitto -nsA > -ns)
- tekepi /tekepi/ verbin tehdä indik. prees. y. 3. p. = tekee (persoonapääte -pi pro -V eli vokaalinpidentymä)
- hedelmät /heđelmät/ nominin hedelmä yks. partitiivi = hedelmää (partitiivin pääte -tA sivupainollisen tavun jäljessä; loppuheitto -tA > -A)
- wijmeisnä /viimeisnä/ nominin viimeinen yks. essiivi = viimeisenä (konsonanttivartalo pro vokaalivartalo)
- cuolluita /kuolluita/ partisiipin kuollut mon. partitiivi = kuolleita (assimiloitumaton tyyppi kuolluet, jonka monikkovartalo kuollui-; vrt. lyhyt : lyhyitä)
- cauhia /kauhia/ nominin kauhia perusmuoto = kauhea (-eA > -iA)
- säätty /säätty/ verbin säätää pass. 2. partisiippi = säädetty (konsonanttivartalo säät+ty)
- seoracunnasa /seorakunnasa/ nominin seurakunta yks. inessiivi = seurakunnassa (diftongireduktio eu > eo; inessiivin pääte -sA pro -ssA)
- colmanen /kolmanen/ järjestysluvun kolmas yks. genetiivi = kolmannen (geminaattanasaali lyhentynyt nn > n)
- hengelisellä /heŋŋelisellä/ nominin hengellinen yks. adessiivi = hengellisellä (geminaattalikvida lyhentynyt ll > l)
- wapattaia /vapattaja/ nominin vapahtaja yks. nominatiivi, jossa assimilaatio ht > tt
- cahten Cappaleen /kahten(a) kappaleen(a)/ nominien kaksi ja kappale loppuheittoinen essiivi = kahtena kappaleena