VVKS - Virtuaalinen vanha kirjasuomi

48. JOHAN FROSTERUS: Otteita teoksesta Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä, 1791

B. Ihmisen puheesta ja äänestä.

Selkiätä puhuwata kieldä¹ ei ole annettu muille luondokappaleille kuin ihmisille, niin pitä se pidettämän² erinomaisna³ Jumalan lahjana. Ihmisen äänesä on jotakin erinomaista³ myös järjettömäin⁴ eläimmitten korwisa, muutamat sitä kammahtawat⁵, pelkäwät ja pakenewat, muutamat sitä noudattawa⁶ liioitengin⁷ jotka siihen harjoitetut owat.

Luondokappalitten sikiöillä⁸ on kohta⁹ se ääni kuin sittekin¹⁰, me ihmiset ihmisten seurasa opimme ensin ajattelemaan, sitten puhumaan, sentähden puhukam aina perän ajatuxen¹¹ kanssa, puhukam sitä kuin hywä ja otollinen¹² on.

Monet ehkä¹³ pienet kuitengin tarkasti Jumalalda¹⁴ sowitetut owat ne jäsenet eli wälikappaleet joiden kautta puhet¹⁵ tapahtu; jos niistä yxikän wähängin wikaan tule kohta siitä tundu kaipaus¹⁶ ja ehkä¹³ ne jäsenet owat täydelliset ja samat kaikilla ihmisillä on sittekin¹⁰ tuttawa¹⁷ eroitus¹⁸ kaikkein ihmisten äänesä Jumalan määrättömän wiisauden jälken. Jos muutkin Jumalan työt owat suuret, on myös totisesti puheen lahja jota me mahdamme¹⁹ nöyrydesä ihmehdellä²⁰, että ihmisen kieli, huulet, hambat, kurkku laki²¹, emätin²² ja muut owat niin käsittämättömästi sowitetut, että kieli kewiästi ja monella tawalla taita anda äänen ihmisen suusta ja ilmoitta sielun ajatuxet ja tahdon. Yxi ihminen ajattele, ajatuxensa ulospuhu toisen ihmisen korwa sen kuule, hänen sielunsa sen ymmärtä ja niin täsä elämäsä ihmisten näkymättömät sielut, taitawat tämän kautta olla tuttawat ja yhdistetyt²³, ja keskenänsä järjellistä²⁴ seuraa ja kanssa-käymistä pitää. Eikö nämät ole ihmelliset sen suuren Jumalan työt? Puhella me annamme tietä meidän ajatuxemme ja meidän tarpemme, puhen kautta me taidamme toinen toistamme neuwoa, sekä maalliseen tarpelliseen oppiin, että Jumalan ja ijankaikkisen autuden tundoon, se on, toimittaa sitä suurta welwollisutta jota warten me luodut olemma. On siis tämä lahja niin suuri, etten me²⁵ ikänänsä taida sen edestä Jumalata täydellisesti kiittää.

Suloinen on myös äänen lahja, että se on monittain²⁶ taipuwa sekä puheseen, että weisuun, hienommalla ja karkiammalla, korkiammalla ja matalammalla äänellä. Se ääni itzesänsä jo tiettäwäxi teke ihmisen luonnon ja tawat, ilon eli²⁷ murhen, pelwon eli rohkeuden, wihan eli rakkauden, walituxen, lohdutuxen ja muut sydämmen liikutuxet²⁸. Se ääni taita²⁹ myös toisesa ihmisesä matkaan saattaa³⁰ samat sydämmen liikutuxet, jotka sitä äändä kuuldelewat.

Wielä koska taitawat²⁹ ihmiset hywällä äänellä weisawat, niin on ihmisten weisu ja ääni niin suloinen ja taiwuttawainen³¹, ettei moninaiset harput ja kandeleet, jos³² kuinga hywästi niitä soitettaisin, ole siihen werrattawat.

Joskan³³ nyt tämä erinomainen³ Jumalan lahja käytettäisin Jumalalle kunniaxi ja muille ihmisille hywäxi, niinkuin se sitä warten annettu on. Mutta tuskin yxikän jäsen enämmin wahingota ja pahennusta saatta kuin kieli sen ihmisen suusa joka Jumalata ei rakasta ja pelkä. Sitä wastan wanhurskan kieli on siunattu, se saatta Jumalalle kunnian ja ihmiselle opin, ilon ja autuuden. Tämän tähden tule meidän se wisusti muistaa että kerran tule tili tehdä jokaisesta turhasta sanasta, silloin ne jotka monda owat opettanet wanhurskauteen, paistawat niinkuin tähdet taiwallisesa kunniasa ja uusilla kielillä saawat weisata Jumalalle iloista kiitosta ijankaikkisesti.