Virtuaalinen vanha kirjasuomi
  1. 1500-luku: Mikael Agricola
  2. 1500-luku: Muita tekstejä
  3. 1600-luku: Uskonnollinen proosa
  4. 1600-luku: Lakikieli
  5. 1600-luku: Lyriikka
  6. 1600-luku: Arkisempaa suomea
  7. 1700-luku: Lyhyt proosa
  8. 1700-luku: Almanakkojen artikkelit
  9. 1700-luku: Laki- ja sanomalehtikieli
  10. 1700-luku: Tilapäisrunous








48. JOHAN FROSTERUS: Otteita teoksesta Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä, 1791

B. Ihmisen puheesta ja äänestä.

Selkiätä puhuwata kieldä1 ei ole annettu muille luondokappaleille kuin ihmisille, niin pitä se pidettämän2 erinomaisna3 Jumalan lahjana. Ihmisen äänesä on jotakin erinomaista3 myös järjettömäin4 eläimmitten korwisa, muutamat sitä kammahtawat5, pelkäwät ja pakenewat, muutamat sitä noudattawa6 liioitengin7 jotka siihen harjoitetut owat.

Luondokappalitten sikiöillä8 on kohta9 se ääni kuin sittekin10, me ihmiset ihmisten seurasa opimme ensin ajattelemaan, sitten puhumaan, sentähden puhukam aina perän ajatuxen11 kanssa, puhukam sitä kuin hywä ja otollinen12 on.

Monet ehkä13 pienet kuitengin tarkasti Jumalalda14 sowitetut owat ne jäsenet eli wälikappaleet joiden kautta puhet15 tapahtu; jos niistä yxikän wähängin wikaan tule kohta siitä tundu kaipaus16 ja ehkä13 ne jäsenet owat täydelliset ja samat kaikilla ihmisillä on sittekin10 tuttawa17 eroitus18 kaikkein ihmisten äänesä Jumalan määrättömän wiisauden jälken. Jos muutkin Jumalan työt owat suuret, on myös totisesti puheen lahja jota me mahdamme19 nöyrydesä ihmehdellä20, että ihmisen kieli, huulet, hambat, kurkku laki21, emätin22 ja muut owat niin käsittämättömästi sowitetut, että kieli kewiästi ja monella tawalla taita anda äänen ihmisen suusta ja ilmoitta sielun ajatuxet ja tahdon. Yxi ihminen ajattele, ajatuxensa ulospuhu toisen ihmisen korwa sen kuule, hänen sielunsa sen ymmärtä ja niin täsä elämäsä ihmisten näkymättömät sielut, taitawat tämän kautta olla tuttawat ja yhdistetyt23, ja keskenänsä järjellistä24 seuraa ja kanssa-käymistä pitää. Eikö nämät ole ihmelliset sen suuren Jumalan työt? Puhella me annamme tietä meidän ajatuxemme ja meidän tarpemme, puhen kautta me taidamme toinen toistamme neuwoa, sekä maalliseen tarpelliseen oppiin, että Jumalan ja ijankaikkisen autuden tundoon, se on, toimittaa sitä suurta welwollisutta jota warten me luodut olemma. On siis tämä lahja niin suuri, etten me25 ikänänsä taida sen edestä Jumalata täydellisesti kiittää.

Suloinen on myös äänen lahja, että se on monittain26 taipuwa sekä puheseen, että weisuun, hienommalla ja karkiammalla, korkiammalla ja matalammalla äänellä. Se ääni itzesänsä jo tiettäwäxi teke ihmisen luonnon ja tawat, ilon eli27 murhen, pelwon eli rohkeuden, wihan eli rakkauden, walituxen, lohdutuxen ja muut sydämmen liikutuxet28. Se ääni taita29 myös toisesa ihmisesä matkaan saattaa30 samat sydämmen liikutuxet, jotka sitä äändä kuuldelewat.

Wielä koska taitawat29 ihmiset hywällä äänellä weisawat, niin on ihmisten weisu ja ääni niin suloinen ja taiwuttawainen31, ettei moninaiset harput ja kandeleet, jos32 kuinga hywästi niitä soitettaisin, ole siihen werrattawat.

Joskan33 nyt tämä erinomainen3 Jumalan lahja käytettäisin Jumalalle kunniaxi ja muille ihmisille hywäxi, niinkuin se sitä warten annettu on. Mutta tuskin yxikän jäsen enämmin wahingota ja pahennusta saatta kuin kieli sen ihmisen suusa joka Jumalata ei rakasta ja pelkä. Sitä wastan wanhurskan kieli on siunattu, se saatta Jumalalle kunnian ja ihmiselle opin, ilon ja autuuden. Tämän tähden tule meidän se wisusti muistaa että kerran tule tili tehdä jokaisesta turhasta sanasta, silloin ne jotka monda owat opettanet wanhurskauteen, paistawat niinkuin tähdet taiwallisesa kunniasa ja uusilla kielillä saawat weisata Jumalalle iloista kiitosta ijankaikkisesti.