 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
30.1 Paikallissijojen tehtävistä
30.1.1 Sisä- ja ulkopaikallissija
30.1.4 Datiivigenetiivi ja allatiivi
30.1.5 Paikallissija pro postpositiorakenne
30.3 Predikatiiviadverbiaalista
30.3.1 Nykyessiivin vastineita
30.3.2 Nykytranslatiivin vastineita
30.5.1 Tyypit PÄIVÄLLÄ, TÄNÄ PÄIVÄNÄ
30.5.2 Tyypit PÄIVÄSSÄ, PÄIVÄKSI, (ei moneen) PÄIVÄÄN
30.5.3 OSMA:t eli objektinsijaiset määränilmaukset
Tässä jaksossa esittelen nykyisestä poikkeavaa sijojen käyttöä. Kyseessä ovat ennen kaikkea rektioseikat, ts. verbin (ja adjektiivin) pakolliset tai valinnaiset määritteet. Osa tapauksista on esitelty omana ryhmänään (30.2) eikä muiden paikallissijojen yhteydessä (30.1), syynä näissä jaksoissa käsiteltävien tapausten erilainen luonne. Jaksossa 30.1 on lähinnä kyse lokaali-ilmauksista (esim. olo- ja suuntasijaisten verbien määritteistä); jaksossa 30.2 määritteet voi puolestaan katsoa valenssiadverbiaaleiksi, ja paikallissijaisten määritteiden rinnalla esiintyy mm. objektinsijaisia. Tähän jaksoon olen liittänyt myös vieraiden kielten datiiviobjektin vastineet. Omina ryhminään olen esitellyt predikatiiviadverbiaaleihin rinnastuvat tapaukset (30.3), latinaiset sijamuodot (30.4) sekä erityyppiset ajanilmaukset (30.5).
Vanhassa kirjakielessä toisaalta sisä- ja ulkopaikallissijojen, toisaalta olo- ja suuntasijojen välinen työnjako ei ole aivan vakiintunut; erikoistapauksina mainittakoon adessiivin ja allatiivin päällekkäinen käyttö sekä allatiivin funktiossa esiintyvä datiivigenetiivi. Tyypillistä 1600-luvun saarnateksteille on postpositiorakenteiden viljely nykyisten sijamuotojen asemesta (jakso (31), mutta on myös sellaisia paikallissijaisia ilmauksia, joihin nykykielessä sopii luontevammin postpositiorakenne.
Suurelta osin sisä- ja ulkopaikallissijojen työnjako on nykykielen mukaista, joten esiteltävät poikkeukset ovat satunnaisia ja pitkälti sanakohtaisia. Nykykielen Taulu on seinällä ~ seinässä - tapauksiin rinnastuvat mm. sanan risti s- ja l-sijaiset asut. Myös Agricola käyttää sisäpaikallissijaisia muotoja ristissä, ristiin pro ristillä, ristille. Laur. Petrin inessiivi tapauksessa vesis uppoovat (tekstinäyte 3) on kaksitulkintainen: 'veteen t. vesiin [uppoavat]' tai 'merillä hukkuvat'; samainen kirjoittaja käyttää myös adessiivia vesil(lä).
Selvien lokaalisten ilmausten lisäksi on abstraktisempaa käyttöä edustavia esimerkkejä, joissa inessiivi ja elatiivi esiintyvät nykykielen adessiivin ja (suhteen) ablatiivin vastineina (6, 7). Tällaiset tapaukset voivat kuvastaa latinan ablatiivin monifunktioisuutta: sen vastineiksihan sopivat mainitut paikallissijat, eivätkä kirjoittajat ehkä pystyneet pitämään erillään kaikkia suomenkielisiä sijavastineita. Päinvastaisia tapauksia, toisin sanoen l-sijainen ilmaus s-sijaisen tilalla, on jonkin verran (10–14), eikä l-sijan käyttö ole aivan vierasta nykykielessäkään (jollakin iällä ym. pro jossakin iässä). Samantapaista käyttöä on Agricolallakin, esimerkiksi mite Dauid hädhillens 'hädissään' teki ja [kutsua] synnisite parannoxelle .
(1) JEsusen ruumis on rististä maahan otettu Raj 1654b N3a (sama näyte: Ika 1659:184)
(2) hänen piti nouseman ylös ristin Raj 16654b N4b
(3) Muutamat wesis vppowat, ja merten paisumises huckuwat nijncuin Alcu mailma LPet 1656 C2b
(4) jos hän taitais, nijn joca palas ia siemes ihmisen läkäyttäis LPet 1644a K3b
(5) Joisa sanoisa - - ymmärretän Jumalan pyhän ia puhtan Sanan runsaus - - Vdes Testamendis Raj 1654b A2a
(6) Ei Christus käskenyt heitä tuleman Lapsixi coosa eli Ruumin Warresa Hamm 1683 Cb
(7) [Jumala ei halua, että luotetaan] omaan jalouteen, että owat wäkewät sääri luusta, se on, owat uliat LPet 1644a N2b
(8) nijn tahto myös ne taiwaliset Engelit (- - jotca sekä owat monda Lugusta - - ia sangen suuret woimasta - - meidän joca curillam olla LPet 1644a Ga
(9) Pahoin sijs tekewät - - nee jotca hädäsäns luopuwat Jumalasta, ja etziwät apua Ihmisistä Flach 1680 B2b
(10) Jos he owat sille ijälle tullet [nim. nuoret ihmiset naimaikään] taicka ei pitä ajatteldaman Raj 1654a B4a
(11) sen aicainen Kirckoherra - - oli myös pitkälle ijälle joutunut Ika 1671 D3b
(12) he pureskelewat heidän kielens ricki kiwuillans 'tuskissaan' Ika 1659:157
(13) ioca [= enkeli] hänelle [= Augustinukselle] - - Nuorucaisen muodol ilmestyi LPet 1644a Kb
(14) Että isoi nisästen naarain eli wohten muodol [perkeleet] on itzens näyttänet LPet 1670 C2b
(15) pieni piltti - - corkiast cunnioitettawist, ja corkeilda Awuilda ylistettäwist Wanhemmista syndynyt Hamm Ab
* Huom. myös elatiivin ja ablatiivin vaihtelu Agricolalla:
Nykysuomen suuntasijaisiin verbeihin liittyy vanhassa kirjakielessä usein olosijainen määrite. Tällaisia verbejä ovat mm. jäädä, kirjoittaa, kokoontulla, koota, löytää ja sulkea 'ottaa mukaan, sisällyttää'. Taajakäyttöisin on polyseeminen löytää, jonka kahtalainen merkitys (r. hitta(s) ja finnas) lienee osaltaan syynä sijanvaihteluun (ks. myös 30.3.1 ja 34.2). Muutkin vanhan kirjakielen olosijatapaukset selittynevät vieraista malleista.
(1) Rackaus myösSydämes juurtu Kolck 1689 C2a
(2) caxi Tytärtä ynnä heidän rackan Muorins cansa suresa surusa jäneet Thur D2a
(3) puoli jäisillä puolella Jordani Proc 1960:11 (myös: se jää yxinäns Raj 1644b Na)
(4) ne jotca 'se mitä' Caritzan Elämän Kirjas kirjoijetut [!] owat Hamm Cb
(5) mee nyt täsä HErran Huonesa olemma cokoon tullet Flach 1680 A3a
(6) täsä - - on caicki muut [= kirjat] cootut ia sisäl suljetut LPet 1644b A2a
(7) Ja on coonnut meille taiwahas sen caldaisen tawaran Ika 1659:149
(8) cusa Waimons päälinā piti [kuopan] reunalla löytämän LPet 1670 Ca
(9) ett ei yhtäkän Luondocappaleta löytty eikä Taiwas eli masa LPet 1670 C4a
(10) ett ei hän [= Pilatus] löytänyt yhtään hengen ricosta hänesä [= Jeesuksesta] Ika 1659:87
(11) Saawutit heidän Meren tykönä, cusa he heitäns sioittanet olit Raj 1654b D4a
Huomattakoon myös ilmausten kuolla nälkään ja kuolla sairauteen vastineet: että se wanhurscas näljäs waipuis (LPet 1644a J4a), hänen piti sijnä sairaudes cuoleman (Ika 1659:12).
* Agricola käyttää olosijaisia määritteeitä useiden muidenkin verbien kuin edellä mainittujen yhteydessä:
Odotettavan allatiivin tilalla vanhassa kirjasuomessa on väliin adessiivi (1–6). Sijojen sekaantumiseen on pidetty syynä loppuheittoa: kyseiset sijat ovat loppuheittoisina identtiset (sisäl = sisällä, sisälle), ja niiden funktiotkin lienevät kielitajussa yhdentyneet siinä määrin, että loppuvokaalin palauttaja valitsee milloin A:n, milloin e:n. Joskus jopa rinnasteiset määritteet saattavat olla eriasuisia (tekstinäyte 1). Kaikissa tapauksissa ei tarvitse olla kyseessä sijojen sekaantuminen, sillä etenkin 1500-luvun tekstien ortografia on sen verran horjuvaa, että etuvokaalisten sanojen lle- ja llä-pääte voivat kumpikin edustaa niin allatiivia kuin adessiivia.
Rapola (1965) ei mainitse tapauksista, joissa odotettavan adessiivin sijasta esiintyy allatiivi. Tällainenkaan ei ole vanhassa kirjakielessä aivan harvinaista; sekä 1600-luvun kirjoittajilta (7–11) että mm. Finnon virsikirjasta löytyy useita esimerkkejä. Loppuheiton lisäksi sekaantumiseen voi olla syynä myös adessiivin, allatiivin ja ns. datiivigenetiivin (ks. seuraavaa jaksoa) semanttinen lähekkäisyys: sekä adessiivi että allatiivi esiintyvät määrätapauksissa samoissa asemissa kuin datiivigenetiivi (Minulla ~ Minun on oikeus tehdä; Anna minulle ~ minun leipää).
Adessiivi pro allatiivi:
(1) caikille tämän Kirckoherra wainan hywillä ystäwillä, Nabureille, ja hywän suoijlle Kex 1680 D4a
(2) Ricas mies - - sanoi sielullans Thur 1689:14
(3) hän päällens uscowaisilla on nijncuin Welijllens andanut Woiman Jumalan Lapsixi tulla Hamm 1683 A3a
(4) Ettei Adam idze ottanut Ewa. Waan HERra toi hänellä sen Raj 1654a B3b
(5) Christuxellakin on sencaldaista tapahtunut Ika 1659:143
(6) mitä itzecukin Ihminen hänelläns halaja Proc 1690:8
* Pari esimerkkiä Agricolalta:
Minulla on annettu caiki weki ; Jolla ainoalle Jumalalle [!] Colminaisudhes, olcon caiki kijtos
Allatiivi pro adessiivi:
(7) Että meille on luonollinen ruumis, nijn meille on myös Hengelinen ruumis Kex 1680 A3a
(8) Mutta minun Sydämelleni on toinenMieli Proc 1681 B2a
(9) Nijlle wijsaille Pacanoille on ollut 288. ajatusta, oikiasta Autudesta Proc 1690:8
(10) ja meille on rauhallinen oma Tundo Proc 1690:10
(11) Rangaistus on ollut hänen päällens Ika 1659:115
* Huom. seuraavat Finnon virsikirjan esipuheesta poimitut tapaukset:
Ns. datiivigenetiivi esiintyy nykykielessä nesessiivirakenteita lukuun ottamatta (Minun täytyy ~ on oikeus tehdä) vain joissakin fraaseissa tai sananlaskuissa: Jumalan kiitos (= Jumalalle); Anna kättä köyhän miehen (= köyhälle miehelle). Kyseisissä fraaseissa genetiivillä on sama funktio kuin latinan tai saksan datiivilla ja sen nykykielisenä vastineena on allatiivi. Genetiivi-ilmaukset kuvastavat aiempaa kielenkäyttöä, jossa datiivigenetiivi ja allatiivi esiintyivät rinnan. Kaikilta 1600-luvun kirjoittajilta – samoin tietenkin Agricolalta – löytyy esimerkkejä datiivigenetiivistä. Etenkin Agricolan kielessä jopa rinnasteisista ilmauksista toinen saattaa olla genetiivi-, toinen allatiivimuotoinen.
(1) Sijtä tule Papin colmannes, ja sen cuolluen Perillisten caxi osa Koll Kirkkok. VIII
(2) Andacaat se Keisarin, cuin Keisarin tule Ika 1659:91
(3) [efesolaiset] langeisit Pawalin Caulaan, ja Suuta annoit hänen Thur A2a
(4) [Paavali] muistuttele - - että Alexander Waskiseppä hänen oli palio paha tehnyt Flach B2a
(5) Cuinga usein hän [= vainaja] on Sanancuulioitens HERran Hywästisiunausta toiwonut Kex C3b
(6) [Jumala] myös eläinden heidän rawinnons anda LPet 1644a M3b
* Esimerkkejä Agricolalta:
Vaikka postpositioilmaukset nykyisten sijamuotojen vastineina ovat vanhalle kirjakielelle tyypillisiä (ks. 31), on päinvastaisiakin tapauksia: nykykieli suosii paikallissijan tilalla postpositiorakennetta. Saarnoissa esiintyvät elatiivi ja ablatiivi ilmausten jnk luota ~ taholta vastineina (1–4).
(1) Engelit - - meistä sijrtywät ia Perkelet iloiten lähenewät LPet 1644a G2a
(2) Engelein joucko on ruwennut heildä catoman LPet 1644a G2a
(3) Mengät pois minusta te kirotut Raj 1654b K4a
(4) caicki hänen opetuslapsens olit paennet pois hänestä Raj 1654b N2b
* Agricolalla tapauksia on runsaammin kuin 1600-luvun saarnoissa:
jnk luota :
jnk taholta :
Elatiivi syyn ilmaisimena (elativus causae) on vanhassa kirjakielessä nykyistä yleisempi, ja sen käyttöön lienee vaikuttanut latinan ablativus causae. Nykyään käypien ilmausten (tehdä jtk pakosta, kirkaista pelosta ym.) ohella syyn elatiivi esiintyy sellaisissa asemissa, joissa nykykieli selvyyden vuoksi käyttää vaikkapa postpositiorakenteita jnk ansiosta ~ johdosta ~ vuoksi tai muuta ilmausta. Joskus mainitunlainen elatiivi on nykylukijalle vaikeatulkintainen ja vaatii auetakseen laajahkon kontekstin (9–11).
(5) nijncuin - - Jumala hänen sanomattomast hywydestäns - - Suomen Maalle, ei ainoastans Schoulut ia Gymnasiumit ole asettanut LPet 1644a esip.
(6) Syrach neuwo, itzecutakin - - kijtost andaman Luojallens caickein nijden edest, cuin hänen hywydestäns 'hyvyytensä ansiosta' nautinnut on LPet 1644a G2a
(7) ei se tapahdu tapaturmast, eli hywäst taicka pahast Onnest, että me - - tulemma warjelluxi LPet 1644a C2b
(8) monda löytän, jotca luulewat minun taitamattomudestani ja heickoudestani '?taitamattomuuteni ja heikkouteni johdosta', ylistöstä pyytäwän ja etziwän Proc 1690 esip.
(9) [turkkilaisten lähettiläät] ei päätäns awannet (eli cumartanet, Isäns maan tawattomudest) - - Draculan edes 'isänmaansa tapojenpuutteen vuoksi' LPet 1644a B3b
(10) coska jocuu sencaltaisi käytöxi edesäns pitä - - juoxis - - taicka tawattomudest ja kewiäst luonnost 'huonotapaisuuden tai kevytmielisyyden vuoksi' LPet 1656 D4b
(11) Lapset hembeydest kesken ulgosjuoxewat LPet 1644a M2b
Lisäksi tekstinäytteitä, joissa vanhan kirjakielen elatiivin tai adessiivin nykyvastineeksi sopisi ilmaus jnk mukaan t. mukaisesti (12–17).
(12) ettei tämä asia minun tiedostani - - wielä ennen ole tällä tawalla edespandu Ika 1659 esip.
(13) emme sijs taida laimin lyödä, meidän Seuracunnisam Christillisest ja Cunnialisest otetusta Tawasta, - - hänen - - Christillisest Elämästäns - - jotacuta edestuoda. Kolck C4b
(14) pitä myös meidän HERrasa edesmenneille - - tekemän sen wijmeisen palweluxen - - Jacobin poicain - - Ja muiden, Esimerkillä Ika 1659:194
(15) meidän pitä aina nijtä [= rukouksia] lukeman, caickein P. Ihmisten Esimerkil LPet 1644a B2a
(16) Ja weisa [= imperat.] jocu Psalmi - - K. Davidin Esimerkil LPet 1644a D4b
(17) että - - sen Paimenen Esimerkil oppisim Jumalal kijtost andaman LPet 1644a O2b
Sellainen sijankäyttö kuin vanhan kirjakielen lauseissa He kysyivät hänelle, He vastasivat häntä, He rukoilivat häntä jstk selittynee vieraasta vaikutuksesta; kyse on usein eri rakenteiden kontaminoitumista. Latinassa, ruotsissa ja saksassa on samassa lauseessa akkusatiivi- ja datiiviobjekti, joskus jopa kaksi rinnastamatonta akkusatiiviobjektia (lära ~ frånta någon något, einen etwas lehren, docere aliquem aliquid). Suomessa datiiviobjektia vastaa verbin rektion mukaisesti milloin allatiivi-, milloin ablatiivimäärite: Opetin hänelle historiaa; Rukoilin Jumalalta apua. Toisaalta samoihin verbeihin voi suomessa liittyä partitiivimuotoinen (henkilö)objekti: Opetin häntä; Rukoilin Jumalaa. Sitä paitsi esimerkiksi latinassa ja saksassa tiettyjen verbien rektioon kuuluu datiivimäärite (lat. auxilior 'auttaa', iubere 'käskeä', negare 'kieltää', servire 'palvella', subvenire 'auttaa').
Ilmeisesti vieraiden kielten systeemiin tottuneet saarnakirjailijat eivät suomeksi kirjoittaessaan pystyneet pitämään systeemejä erillään, ja syntyi kontaminaatioita. Suurtaajuisia ovat vain tapaukset Kysyin hänelle, Vastasin häntä, mutta outoja "datiiviobjekteja" esiintyy satunnaisesti usean muun verbin yhteydessä ja useilla kirjoittajilla. Kyseeseen tulee allatiivi ablatiivin tai partitiivin asemesta (1–7) sekä partitiivi, joskus elatiivi, allatiivin asemesta (8–12).
(1) ettei heidän (datiivigen.) se enämbi mitäkään auttanut Ika 1659:88
(2) Laban, hän cadhehti wäwyllens Jacobille sitä tawarata Ika 1659:50
(3) Tätä autuallista tila eij pidä meidän hänelle cadehtiman Ika 1673 Db
(4) Mitäs minulle kysyt? Kysy nijlle jotca cuulit Ika 1659:73
(5) [palkolliset eivät tahdo palvella isäntiä] iotca heille lucuia kyselewät LPet 1644a H3a
(6) nijncuin minä teidän Isillen käskenyt olen Ika 1659:188
(7) minuakin sekä wirca waati - - oleman uscolisil opixi - - ia palweleman lähimäisillen sillä lahial - - cuin Jumala minulle - - andanut on LPet 1644a esip.
(8) tahdomme Jumalalda Pyhän Hengen ylöswalistosta ano, sillä taiwallisella rukouxella, jonga JEsus Christus meitä opettanut on Kex 1680 A3a
(9) syndein andexi saamisesta ne pyhätkin HErra rukoilewat Kex C2a
(10) Jumala ne aina myös meillen anda, cosca me händä nijstä rucoilem Ika 1659:45
(11) ettei meidän pidä wastaman tyhmä, hänen tyhmydens jälkeen Ika 1659:91
(12) Mitä hänen piti Christuxesta tekemän Ika 1659:88
* Agricolalta löytyy runsaasti esimerkkejä kysyä- ja vastata-verbeistä, samoin outoja "datiiveja" muiden verbien yhteydestä:
* Mainittakoon myös myös seuraavat vanhan kirjasuomen ilmaukset, joihin kuuluu allatiivimäärite: naisesta käytetty huolla jllek 'mennä naimisiin jnk kanssa' sekä lakikielen soimata jllek jtk 'syyttää jtk jstk'.
Latinan ablativus instrumenti (esim. donare aliquem re 'lahjoa jk jllak') kuvastunee sellaisista hyvinkin yleisesti käytetyistä fraaseista kuin edeskatsoa ~ lahjoittaa ~ maksaa jk jllak (= nykykielen antaa, lahjoittaa, suoda, maksaa jllek jtk).
(13) Senjälken ombi Jumala edescatzonut hänen toisella naimisella wuonna1674 Bång G3
(14) waicka caicki lesket ei tule edescatzotuxi toisella Miehellä Ika 1659:164
(15) [Herra] lahjoitta händä sencaldaisell lahjalla, että hänen waimons ja lapsens jälckin hänen cuolemans runsasti itziäns elättä taitawat! Kex 1680 D2a
(16) tawarata, jolla hän Jumalalda lahjoitettu oli Ika 1659:50
(17) Kettu on Jumalald nijn Wisaudel lahioitettu, että - - hän on cadzonut askeleit ia palannut taca perin LPet 1644a La
(18) [enkelit] Owat myös lahioitetut Jumalalda caickiwaldialda suurella Wijsaudella LPet 1670 Bb
(19) että he tämän heidän suuren - - waiwans edest, sillä palcalla maxetaisin, jonga - - Jumala on luwanut Raj 1654b A3b
Useihin yksittäisiin verbeihin ja nomineihin liittyy sijaltaan nykyisistä poikkeavia määritteitä. Yleinen on elatiivi milloin partitiiviobjektin, milloin tulosijaisen määritteen asemesta. Eräissä tapauksissa vanhan kirjakielen ja nykysuomen rektioero voi selittyä verbin tai nominin muuttuneesta merkityksestä, esimerkiksi totella 'välittää jstk', ahkeroita 'kilvoitella', uskaltaa 'uskoa jhk'. 1600-luvun saarnakirjailijat liittävät elatiivimääritteen verbeihin ajatella ja epäillä (1–5) silloinkin, kun lauseessa ei ole ilmipantua objektia. Vrt. nykykielen lauseita Epäilen hänen aikeitaan ja Epäilen häntä epärehellisyydestä. Verbiin totella liittyy milloin partitiivi, milloin elatiivi (6–8), verbi ahkeroita saa normaalisti elatiivimääritteen.
Nykyisen kielitajun mukaisen tulosijamääritteen sijasta nomineihin liittyy elatiivi lauseissa (10–12). Toisaalta verbeihin toivoa ‘panna toivonsa’ ja uskaltaa ‘uskoa, luottaa’ (huom. muuttunut merkitys) liittyy usein illatiivi (14, 15). Huomattakoon myös nauttia-verbin partitiiviobjekti: nauttia elämää pro elämästä (16); vrt. nykysuomen nauttia kunnioitusta, valtionapua, alkoholia ym. Tämän jakson rektiotapauksille on ominaista, että rektio vaihtelee nykykielessäkin; erona on se, että sekä partitiiviobjekti että paikallissijainen määrite ovat nykyään vakiintuneet määrätapauksiin.
(1)
(2) Colmannexi, Cuinga Jumalata pelkäwäiset pitä ajatteleman ajallisest waiwast ia wastoinkäymisest Fav 1665 B3b
(3) [Saatana] saatta sinun epäuscon epäilemän Jumalan armost ja awust LPet 1670 B4a
(4) ei pidä HERrasta senwuoxi luopuman, ia hänen awustans edespäin epäilemän LPet 1644b C3b
(5) Perkele - - waatipi epäilemän Jumalan armost Proc 1681 B3a
(6) Cuitengin ei Pawali heitä [= vastustajiaan] mitän tottele ‘ei välitä yhtään heistä’ Proc 1690:18
(7) nijncuin Jumala ei ollengan tottelis sinun syndiäs LPet 1656 A4a
(8) [Pilatus] Ei tottele Tempelistä - - Eikä Judasten laista, Jost' eij tottele Pacanat Salam 1690
(9) että Ihminen ahkeroitzis sijtä, cuinga hän - - olis ricas uscosta Ika 1673 C3b
(10) Wiatoin olen minä tämän wanhurscaan Werestä Ika 1659:89
(11) sitten waellan - - täsä Murha-Huonesa wiatoinna caickein Werestä Proc 1681 Cb
(12) että hänel [= ihmisellä] hywä tundo olisi ia wahwa luottamus syndein andexi saamisest ia ijancaickisest elämäst LPet 1644b B2a
(13) [ kirkkoherravainaja] kyllä hywin tiesi, että se on Jumalan tahto meistä Jesuxes Christuxes kijttä eli cunnioitta HERra Ika 1671 Da
(14) HERran silmät catzowat nijtä jotca händä pelkäwät, jotca hänen laupiuteens toiwowat Ika 1659: 11
(15) Toiwo HErran /herraan/ ja tee hywä - -. Autuat owat nee, jotca häneen vskaldawat Flach B2b
(16) Pitä sijs meidän tätä elämätä suuren cunnian ja pelwon cansa nauttiman, nijncauwan cuin Jumala meille sen suo Ika 1671 Ca
* Agricolan tekstissä on sekä samoja tapauksia kuin 1600-luvun saarnoissa että niissä esiintymättömiä.
Näytteeksi vanhan kirjakielen vakiintumattomuudesta esimerkkejä verbeihin pitää (jnak), verrata (jhk) ja vartioida (jtk) liittyvistä määritteistä. Vaikka postpositiorakenteet tulevat puheeksi jaksossa 31, esittelen tässä myös mainittujen kolmen verbin määritteinä esiintyvät rakenteet.
Rektioltaan vaihtelevin on pitää-verbi, jonka määritteinä essiivin ohella esiintyvät translatiivi (Agricola: he henen Armons Christuses haluemaxi piteuet, quin Laki), postpositioilmaus jnk edestä ja komparatiivilause, Agricolalla myös että-lause (caiki pidit Johannesen ette hen oli totisesta Propheta). Translatiivimääritteet ovat muistumia vuoden 1642 Raamatusta ja perustuvat ruotsin ilmaukseen hålla för. Eri määritteiden yleisyydestä pitää-verbin yhteydessä on tietoja jaksossa 30.3.1. Ilmauksella pitää jstk (lauseet 24, 25) ei ole vanhassa kirjakielessä nykyistä merkitystehtäväänsä, vaan lähinnä merkitys 'pitää jnk arvoisena'. Verbien verrata ja vartioita määritteet ilmenevät lauseista (26, 27).
Esimerkkejä verbeistä PITÄÄ, VERRATA, VARTIOITA:
(17) sillä sixi tule meidän sen pitä Kex1680 C4b (vrt. R 1642 Ps. 109 sel. nijncuin myös Petari Apostoli sen sixi pitä; Room. 8:18 Sillä sixi minä sen pidän; 3:28 Nijn me sijs sen sixi pidämme)
(18) muutamat Saarnamiehet - - pitäwät heidän watzans, heidän Jumalans edest Kex 1680 D2b
(19) tämä mailma pitä meitä kirouxen ia Ihmisten hylkän edest Kex 1680 C4b
(20) me pidäm HERran JEsuxen meidän ainoan Lunastajam ja Wapahtajam edest Ika 1673 Ca
(21) waan joca kieldä molemmat, pidä händä pöhköin, tyhmän ja tompelin edest, jotca exywät LPet 1670 B4a
(22) ei hän silloin händä wihamiehens, waan auttajans edestä pidä Raj 1654b M2b
(23) EN minä itziäni pitänyt teidän seasan, nijncuin minä olisin jotakin tiennyt Ika 1659:129
(24) sillä pyssyist ia miecoist ei Sathanas enä pidä cuin oljen correst LPet 1644a D3a
(25) nijn ja nijn paljon minä sinusta pidän, nijn ja nijn paljon hywä minä sinulle toiwotan, nijn ja nijn minä sinua racastan Proc 1681 Bb
(26) edes pane sijs P. Pawali tämän elämän tilan ja menon, jonga hän täsä α. werta juoxuun - - β. Werta hän tämän Elämän Kilwotuxexi Flach A4b (Agricola: Kelle me werdhoittamme Jumalan Waldakunnan?)
(27) caicki silmät wartioidzewat H. Jumalan päälle - - waiwaiset ia kerjäjät - - wartioidzewat Rickan miehen käsijn - -. Linduin poicaset odottawat ja wartioidzewat pesäsäns Emäns perän LPet 1644a H3b
Muist. Ohessa joitakin tyypillisiä 1600-luvun saarnojen fraseologiaan kuuluvia ilmauksia, joilla on esikuva mm. ruotsin kielessä: harjoittaa ~ harjoitella itseänsä jsk (ru. öva sig i), seisoa jsk (ru. bestå i), kelvata jllek 'haluta, pitää jstk'.
Saarnojen fraseologiaa:
Predikatiiviadverbiaalin sijoiksi katsotaan essiivin ja translatiivin ohella ablatiivi ja elatiivi; määrätapauksissa ablatiivin tilalla esiintyy allatiivi. Koska essiivimuotoinen predikatiiviadverbiaali (a) ja ns. appositioadverbiaali (b) eivät muodoltaan eroa toisistaan ja semanttinen rajankäynti niiden välillä on hankalaa, Hakulinen ja Karlsson (1979) ovat laskeneet kummankin tyypin predikatiiviadverbiaalien kategoriaan. Näin ollen lauseissa a– e on kaikissa predikatiiviadverbiaali.
(a) Isäni oli pappina Pohjanmaalla.
(b) Nuorena isä oli urheilija.
(c) Isä alkaa tulla vanhaksi.
(d) Isä näyttää väsyneeltä.
(e) Isästä ei tullut kansanedustajaa.
Essiivin ja translatiivin käyttö on vanhassa kirjakielessä paljolti nykykielen mukaista, mutta poikkeuksia löytyy kaikilta kirjoittajilta, runsaammin Agricolan tekstistä kuin 1600-luvun aineistosta. Predikatiiviadverbiaali voi olla nominatiivissa (akkusatiivissa) aivan kuten lauseiden latinaisissa tai ruotsalaisissa vastineissa, tai kyseisen konstituentin tilalla on postpositioilmaus, jopa sivulause. Ablatiivimuotoisia predikatiiviadverbiaaleja ei 1600-luvun teksteisä esiinny; käytössä on translatiivi, satunnaisesti allatiivi, lauseen (d) tyyppisissä tapauksissa. Myös elatiivityyppi (e) on tuiki harvinainen, joskin sitä näkee. Ablatiivissa olevat predikatiiviadverbiaalit ilmaantuvat kirjasuomeen vasta 1700-luvulla: niitä on runsaammin Kristfrid Gananderin teksteissä ja etenkin hänen sanakirjansa esimerkistössä (Forsman Svensson 2002: 419–431).
Nyky-yleiskielessä predikatiiviadverbiaali noudattaa normaalisti korrelaattinsa, subjektin tai objektin, numerusta, joskaan numeruskongruenssi ei ole ehdoton. 1600-luvun saarnojen essiivi- ja translatiivimuotoiset predikatiiviadverbiaalit ovat jotakuinkin säännöllisesti yksikössä; harvinaiset monikkotapaukset ovat yleensä substantiiveja.
(1) Jocainen pitäkön meitä Christuxen palweliana Kex 1680 B3a
(2) PAhat Engelit owat jotca sijtä totudest, - - owat omall ehdollans pois langennet ia joutunet Jumalan - - sekä Ihmisten wihollisex LPet 1670 C2a
(3) olem - - Köyhäxi Fangixi joutunet LPet 1644a D2a
(4) he owat kipiänä Raj 1654b La
(5) joca ei andanut Leskein Silmiä heicoxi tulla Raj 1654b Fa
(6) Sillä monda asiata näky meillen vdexi Ika 1659:111
(7) nämät Wijsi Wijsastakin Neidzet löyttin, myös Vneliaxi - - yliän tulles LPet 1649 Fb
Vanhan kirjakielen suosima fraasi (jsk) seisoo ~ löytään ~ löytyy kirjoitettu (1–3) pohjautunee ruotsin ilmaukseen något står ~ finns skrivet (någonstans). Paitsi tässä fraasissa nominatiivimuotoisia predikatiiviadverbiaaleja esiintyy verbien seisoa ja löytää ohessa muissakin konteksteissa (4–6) ja muidenkin verbien määritteinä; määrite on yleisimmin partisiippi, ja ilmaus muistuttaa latinan participium coniunctumia.
(1) nijncuin seiso kirioitettu 'on kirjoitettuna, luettavissa' Sap. 3, 16, 17 LPet 1656 C2a
(2) Nijncuin wijsauden Kirias sijtä seiso kirjoitettu Raj 1654b Fb
(3) Tämän päiwänen Texti löytän kirioitettu Christuxen kärsimisen Historiasa Raj 1654b N2b
(4) He seisowat Caridzan edes, walkeilla waatteilla puetetut 'puettuina, pukeutuneina' Thur C3a
(5) Sitä te wastan seisocat wahwat uscosa LPet 1670 D2a
(6) esimiehet - - ajatelcan, ett ei he löyttäis ensimäiset 'ettei heitä tavattaisi ensimmäisinä' sijnä pahas tegos LPet 1656 B2b
(7) [piispa] Cuoli rawittu 'ravittuna' jo suurella Ijällä, rawittu corkialla Cunnialla, wäsynyt paliosta Walwomisesta, ja Työstä Proc 1690 esip.
(8) Tämä - - Kirckoherra waina - - seisoesans täsä HERran huonees, on teidän caickein cansan, täytetty P. Hengellä, puhunut Psalmeista, Kijtoswirsistä, ja Hengellisistä lauluista Ika 1671 Da
(9) Löytän muutamita jotca waaditut 'vaadittuina, jos heitä vaaditaan' menewät sijhen [= ehtoolliselle] Raj 1654b I3b
(10) Phariseuxet - - käwit cuitengin uscomattomat '(Kristukseen) uskomattomina, pakanoina' cadotuxen Proc 1681 Ba
Määrätapauksissa apposition luonteisen nominatiivimääritteen voi tulkita myös jälkiasemaiseksi attribuutiksi: juutalaiset, vihasta ja kateudesta syttyneet,olit siihen osalliset = 1) vihasta ja kateudesta syttyneet juutalaiset tai 2) juutalaiset vihasta ja kateudesta syttyneinä. Esimerkkeinä tällaisesta lauseet (11–14). Jälkiasemaiset partisiippiattribuutit ovat 1600-luvun saarnoissa verrattain yleisiä (ks. 38.2.4.1). Latina on joko suoraan tai välillisesti ruotsin kautta (vrt. Wessén 1956:140–150) vaikuttanut mainitunlaisten konstruktioiden syntyyn: monifunktioisen participium coniunctumin käännösvastineiksi sopivat partisiippiattribuutti, relatiivilause, essiivimuotoinen predikatiiviadverbiaali sekä referatiivi- ja temporaalirakenne. (Vrt. Sjöstrand 1953: 318–325.)
(11) Nijncuin Loth wijnast juopunu, macais tyttärens LPet 1656 D3a
(12) waicka Judalaiset wihasta ja cateudesta syttynet, olit myös siehen awulliset Raj 1654b M4b
(13) Abraham, Jsaac, ja Dawid, täytetty elämäst, rickaudest, ja cunniasta, cootaan hywällä ijällä Isäins ja Canssans tygö Ika 1671 Ca
(14) Ja että me lunastetut meidän wiholistem kädest, händä - - palwelisim LPet 1644a O2a
Objektilliseen pitää-verbiin liittyvä määrite on nykykielen mukaisessa essiivissä yli puolessa tapauksista. Seuraavaksi yleisin on postpositiorakenne jnk edestä (vrt. ruotsin hålla för ja lainan pro certo habere), minkä lisäksi esiintyy jonkin verran translatiivimääritteitä. Verbin pitää käytöstä on esimerkkejä jaksossa 30.2.2 (lauseet 17–25). Fraasin on tapana substantiivi on vanhassa kirjakielessä nominatiivissa: on tapa (ks. 39.2.3.3):
(15) On sen jälken ollut aina tapa pitä Christillisiä Cocouxia LPet 1670 A3a
Adjektiivia ainoa käytetään eräänlaisena appositiona latinan solus-sanan tapaan. Kyseinen adjektiivi on milloin pääsanansa edellä, milloin jäljessä, ja sen nykyvastineina tulevat kyseeseen ainoastaan, ainoana, yksin.
(16) että he sinun ainoan tundisit Kolck B4b
(17) Sillä ey yxikän ole hywä waan ainoa Jumala, ja caicki mitä hänen kädestäns tule Ika 1673 Ba
(18) Ainoa Jumalan Armo, JEsuxesa Christuxesa, Se on lohdutus luimbi Salam 1690b Ka
* Agricola käyttää ainoa-sanaa latinan solus-adjektiivin tavoin:
Muist. 1. Joskus vanhassa kirjakielessä esiintyy olla-verbin yhteydessä essiivimuotoinen määrite, vaikka tapauksiin ei liity tilapäisyyden tai odotettavan muutoksen vivahdetta.
Muist. 2. Passiivin 2. partisiippia, johon liittyy usein tavan adverbiaali, käytetään vanhassa kirjakielessä lauseenmääritteenä: pian sanottu= lyhyesti sanottuna/sanoen. Sellaisten nykyfraasien kuin mukaan lukien ~ luettuna, lyhyesti ~ sanalla sanottuna vastineissa partisiippi on vanhassa kirjakielessä nominatiivimuotoinen. Malleina tulevat kyseeseen esimerkiksi ruotsalaiset vastineet kort ~ snart sagt, (något) undantaget jne.
Translatiivi esiintyy kuten nykykielessäkin joksikin tulemista ilmaisevien verbien määritteenä, ja juuri tulla-verbi on taajakäyttöinen. Verbiä tulla käytetään paitsi tulla vanhaksi ~ heikoksi -tyyppisissä konstruktioissa passiivin apuverbinä (ks. 18.4 ja 34.1), minkä lisäksi useiden nykyisten refleksiivisten ja translatiivisten verbijohdosten vastineena on tulla + adjektiivi t. partisiippi: tulla sairaaksi pro sairastua, tulla heikoksi pro heiketä, tulla käätyksi pro kääntyä jne. Nykysuomessa tulla-verbillä on useita synonyymeja, tilanteen mukaan aikoa, käydä, muuttua, päästä, ruveta, ryhtyä ym. 1600-luvun saarnoissa käytössä on polyseeminen joutua 'ehtiä, joutua, tulla' (1–8), harvemmin käydä (9). Verbeillä jäädä ja langeta tuntuisi eräissä konteksteissa olevan joksikin tulemisen merkitys (10, 12), joskin jäädä esiintyy myös nykykielisittäin (7, 11) ja langeta taas merkityksessä 'tuntua jltk' (ks. 30.3.3).
(1) Harwat wanhaxi ja ijällisexi joutuwat Thur 1689: 13
(2) [palkolliset, jotka eivät lue rukouksiaan] joutuwat radolisexi, eikä taida ikän toistengan hywäxi Isännäxi tulla LPet 1644a H3a
(3) [Jeesus] oli joutunut silläkin tawalla welijllens mucalaisexi, ja oudoxi äitins lapsille Ika 1659:133
(4) hän [= Joosef] oli joutunut suurexi Herraxi Egyptin maalle Ika 1659:171
(5) että hän [= Kain] sen cautta joudui epävscoisexi Ika 1659:80
(6) cuca ikänäns nijn waiwaisexi joutu LPet 1656 B4b
(7) Ruoca myös maosa jääpi ragaxi ia joutu taudixi LPet 1644a G3a
(8) ja cuinga hän [Katariina Haaxi] wimeiseldä kipiäxi joutunut on, joca aina Jumalan armost ennen Terwellisen Ruumijn oli saanut nautita Flach D2b
(9) ja asia käwi nijn suurexi, että taicka Jumala Taiwast (- -) piti alas tuleman - - taicka Ihmiset piti ijancaickises cadotuxes oleman LPet 1670 C4b
(10) Judalaiset tästä olisit saanet tilan - - caicken caluns [= Joosef Arimatialaisen omaisuuden] hucutta, ja hän nijn calustans ja omaisudestans tyhiäxi olis jäänyt Raj 1654b N4b
(11) Maria oli myös jänyt miehestäns Josephist leskexi Ika 1659:164
(12) [Jumalan viholliset] tacaperin astuwat ja woimattomax langewat LPet 1670 C3b
Transitiivilauseissa, joissa translatiivimäärite viittaa objektiin, yleisiä predikaatteja ovat kutsua ja tehdä (synonyymina saattaa): kutsua jk Jumalaksi, saattaa autuaaksi. Ns. translatiivirakenteet, joissa objekti + predikatiiviadverbiaali -konstruktio vastaa että-lausetta (Luulin häntä viisaaksi = Luulin, että hän on viisas), käsitellään lauseenvastikkeiden yhteydessä (ks. 39.7.4). Kyseisessä jaksossa on esitelty myös translatiivirakenteiden suurtaajuisimmat matriisiverbit.
* Agricolan teksteissä kutsua-verbiin liittyvä predikatiiviadverbiaali on nominatiivissa etenkin passiivilauseissa, ani harvoin aktiivilauseessa: Hän kutsutaan Kristus vs. He kutsuvat hänen Kristukseksi. Latinan passiivilauseissa on nominatiivimuotoinen, aktiivilauseissa akkusatiivimuotoinen predikatiivi!
1600-luvun saarnoissa nominatiivitapukset ovat harvinaisia. Seuraavassa lauseessa nominatiivin selittänee ilmauksen sitaattilainan luonne:
(13) ne wanhat owat cudzunet Sacramendit Viaticum, se on, tieciria eli tie ewäs Raj 1654b I4b
* Agricolan teksteistä löytyy nominatiivi/akkusatiivimuotoisia predikatiiv(iadverbiaal)eja muidenkin verbien yhteydessä:
Predikatiiviadverbiaalin vastineena on joskus elliptinen komparatiivilause, toisin sanoen (niin)kuin + nominatiivi t. akkusatiivi, esikuvana ilmeisesti ruotsin som-konjunktio.
(14) Ja waicka he [= synnit] olisit ruusun carwaiset, pitä heidän cuitengin nijncuin willa tuleman Ika 1659:154
(15) Ellette käänny ja tule nijncuin Lapset - - Hamm Cb
(16) teke Jumala Taiwan nijncuin raudan ia maan cuin wasken LPet 1644a I3a
* Agricola: Ja se [= poika] tuli ninquin coollut
Muist. Seuraavanlaisissa fraaseissa translatiivin käyttö on sekä saarnoissa että Raamatussa äärettömän yleistä: jokin on ~ luetaan jllek jksk tai joku tekee jonkin asian jllek jksk. Ilmaustyyppi olla jllek jksk on käypää kieltä nykyäänkin, mutta sen käyttö on rajallisempaa kuin vanhassa kirjakielessä (esim. Se on hänelle kunniaksi ~ opiksi). Määrätapauksissa nykykieliseksi vastineeksi kävisi translatiivin sijasta essiivi, mutta usein asia ilmaistaisiin nykyään aivan toisin.
Nykysuomen erosijaisten predikatiiviadverbiaalien vastineet ovat vanhassa kirjakielessä tulosijaisia. Elatiivityyppi Pojasta tuli pappi on tuiki harvinainen (1); tilalla on tyyppi Poika tuli papiksi merkitysvivahteesta riippumatta (2–5).
(1) tästä Lapsesta piti Parembi Pilti Caswaman Andr 1654 B1b
(2) ia tuli nijn ihminen eläwäisexi sieluxi LPet 1644a O3b
(3) Cuinga - - Leipä ia wijna tulewat Sacramendixi Raj 1654b H3a
(4) sinä olet lain rickojaxi tullut Raj 1654b L4b
(5) nijncuin David tuli maanculkiaxi huoruden cautta LPet 1644a Eb
Nykyisten aistihavaintoverbien näyttää, tuntua ja vaikuttaa jltk vastineena saarnoissa käytetään lähes yksinomaan näkyä-verbiä (6–9); muut ilmaukset ovat satunnaisia: näyttää (intr.), tuntua, langeta – prefiksillisenä edeslangeta – ovat parin esiintymän varassa (10–12). Verbi langeta esiintyy tosin jonkin verran useammin lakikielessä ruotsin (före)falla-verbin käännösvastineena (13–15). Aistivaikutelma ilmaistaan kyseisten verbien yhteydessä translatiivilla, harvinaisiin 'haisemista' tai 'maistumista' merkitseviin verbeihin liittyy allatiivi: jk maistaa, hajaa, tulee jllek (16, 17). Aistivaikutelman kokija ilmaistaan allatiivilla tai postpositiorakenteella jnk edessä. Niinpä nykykielen lausetta Asia näyttää t. tuntuu minusta hämärältä vastaa vanhassa kirjasuomessa ilmaus Asia näkyy minulle hämäräksi.
(6) se wähä Poicainen, näyi jälken syndymisens raitixi, ja peräti wapaxi jostacusta wammasta ja sairaudesta Hamm D2a 'näytti terveeltä - - '
(7) Christuxen oppi on näkynyt Judalaisille vdexi Ika 1659:111
(8) Sillä näille myös näwyi tämä päiwä pitkäxi Raj 1654b L2b
(9) nämät näky Jumalan edes nijncuin wähäxi Kex Ba
(10) yxi cappale, joca caucana on, wähäxi näyttä Tamm 1688:565
(11) Cosca cahdexan päiwä jälken Casten culunet olit, rupeis hän [= vauva] sairaxi tunduman Hamm D2a
(12) [Se, ettei kukaan huolehdi talosta ja lapsista] hänen surulliselle puolisallens, caickein muiden caipausten seas sitä työlämmäxi lange Kolck D2a
(13) Että se erinomaisesti tahto meille työläxi langeta, wastausta - - anda Koll 1648
(14) sillä Maalla näky likimitten Rustingin tekiöille työläxi ja mahdottomaxi langewan - - Hewoisia toimitta As 15.6.1680
(15) caicki mitä edes langeis ja löyttin tarpelisexi Kaarle XI Fa
(16) joca [= hunajan ja myrkyn sekoitus] ensist juotuna cullaisest maliast, makial maista LPet 1656 D2b
(17) tästä paha haiju käy ia calmal tule LPet 1644a G2a 'tuoksuu kuolemalta' (vrt. kalman haju)
Esitetystä systeemistä on satunnaisia poikkeuksia, kuten nominatiivi (18), sti-adverbi (19, 20) tai elliptinen komparatiivilause (21) predikatiiviadverbiaalin vastineena.
(18) Nijn myös Ihmisen usco, ehkä se näky muutamis ia toisinans heicko ia nijncuin wähembi LPet 1649 Fb
(19) cuinga catkerasti Syndi on wihdoin wijmengin maistawa Ika 1659:81
(20) se lammi - - näkyi nijncuin weri R 1642 2 Makk 12:16
(21) joca [= Kristus] nijn surkiasti ulos cadzoi 'näytti niin surkealta' ia nijnquin caickein ylöncatzotuin, ristin päällä rippui Pacch G4b
Eräät saarnakirjailijat – ahkerimmin Laurentius Petri – viljelevät teksteissään latinaisia sijamuotoja. Enimmälti vierasasuiset ilmaukset ovat henkilön, kansan tai paikan nimiä sekä päiväysten osia. (Latinaisista päiväyksistä, lyhenteistä ym. tekstiviitteistä ks. muoto-opin jaksoja 16.2 ja 23.6). Kyseeseen tulevat etenkin yksikön akkusatiivi objektina tai postposition pääsanana (1–5) sekä vokatiivi eli kutsumasija sanoista Jeesus ja Kristus (6–8). Laur. Petrin saarnoista löytyy runsaasti esimerkkejä myös muista sijoista, jopa monikollisista: Salamandrae 'salamanterit', Samrorum Tyrannild 'samrilaisten itsevaltiaalta'.
(1) Engeli Raphael myös Asmodeum otti fangixi ja sitoi hänen cauwas Egyptin corpeen LPet 1670 Bb
(2)[Herodes] andoi hänen Poicans Alexandrumia Aristobulum surmatta LPet 1644a E3b
(3) Fabia oman miehens Fabium surmaisi LPet 1656 Ca
(4) Blancha hänen miehens Ludovicum V. Gallian Kuningan myrkyllä juotti LPet 1656 Ca
(5) [pelasta sielusi] P. Lucan cansa Theophilum tygö 'Teofilukselle' LPet 1644a Ma
(6) O sinä totinen walkeus HERra JESV CHRJste LPet 1644b D4b
(7) JEsu Dawidin poica, armahda minua Ika 1659:43
(8) arwa meille Christe cuca sinua löi? Ika 1659:76
(9) Nijn myös lib. 4. AEsdrae, c. 4. - - ihmisten poickipuoliset ajatuxet taiwalisist menoist turhaxi osotetan 'Esran 4. kirjan 4. luvussa' LPet 1644a Kb
(10) (joca tapahtui, Anno Mundi 1758) LPet 1644a esip.
(11) tules, cusa Salamandrae 'salamanterit' oleskelewat LPet 1644a H4a
(12) hän oli Polycratexeld Samrorum Tyrannild Leiwiskän Culda lahiaxi saanut LPet 1644a G4a
(13) Mutta cosca Philosophi pyysit häneldä ja sanoit Kex C3a
* Agricolan teoksissa latinaisia sijoja on runsaasti. Index Agricolaensiksesta voi poimia mm. lukuisia akkusatiiveja:
Andream, Barnabam, Barrabam, Ieremiam, Iudam, Iuliam, Mariam, Saram, Thomam, Tobiam jne.
Akkusatiivi esiintyy Agricolalla samoissa tehtävissä kuin 1600-luvun saarnoissa, mutta myös suuntaa ilmaisevana paikan adverbiaalina esimerkiksi Capernaum 'Kapernaumiin', Ephesum 'Efesokseen'.
Esimerkkinä vokatiivista Oy mite meiden on tekemiste sinun cansas Iesu Nazarene? ja Raamatun kirjojen latinaisista sijamuodoista (näytteissä genetiivi ja ablatiivi) seuraavat:
Adessiivia ja essiiviä käytetään 1600-luvun saarnojen ajanilmauksissa enimmälti samoin kuin nykyään. Epämääräistä ajankohtaa ilmaistaan yleensä adessiivilla, poikkeuksina ehtoona 'illalla', puolipäivänä, puoliyönä sekä adverbi huome(ne)ltain ~ huomen(e)is 'aamulla' (esim. Kolck. Huomeneltain, LPet. Huomeneldain ~ Huomeldain ~ Huomeneis). Attribuutilliset ajanilmaukset sekäjuhla- ja viikonpäivät ovat essiivissä harvaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Samalla kannalla ovat 1600-luvun grammaatikot Petraeus ja Martinius, jotka suosittavat "ablatiivia" vastaukseksi kysymykseen 'milloin' (lat. quando) ja esittävät mm. seuraavat esimerkit: Yöllä / nocte, päiwällä / die, Näinä päiwinä minä tulin / his diebus veni, ensimmäisnä päiwänä hän tuli / prio die ille venit (Petraeus s. 56; samat ilmaukset Martiniuksella). Sanaa juhla käytetään ajanilmauksena samaan tapaan kuin sanoja pyhä ja aatto, ts. essiivissä (juhlana). Kuukaudet - silloin kun ne eivät sisälly päiväykseen - näyttävät olevan yleisesti adessiivissa (kuukaudennimistä päiväysten yhteydessä muoto-opin jaksossa 16.2). Oheisissa näytteissä on sekä nykykäytön mukaisia että nykyisestä poikkeavia ajanilmauksia.
Ika. amulla, Ehtolla
LPet. päiwäl, Tammi Cuulla, Helmi Cuulla, Maalis Cuulla, Kesä (eli Suwi) Cuulla, Talwi Cuulla 'joulukuussa'
Raj. yöllä, syngiälle yöllä
Proc. Öillä ja Päiwillä
Flach. Aamulla, Talwella, Tammi cuulla
* Aiempi kirjasuomi:
Agr. domio peijwelle, Polipeiuelle, Poli öölle, KESÄLLE, Telle kwlla, TALWIKWLA, HELMENKWLA, MÄTEKWLA, KYLVÖKWLA, pahalla aialla ia Nälkewosilla, iollaki Juhlalla
Juhana III:n kirje (1584) tällä lähestulewaisell Talwell, edesmennyille wuosille 'kuluneina vuosina'
LPet. wijmeis päiwänä, sinä päiwänä eli yönä,Joulu päiwän, eiläin ja endispäiwänä 'toissapäivänä', Ehtona, jocapäiwä Huomenis ia Ehton, wilia wuosin, cowina wuosin
Raj. Rucous Päiwinä, näinä wijtenä Päiwänä, Menne Sunnuntaina, tulewan Sunnuntaina, Sabbathina, Jouluna, Pääsiäisnä, toisna päiwänä, Helundaina ia muina pyhinä ajastajas, makian leiwän Juhlana
Kolck. toisna Huomeneltain 'seuraavana aamuna'
Ika. ehtona, puolipäiwänä, wijmeis talwena, wijmeis kewännä
* Agricola: echtona, poliööne ~ poli öen, Päsieis iuhlana
Muist. Ilmaustyypissä joka päivä pääsana voi olla taipunut:
Myös ilmauksella yli yötä (esim. Ika, Kolck) saattaa kontekstissaan olla merkitys 'joka yö'.
Päiväyksissä essiivin tilalla on usein postpositioilmaus: 5. päivän päälle pro 5. päivänä:
Samoin on joskus muussa yhteydessä:
Inessiivimuotoiset rajallisen ajan ilmaukset ovat jokseenkin harvinaisia.
Ilmaustyypistä kerran vuotees(a) ks. muoto-opin jaksoa 1.3 e.
Inessiivin tilalla käytetään essiiviä sekä ilmaustyyppejä joka päivä, päivän sisällä ja päivän pituudessa:
Suunniteltua aikaa ilmaistaan kuten nykyäänkin translatiivilla; ilmaustyypissä sattua t. osua joksikin päiväksi translatiivin tilalla on usein postpositiorakenne jonkin päivän päälle.
(1) jos hän meitä wähäxi silmän räpäyxexi hyljä Fav B4
(2) hän ajaxi 'hetkeksi' hänen wihans hillitzi Andr B2a (sama ilmaus mm. Rajaleniuksella)
(3) [pitää] paneman jotakin - - toisexi ajaxi LPet 1644a I3a
(4) Muutamat päiwäxi maata panewat LPet 1644a G4b
(5) huomenexi cudzuttin rualle Thur 1689:14
(6) Ihmiset - - caikexi yöxi rupewat walwoman LPet 1644a Eb
(7) Eikä [me] myös ehtolista - - sydän yöxi wijwytä LPet 1644a I2b
(8) [Kristus] on yöxi sieldä ulos mennyt LPet 1644a 52
(9) olen minä aicoinut, ne caxi jälkimäistä cappaletta tulewaxi Tuorstaixi säästä Raj 1654b G2b
(10) [Savitaipaleen kirkkoherran puoliso] Haudatan - - Pyhän colminaisuden Sunnuntain päiwän pääle, joca langeisi sen 15. Päiwän pääle Kesä cuusa, wuona - - 1690 Bång nimiö
(11) joca [= Jeesuksen hautaamispäivä] meidän päiwä lukum jälken lange Pitkän Periandain päälle Ika 1659:185
Toisaalta translatiivi esiintyy tapauksissa, joissa nykyään käytettäisiin objektinsijaista ajanilmausta eli OSMA:a (ks. 30.5.3). Kyseeseen tulevat ilmaukset (vähäksi) ajaksi, hetkeksi ja kauaksi, ja niissä on futuurisuuden tai suunnitellun ajan vivahde:
(12) joca [= ihmisten laupeus] on wähäxi ajaxi ia pian suuttuwainen, usein myös tapahtu ulco-cullatust sydämest LPet 1644a M3b
(13) Judalaiset olit tämän tawan saaneet Egyptiläisild, ja - - taisit hetkexi aica estä mätänemäst, nijncuin Herodot. - - sijtä todista Ika 1659: 191
(14) Iloitcam sijtä, ettei hän ainoastans meitä racasta hetkexi, waan hamaan loppuun asti Ika 1659:36
(15) [jumalattomat] Saattawat myös P. Engelit surulisexi, ia - - wastoin tahtons palweleman - - hetkexi LPet 1644a A3a
(16) [omantunnon] rauha myös ei ole nijncuin Mailmalinen rauha pian muuttuwainen ia huicaldawainen eli hetkexi LPet 1644a E2b
(17) sillä caicki owat nijn tyhiät ia wiheliäiset, ettei kellän idzestens mitän ole, paidzi se, mitä, cosca, cuinga paljon, ia cuinga cauwaxi Jumalan hywydest saawat LPet 1644a Jb
(18) mutta tämä heidän wahwudens eij ole cauwaxi pistänyt 'pystynyt, kestänyt' (Ika 1659:57)
Asusta pistänyt pro pystynyt ks. muoto-opin jaksoa 11.3.
Illatiivia käytetään harvoin ilmaisemassa aikaa, jonka kuluessa jotakin ei ole tapahtunut. Näyte illatiivin tästä funktiosta löytyy kuitenkin 1600-luvun kieliopeista: Petraeus monehen wuotehen/ per multos annos ja Martinius Monen wuoteen / på många Åhr / per multos annos. Samaan tehtävään käytetään usein muita sijoja.
(19) moneen ajastaicaan ei ole minulla ollut huomenesta päiwä Thur B3b
(20) joca mones wuodes ei anonut HERran Ehtolista Raj 1654b Lb
(21) Muistacat etten minä colmena Ajastaicana, ole lacanut - - teitä Kynäleillä neuwomasta Proc 1690:16
(22) On sijs suurest ylistettäwä K. Ahasveruxen wieraspito, josa ei ketäkän waadittu juoman, 180. päiwänä LPet 1644a L3a
Objektinsijaisia ajan ja määrän ilmauksia käytetään yleensä nykykielen tapaan: myönteisessä lauseessa ilmaus on akkusatiivissa, kielteisessä partitiivissa. 1600-luvun grammaatikot Petraeus ja Martinius suosittavat samoin "akkusatiivia" vastaukseksi kysymykseen 'kuinka kauan' (lat. quam diu), esimerkkeinä Martiniuksen Me olimme yhdes hetken, olimme yhdes päiwän, hän on täällä ollut wuoden (samat esimerkit Petraeuksella). Vanhan kirjakielen ilmaukset poikkeavat nykyisistä lähinnä sanastollisesti: hetki myös = 'tunti' tai laajemmin käsitettynä 'nykyinen ajankohta' yms.; erä ~ haava 'kerta'; silmänräpäys 'tuokio'; kaiken yösen pro koko yön jne.
(1) Hänen wihans pysy silmän räpäyxen Ika 1673 B2b
(2) vlcocullattuin ilo on Silmän räpäyxen Ika 1659:197
(3) että me erän, caxi, eli colmet ainoastans rucoilemme Raj 1654b C2b
(4) tehden caunijn tunnustuxen oman Cappalaisens edes usian erän Ika 1671 D4b
(5) [Jeesus on] coko hänen elinaicans, tätä kärsimistä suuresta halainnut Ika 1659:35
(6) on Pilatus - - wielä toisen ja colmannen kerran heildä kysynyt Ika 1659:88
(7) Tobiata rangaisi Jumala cappalen aica Sokeudella Ika 1659:171
(8) Yösen ja päiwän olin minä meren sywydes Thur Ba
(9) että sinä (joca yösengin warjelit - - minua, ettäs) myös tänäpäiwän - - warjelisit minua LPet 1644a C3a
(10) Jacob Patriarcha paineli 'painiskeli' caiken yösen, yhden Miehen cansa Raj 1654b Db
(11) Papit ia lewitat wanhas Testamendis, palwelit Jumalata päiwät ia yöt Fav C4b (vrt. Ika 1659: [juutalaiset] wartioitzit händä portis yötä ja päiwä)
(12) tämä rangaistus ei seiso päiwä eli cuuta taicka wuosicautta LPet 1656 C4a
(13) [opetuslapset] macaisit, eikä woinut yhtä hetke walwo hänen cansans Ika 1659:53
(14) ei se ole kielty, wijpyä ystäwäns pöydän tykön yhtä hetke LPet 1644a Nb
(15) Hän cocotta 'ojentaa' kätens coco päiwän waan yhdelle tottelemattomalle cansalle Ika 1659:9 (Huom. akkusatiiviobjekti + OSMA)
Kvanttorillisen OSMA:n kumpikin komponentti on vanhassa kirjakielessä usein monikon akkusatiivissa: muutamat viikot t. erät pro muutamia viikkoja t. kertoja. Käytäntö on kytköksissä vanhan kirjasuomen taipumukseen jättää jaollisuuden ja jaottomuuden oppositio hyödyntämättä etenkin monikollisten käsitteiden osalta. (Vrt. myös jakson 27.2.3 esimerkkejä, joissa epämääräistä paljoutta ilmaiseva objektisane on monikon akkusatiivissa.)
(16) coco Seuracunda julkisest, usiammat erät, pitä rucoeleman ninen edest, iotca idzens andawat Awioskeskyn Raj 1654a B4a
(17) Muutamat erät on se nijn tapahtunut minusa, ett - - Raj 1654b K4b
(18) Mutamat sawat tälä olla ainoastans mutamat cucaudet Ika 1659:134
(19) hän yximielisydes, rackaudes ja sowinnos on elänyt 16 ajastaica 9 Cukauta ja muttamat wijcot Thur D2a
(20) coska hän täsä Mailmas 71 ajast.[aikaa] ia mutamat Cuucaudet waeldanut ja elänyt oli. Thur D2b
(21) Jonga [= vainaja] se Caickiwaldias Jumala muutamat Cuucaudet sijtten - - tästä surkiasta Mailmasta on tahtonut pois ja tygönsä cutzua Ika 1673 A2b.
Tässä jaksossa ovat puheena sellaiset ajanilmaukset, joissa sijankäyttö joko vaihtelee tai on sanakohtaista eikä ole siis kytköksissä ilmauksen funktioon, kuten edellisten jaksojen tapauksissa. Tarkasteltavina ovat lähinnä sanat aika, hetki ja ikä.
Yleistäen voi todeta, että adessiivi on vanhan kirjakielen ajanilmauksissa nykyistä yleisempi: aika-sanan sisältävistä fraaseista noin kaksi kolmannesta on ajalla(ns), ajoilla -tyyppisiä ja kolmannes aikana(ns), aikoina, aikaan, aiko(ih)in -esiintymiä. Loppuheiton vuoksi ei määrätapauksissa voi varmasti ratkaista, onko kyseessä essiivi vai illatiivi: puuttumisen aican, kylwön aican, yhten aican (LPet), wanhan aican (Raj). "Varmoja" essiivejä ja illatiiveja on molempia suunnilleen yhtä paljon. Esimerkkejä aika-sanan eri sijoista:
Adessiivi:
Essiivi:
Illatiivi:
Sana hetki on ajanilmauksissa aina adessiivissa, synonyymina esiintyy haava. Vanhassa kirjakielessä ilmauksella tällä hetkellä on nykyistä laajempi merkitys; pappi ilmoittaa mm. saarnansa alussa, että hän aikoo tällä hetkellä (= tällä kertaa, tässä tilaisuudessa yms.) selittää tietyn raamatunkohdan niin ja niin monessa osassa.
Myös ikä-sanasta saarnakirjailijat käyttävät adessiivia:
Muita ilmauksia: