 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Esitelmä Vanhan kirjakielen päivillä Kotuksessa 6.9.07
Verkkoartikkeli "Virtuaalinen vanha kirjasuomi (Vvks) itseohjautuvaan opiskeluun ja omaksi iloksi"
Vanhinta kirjasuomea -sarjan osien 1-3 alkusanat (1989)
Vvks-tiimin vaiheita kuvina
Pirkko Forsman Svensson
Oppikirjasarja Vanhinta kirjasuomea on syntynyt käytännön tarpeesta: vanhan kirjakielen kurssiin varattu vähäinen tuntimäärä riittää vain olennaisimpien seikkojen käsittelyyn, mistä syystä tekstinluku jää paljolti opiskelijan oman harrastuksen varaan. Sitä paitsi opiskelijat eivät aina voi edes osallistua luento-opetukseen. Oppikirjoja on ennestään tarjolla useitakin: tekstikokoelmia ovat mm. RAPOLAN Vanhan kirjasuomen lukemisto sekä KAUKOSEN ja SUOMEN Ruotsin ajan suomenkielistä runoa ja proosaa, muita apuneuvoja RAPOLAN Suomen kirjakielen historia, Vanha kirjasuomi ja Suomenkielinen proosa Ruotsin vallan aikana. Lisäksi Helsingin yliopiston suomen laitos on äskettäin (1989) julkaissut LAILA LEHIKOISEN ja SILVA KIURUN oppikirjan Kirjasuomen kehitys, jossa on katsaus kirjallisuuteen, tekstinäytteitä ja esitys eräiden äänne-, muoto- ja lauseopin piirteiden sekä sanaston kehityksestä. Yliopistojen suomen laitoksissa on myös laadittu useita vanhan kirjasuomen opetusmonisteita. Jos opiskelijan koulukielenä ei ole ollut suomi, mainitut apuneuvot ovat ainakin omin päin opiskelevalle riittämättömiä, sillä moni kieliopin ja sanaston erikoisuus jää yleisesityksissä huomiotta. Vanhinta kirjasuomea -sarja on lähinnä suunniteltu tällaisille opiskelijoille, mutta tietenkin sitä voi käyttää kuka tahansa perusteellisia tietoja kaipaava vanhan kirjakielen harrastaja. Sarjan oppikirjoissa perehdytään 1500- ja 1600-luvun kirjakieleen, koska vanhin kirjasuomi on vakiintumattomuutensa vuoksi hankalinta opiskeltavaa. Siihen perehtynyt opiskelija pystynee vaivatta lukemaan myös 1700- ja 1800-luvun tekstejä.
Oppikirjasarjaan kuuluu tällä hetkellä kolme osaa: 1. Katsaus 1500- ja 1600-luvun kirjallisuuteen sekä tekstinäytteitä; 2. Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan sekä tekstikommentaari; 3. 1500- ja 1600-luvun äänne- ja muoto-oppia. Jatkoksi ilmestyy myöhemmin 1600-luvun lauseoppia käsittelevä osa, josta nyt on olemassa vasta käsinkirjoitettu luonnos. Ensimmäinen osa on vanhan kirjakielen lukemisto, sarjan muut osat siihen liittyviä tekstinluvun apuneuvoja. Opiskelun voi aloittaa vaikkapa tutustumalla 1. osan kirjallisuuskatsaukseen sekä 2. osan alussa olevaan ortografian esittelyyn. Lukemiston alkuteksteiksi valitsemani Agricolan runot on tarkoitettu lähinnä lukuharjoituksiksi, mistä syystä olen liittänyt niihin lukuohjeeksi nykyortografian mukaisen kirjoitusasun. Kieliopin seikkoihin opiskelija perehtyy vähitellen lukemalla tekstikommentaarin ohjeiden mukaiset jaksot sarjan äänne- ja muoto-opista. Kunkin osan alussa on kyseisen kirjan esittely ja käyttöohjeet.
Vanhinta kirjasuomea -sarjan 1. osassa on suppea kirjallisuuskatsaus sekä näytteitä 1500- ja 1600-luvun teksteistä. Olen kirjallisuutta esitellessäni maininnut asianomaisten teosten kohdalla oppikirjaan sisältyvien tekstinäytteiden järjestysnumerot. Lukemiston tekstinäytteet olen valinnut seuraavin perustein: tekstit sisältävät historiallisia ja yhteiskunnallisia tietoja tai kuvastavat aikansa elämäntapaa, eikä niistä ole saatavissa nykykielisiä versioita. Niinpä uskonnollinen proosa on enimmälti peräisin esipuheista, elämänohjeita tai yleistietoutta sisältävistä saarnajaksoista ja ruumissaarnojen elämäkerroista. Myös lakikielen ja lyriikan näytteet olen pyrkinyt valitsemaan samoin perustein. 1500-luvun tekstit ovat kronologisessa järjestyksessä Agricolan runoja lukuun ottamatta; 1600-luvun kirjallisuus on ryhmitelty kolmia - uskonnollinen proosa, lakikieli ja lyriikka - mutta kunkin ryhmän näytteet on esitelty aikajärjestyksessä. Tekstin järjestysnumeroon liittyvillä suuraakkosilla on osoitettu samasta teoksesta peräisin olevat näytteet, joskus myös saman tekstin eri käännösversiot. Kunkin tekstin selitettävät kohdat on varustettu juoksunumeroin, ja selitykset löytyvät 2. osan tekstikommentaarista kyseisen tekstin ja viitenumeron kohdalta. Typografiassa olen noudattanut yleisiä periaatteita, mutta jättänyt teknisistä syistä kursivoimatta rivin yläpuolelle sijoitettuja viivoja korvaavat nasaalit, esim. obi -> ombi, henge -> hengen jne.
Jo 1980-luvun alkupuolella olin laatinut omia opiskelijoitani varten tekstien selityksiä sekä suppean esityksen vanhan kirjasuomen äänne-, muoto- ja lauseopista. Sain mahdollisuuden laajentaa opetusmonisteeni nykyiseen muotoonsa, kun Uumajan yliopiston humanistinen tiedekunta 1987 myönsi minulle kahden lukukauden vapautuksen opetustehtävistä. Siitä, että Vanhinta kirjasuomea -sarja pääsi painoon ja opetuksessa käytettäväksi jo tänä syksynä, saan kiittää laitoksemme sihteeriä, tutkijaoppilas TUIJA MÄÄTTÄÄ, joka on kirjoittanut tietokoneeseen sekä tekstinäytteet että muiden osien käsikirjoitteet. Lukuisat viitenumerot, monen alkuperäistekstin epäselvä painoasu ja äänne- ja muoto-opin runsas esimerkistö ovat vaatineet kirjoittajalta sekä kärsivällisyyttä että asiantuntemusta.
Uumajassa syyskuussa 1989
Pirkko Forsman Svensson
Tämä Vanhinta kirjasuomea -sarjan toinen osa sisältää katsauksen ortografiaan sekä ensimmäisen osan tekstinäytteiden kommentaarin. Tilan säästämiseksi tekstit on kommentaarissa otsikoitu pelkin järjestysnumeroin. Selitysten numerointi vastaa tekstinäytteisiin merkittyjä viitenumeroita. Tekstikommentaarissa ei puututa niihin kieliopin ja sanaston seikkoihin, jotka on esitelty sarjan 3. osan äänne- ja muoto-opissa. Selityksenä on tällöin pelkkä numeroviite, joka ilmoittaa kyseistä asiaa käsittelevän äänne- ja muoto-opin kappaleen tai jakson (1-23). Tekstikommentaarissa viitataan myös sarjan 4. osan lauseopin kappaleisiin (24-40). Tekstinluku sujunee paljolti ilman varsinaista lauseoppiakin, sillä olen pyrkinyt selittämään ymmärtämistä vaikeuttavat syntaksin erikoisuudet tekstikommentaarissa.
Kielenkäytön ohella olen kommentoinut tekstien asiasisältöä, mm. niissä mainittuja henkilöitä sekä historiallisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Teksti elävöityy ja tuntunee helpommaltakin, kun lukijalla on käsitys sen taustasta. Varhaisimmat tekstinäytteet on selitetty ehkä liiankin tarkkaan; sitä vastoin 1600-luvun teksteissä selitykset harvenevat, koska taajimmin esiintyvien äänne- ja muoto-opin piirteiden tulkinta lienee tällöin jo automaattista aiemmat tekstit lukeneelle. Suomennosten yhteydessä olen kommentoinut outoja käännösvastineita ja maininnut tarpeen mukaan ruotsalaisen alkutekstin ilmauksen ortografialtaan modernistettuna. Tekstikommentaarin tiedot ovat peräisin useista eri lähteistä: sanakirjoista, kielentutkimuksista, historian kirjoista ja yleisistä hakuteoksista, Raamatusta, käännösten pohjateksteistä jne. Koska valtaosa käyttämistäni lähteistä sisältyy sarjan muiden osien kirjallisuusluetteloihin, olen tämän osan kirjallisuusluettelossa maininnut vain muissa esiintymättömät teokset. Tekstikommentaarissa käytetyt lyhenteet ja merkit on selitetty 3. osan alussa.
Hämärien kohtien tulkinnassa olen saanut apua tutkijakollegoilta. Haluan kiittää erikoisesti Osmo Nikkilää, joka työni alkuvaiheessa kirjoitti perusteelliset vastaukset Agricolan kielenkäyttöä koskeviin kysymyksiini. Samoin kiitän Martti Parviota, joka auttoi eräiden muiden ongelmien ratkaisemisessa.
Uumajassa syyskuussa 1989
Pirkko Forsman Svensson
Vanhinta kirjasuomea -sarjan kolmas osa esittelee 1500- ja 1600-luvun kirjasuomen fonologisia, morfologisia ja sanastollisia piirteitä. Kirja on samoin kuin edellisen osan tekstikommentaarikin tarkoitettu tekstinäytteitä lukevan apuvälineeksi, mutta se tarjoaa samalla yleiskatsauksen 1500- ja 1600-luvun kielenkäyttöön. Kirja ei kuitenkaan ole äänne- ja muoto-opin kokonaisesitys, sillä tarkasteltavina ovat nimenomaan nyky-yleiskielestä poikkeavat kielenpiirteet. Olen pyrkinyt esityksessäni kontrastiivisuuteen: ensin nyky-yleiskielen kanta, sitten vanhan kirjakielen edustus. Nykyisen murre-edustuksen selvittelyn olen sitä vastoin jättänyt vähemmälle. Oppikirjani kohderyhmän kannalta tämä menettely on mielestäni suotuisin.
Niiltä osin kuin vanhan kirjasuomen äänne- ja muoto-opista on olemassa aiempia tutkimuksia, olen hyödyntänyt niiden tuloksia. Tällaisissa tapauksissa olen maininnut käyttämäni lähdeteokset, ja ne löytyvät kirjallisuusluettelosta. Eniten valmista tietoa on ollut tarjolla äänneopin alalta (jaksot 1-12); tällöinkin olen täydentänyt muiden esitystä omalla esimerkistölläni. Muoto-opin (13-22) ja sanaston (23) esittely perustuu paljolti omiin tutkimuksiini. Ensisijaisena aineistonani on ollut 1500-luvun osalta Agricolan kieli ja 1600-luvun osalta saarnakirjallisuus, mutta esimerkkejä olen poiminut useista muista lähteistä. Muoto-opin tarkastelussa olen tarpeen mukaan esitellyt 1600-luvun grammaatikkojen käsitykset ja maininnut usein myös Vhaelin 1700-luvun alussa esittämän kannan.
Äänne- ja muoto-opin kappaleet jakautuvat useihin alajaksoihin, minkä lisäksi muotojen ja esimerkkien ryhmittelyssä on käytetty pienaakkosia. Näin yksityiskohtainen jaottelu on tarpeen, jotta tekstikommentaarissa voi viitata täsmällisesti asianomaiseen kieliopin kohtaan. Jaksottelu helpottanee muutenkin tarvittavien tietojen hakemista. Jaksojen loppuun sijoitetuissa muistutuksissa olen maininnut poikkeuksellisista tai marginaalisista kielenpiirteistä, jotka jollakin tavoin sivuavat kyseisissä jaksoissa käsiteltyjä seikkoja. Eräiden muotoryhmien käsittely saattaa tuntua liiankin perusteelliselta (esim. konsonanttivartaloiset verbit tai monikon genetiivi), mutta olen vanhaa kirjakieltä opettaessani havainnut kyseiset seikat opiskelijoille hankaliksi. Joissakin tapauksissa perusteellisuus kuvastaa tekijän omaa kiinnostusta.
Uumajassa syyskuussa 1989
Pirkko Forsman Svensson