 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
37.2 Aktiivin 1. infinitiivin latiivi
37.3.2 Modaali- ja permissiiviverbin määritteenä
37.3.3 Muun verbin määritteenä
37.4 Aktiivin 1. infinitiivin translatiivi
37.5 Toisen infinitiivin instruktiivi
37.5.2 Käytöstä ja funktioista
37.6.2 Kolmannen infinitiivin inessiivi
37.6.3 Kolmannen infinitiivin elatiivi
37.6.4 Kolmannen infinitiivin illatiivi
37.6.5 Kolmannen infinitiivin adessiivi
37.6.6 Kolmannen infinitiivin abessiivi
37.7 minen-johdos –infinitiivi ja substantiivi
37.7.2 Nykykielen mukaista käyttöä
37.7.3 Nykykielestä poikkeavaa käyttöä
Varsinaisten infinitiivien ohella tässä jaksossa on puheena myös verbien minen-johdos, jolla on vanhassa kirjakielessä nykyistä useammin milloin nominaalimuodon, milloin erityyppisten sivulauseiden funktio. Infinitiivien muoto-opillisista erikoisuuksista ks. 19.1–19.4, minen-johdoksista 23.4.2. Eri infinitiivien esittelyn yhteydessä mainitsen kyseisen muodon mahdollisesta käytöstä lauseenvastikkeena, mutta tällaisen käytön tarkemman kuvauksen olen jättänyt erilliseen lauseenvastikkeita käsittelevään jaksoon (39).
Nominaalimuotojen käytössä tapahtuneet muutokset tulevat havainnollisesti esiin, jos vertaa vanhan kirjakielen frekvenssejä nykykielestä laskettuihin. Taulukkoon 3 on merkitty 1600-luvun aineiston nominaalimuotojen taajuusluvut ja niiden vertailukohteeksi suomen nykyisestä yleiskielestä (= YK) lasketut. Tarpeen mukaan kommentoin lounaismurteiden kantaa, sikäli kuin kyseinen tieto löytyy lähteenä käyttämästäni teoksesta (ks. Ikola & al. 1989).
Taulukko 3. Eri infinitiivien määrä ja suhteellinen osuus 1600-luvun saarnoissa ja nyky-yleiskielessä
| 1600-luvun saarnat (N = 68 650) |
YK (N = 190 917) |
|||
| Infinitiivi | f | % | f | % |
| Akt. 1. inf. latiivi | 994 | 44,3 | 3110 | 53,0 |
| Pass. 1. inf. | 47 | 2,1 | - | - |
| 1. inf. translatiivi | 41 | 1,8 | 104 | 1,8 |
| 2. inf. | 295 | 13,1 | 954 | 16,3 |
| 3. inf. | 860 | 38,3 | 1692 | 28,8 |
| 4. inf. | 8 | 0,4 | 4 | 0,1 |
| 5. inf. | - | - | 2 | 0 |
| Yhteensä | 2245 | 100,0 | 5866 | 100,0 |
Infinitiiviesiintymien osuus korpuksen sanemäärästä on vanhassa kirjasuomessa 3,3 % ja nykyisessä yleiskielessä 3,1 %. Suurimpana erona on 1. ja 3. infinitiivin suhde: 1600-luvun saarnoissa niiden frekvenssit ovat varsin lähellä toisiaan (n. 40 %), nykyään 1. infinitiiviä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin 3. infinitiiviä. Ero selittyy mm. siitä, että vanhan kirjakielen pitää tekemän -konstruktion 3. infinitiivin instruktiivi on nykykielessä lähes täysin korvautunut 1. infinitiivin latiivilla: pitää tehdä. Frekvenssiin vaikuttaa myös vanhan kirjakielen viljelemä passiivin 1. infinitiivi, joka on niin ikään korvautunut aktiivisella vastineellaan.
Jos 1600-luvun saarnojen konstruktiot "modernistettaisiin" siten, että ajateltaisiin passiivin 1. infinitiivin ja 3. infinitiivin instruktiivin tilalle aktiivin 1. infinitiivi, tämän osuus olisi 1600-luvun aineistossa huomattavasti suurempi kuin nyky-yleiskielessä. Tähän on syynä se, että vanha kirjasuomi viljelee apuverbikonstruktioita tempuksina ja moduksina tapauksissa, joissa nykyään on pelkkä finiittiverbi (jaksot 32.2 ja 33.2). Osaltaan infinitiivien määrää kasvattaa myös vanhalle saarnakielelle tyypillinen toisto, lähimerkityksiset verbiparatagmat (esim. hän taisi nähdä ja ymmärtää). Olen infinitiivejä kirjatessani laskenut tämäntyyppiset infinitiivit eri tapauksiksi, koska verbiparin synonyymius ei ole aina ilmiselvä.
Jos 1600-luvun saarna-aineiston 3. infinitiivin esiintymistä poistetaan instruktiivin osuus (instruktiivi puuttuu lähes täysin YK:n aineistosta), kolmatta infinitiiviä on vain puolet nyky-yleiskielen määrästä. Kuten on käynyt ilmi, juuri 1. ja 3. infinitiivin käytössä on tapahtunut eniten muutoksia, mutta tästä tarkemmin kyseisten infinitiivien käsittelyn yhteydessä. Muiden infinitiivien frekvenssit ovat yllättävän samansuuntaisia vanhassa ja nykyisessä kirjasuomessa, mutta niissä on melkoisia funktioeroja.
Nykysuomessa 1. infinitiivin lyhempää muotoa käytetään lähinnä subjektina, objektina ja attribuuttina, sen käyttö adverbiaalina on yleiskielessä harvinaista. Tällä infinitiivillä on vanhassa kirjasuomessa samat funktiot, mutta se esiintyy yleisemmin adverbiaalina ja sillä on nykyisestä poikkeavaa erikoiskäyttöä. Suomen murteiden lauseoppia käsittelevässä teoksessa (Ikola & al. 1989) 1. infinitiivin latiivin tehtävät on ryhmitelty seuraavasti: 1) modaalisen tai permissiivisen verbin määrite; 2) nesessiivirakenteen predikaattiosa; 3) nominin määrite sekä eräät hankalammin kategorisoitavat tapaukset.
Taulukossa 4 on esitetty 1. infinitiivin eri funktioiden frekvenssit vanhassa saarna-aineistossa ja nyky-yleiskielessä mallina edellä mainittu ryhmittely. Permissiiviverbien frekvenssin jälkeinen hakasulkeissa oleva merkintä osoittaa lukuun sisältyvien antaa tietä 'tiedottaa, antaa tiedoksi' -fraasien määrän. Nesessiivirakenteen kohdalla hakasulkeisiin merkityt luvut tarkoittavat tapauksia, joissa olla-verbin ja nominin liitolla ei ole puhtaasti nesessiivistä merkitystä (esim. on hyvä tehdä, on tapana tehdä). Kategoriaan ”Muu ympäristö” on niputettu erityyppisiä tapauksia, vanhan kirjasuomen osalta mm. nykykielestä täysin puuttuva käyttö. Taulukossa on esitetty nesessiivi- ja permissiivirakenteiden frekvenssit, mutta näiden rakenteiden käyttöä lauseenvastikkeina on esitelty kyseisten lauseenvastikkeiden yhteydessä. Rakenteet, joissa on subjektina 1. infinitiivi mutta joilla ei ole nesessiivistä merkitystä, käsitellään jaksossa 39.2.3.
Taulukko 4. Aktiivin 1. infinitiivin latiivin konteksti
| 1600-luvun saarnat (N = 68 650) |
YK (N = 190 917) |
|||
| Konteksti | f | % | f | % |
| Modaaliverbi | 630 | 63,4 | 1922 | 61,8 |
| Permissiiviverbi | 128 [21] | 12,9 | 46 | 1,5 |
| Nesessiivirakenne | 148 [21] | 14,8 | 870 [379] | 28,0 |
| Nomini | 59 | 5,9 | 226 | 7,3 |
| Muu ympäristö | 30 | 3,0 | 46 | 1,5 |
| Yhteensä | 994 | 100,0 | 3110 | 100,1 |
Suurimmat erot ovat permissiivi- ja nesessiivirakenteiden käytössä: nykykieleen verrattuna vanha kirjakieli viljelee permissiiviverbejä kymmenkertaisesti; sitä vastoin 1. infinitiivin sisältävien nesessiivirakenteiden määrä on vain puolet nykyisestä. Ilmiön syyt tulevat puheeksi kyseisten lauseenvastikkeiden kohdalla (ks. 39.2 ja 39.3).
37.2.2.1 Modaaliverbin määritteenä
Vanhan kirjasuomen modaalisia verbejä on esitelty edellä jaksossa 33.2.1. Taulukkoon 5 on kirjattu yleisyysjärjestyksessä 1600-luvun aineistossa ja nyky-yleiskielessä 1. infinitiivin ohessa esiintyviä modaaliverbejä tai sellaisiin rinnastettavia.
Taulukko 5. Aktiivin 1. infinitiivin ohessa esiintyvät modaaliverbit yleisyysjärjestyksessä
| 1600-luvun saarnat | YK | |||
| ranki | verbi | f | verbi | f |
| 1. | taitaa | 224 | voida | 977 |
| 2. | tahtoa | 153 | saada | 197 |
| 3. | saada | 58 | saattaa | 176 |
| 4. | mahtaa | 45 | haluta | 110 |
| 5. | pyytää | 34 | alkaa | 102 |
| 6. | voida | 31 | yrittää | 59 |
| 7. | aikoa | 13 | tahtoa | 45 |
| 8. | halaita | 12 | osata | 39 |
| 9. | tietää | 12 | päättää | 33 |
| 10. | ahkeroita | 10 | aikoa | 23 |
| 11. | luvata | 8 | taitaa | 23 |
| 12. | tulla kehoitetuksi | 3 | uskaltaa | 23 |
| 13. | unohtaa | 3 | jaksaa | 21 |
| 14. | osata | 2 | koettaa | 14 |
| 15. | rohjeta | 2 | ennättää | 9 |
| 16. | tohtia | 2 | viitsiä | 8 |
| 17. | uhata | 2 | luvata | 6 |
| 18. | uskaltaa | 2 | kehdata | 5 |
| 19. | ajatella | 1 | malttaa | 5 |
| 20. | ennättää | 1 | mahtaa | 4 |
| 21. | hävetä | 1 | muistaa | 4 |
| 22. | ikävöitä | 1 | uhata | 4 |
| 23. | jaksaa | 1 | ajatella | 3 |
| 24. | laiminlyödä | 1 | pyytää | 3 |
| 25. | malttaa | 1 | rohjeta | 3 |
| 26. | muistaa | 1 | tohtia | 3 |
| 27. | päättää | 1 | ymmärtää | 3 |
| 28. | ?suuttua | 1 | tietää | 2 |
| 29. | toivoa | 1 | aloittaa | 1 |
| 30. | ymmärtää | 1 | arkailla | 1 |
| yhteensä | 628 | 1906 | ||
Nyky-yleiskielen aineistossa on taulukossa mainittujen lisäksi viitisentoista kerran esiintyvää modaaliverbiä (Ikola & al. 1989: 281). 1600-luvun korpus on sanemäärältään vain runsaan kolmanneksen YK:n aineistosta, joten pienifrekvenssisiä verbiesiintymiä mahtuu korpukseen vähemmän. Peruskorpuksen ulkopuolelta olen poiminut lukuisia taulukossa esiintymättömiä, osaksi nykykielen kannalta outoja verbiesiintymiä, kuten tuonnempana käy ilmi. Outous johtuu usein merkityserosta: 1600-luvun aikainen merkitys on muuttunut, eikä verbiä nykykielessä käytetäkään 1. infinitiivin pääsanana. Eräät nykysuomen kärkiverbit puuttuvat 1600-luvun verbiluettelosta: verbejä käytetään vanhassa kirjasuomessa eri tavoin tai niiden merkitysvastineena on muu ilmaus. Verbillä saattaa on vanhassa kirjasuomessa merkitys 'aiheuttaa, saada tekemään' (+ 3. inf.), verbi alkaa esiintyy yksinomaan nominiobjektin yhteydessä ja osata-verbillä on merkitys 'sattua' (+ 3. inf.). Seuraavasta kaviosta ilmenee, miten eräiden nykyisten kärkiverbien merkitys ilmaistiin 1600-luvun kirjasuomessa.
| nyky-yleiskieli --> | 1600-luvun saarnat |
| saattaa | mahtaa, taitaa |
| haluta | halaita, tahtoa |
| alkaa | ruveta |
| yrittää | ahkeroita, pyytää |
| osata | taitaa, tietää |
| koettaa | ahkeroita, pyytää |
1600-luvun saarna-aineiston kärkiverbien taitaa ja tahtoa yleisyys johtuu niiden monikäyttöisyydestä. Verbi taitaa kattaa merkitykset 'osata, saattaa, voida, mahtaa', kun taas verbiä tahtoa käytetään mm. merkityksissä 'tahtoa, aikoa, toivoa, määrätä, väittää, luulla' (vrt. latinan velle) ja lisäksi tempusten ja modusten muodostimena (ks. 32.2 ja 33.2). Kärkiverbien osuus kaikista modaaliverbiesiintymistä on seuraavanlainen: 1600-luvun saarnoissa kärkiverbin osuus on 35 %, kahden yleisimmän 60 %, viiden yleisimmän 82 % ja kymmenen yleisimmän 94 %; nyky-yleiskielessä vastaavat luvut ovat 50 %, 60 %, 82 % ja 92 %. Ykkösverbiä lukuun ottamatta prosenttiosuudet ovat lähes identtiset. Nykyinen suosikkiverbi voida on suhteellisesti vielä ahkerammassa käytössä kuin vanhojen saarnojen taitaa. Näytteenä tahtoa-verbin nykyisestä poikkeavasta käytöstä lauseet (1, 2).
(1) on duomittu Nestorius, joca tahdoi tehdä 'väitti olevan' Christuxes caxi Personat cahden luonnon jälken LPet 1670 A3b
(2) nijn nyt H:nen Herraudens tahdoi Erinomaisen cappalen Jumalan tegoist anda selittä 'määräsi selitettäväksi' - -. Nijn myös on hänen heraudens tahtonut sen tietä anda 'on määrännyt tiedotettavaksi' sanan cuulioille äitin kielellä sarnain cautta, sekä Ruotzin että Suomenkielellä LPet 1670 A4a
Jos verbiketjulla on passiivinen merkitys, passiivimuotoinen on nykysuomessa finiittinen modaaliverbi; passiivin infinitiiviä ei nykyisessä yleiskielessä käytetä. Vanhassa kirjakielessä aktiivin 1. infinitiivin ja modaaliverbin passiivimuodon yhdistelmä on harvinainen, sillä käytössä on passiivin 1. infinitiivi (ks. 37.3.2). Kaikista saarna-aineiston modaaliverbiesiintymistä (n. 630) vain 14 on passiivimuotoisia; kyseeseen tulevat taitaan, saadaan, tahdotaan modus- ja tempusvariantteineen (3–9).
(3) Callimbaa Maxoo eij ikänä taita andaa Proc 1681 B4a
(4) Ei myös Engelit ole lässä - - nijn cuin Ihmiset, että taitaisin käsittä ja ymbärins pijrittä LPet 1670 B3a
(5) Jos Satan - - ulosmaalais meidän syndim - - suuremmaxi cuin ne taittaisijn andexi anda meille Ika 1673 B2a
(6) ettei tahdon jälken saada sen [= vieraan] cansa mennä 'ei voi kohdella vierasta niin kuin haluaa' Raj 1654b C4a
(7) Ensimmäises Osas, saatin cuulla sanottawan syystä joca Christuxen tätä wertausta sanoman on kehoittanut Raj 1654b D2b
(8) Auta nijtä joita tappa Tachdotan Andr B4a
(9) cuin [Mooses] tahdottin Pharaold tappa LPet 1670 B4b
Edellä mainitsin jo vanhan kirjasuomen ja nykysuomen verbien merkityseroista. Vanhassa kirjakielessä 1. infinitiivi voi esiintyä sellaisten verbien yhteydessä, joihin nyky-yleiskielessä liittyy pelkkä nominiobjekti, 3. infinitiivi tai partisiippirakenne (tai lauseobjekti). Taulukossa 5 esiintyvien verbien lisäksi mainittakoon seuraavat pientaajuiset verbit, joilla on vanhassa kirjasuomessa nykyisestä poikkeava merkitys ja joihin voi siitä syystä liittyä 1. infinitiivi: himoita, ikävöitä 'haluta'; estellä 'keksiä verukkeita, yrittää päästä jstk'; rientää 'ehättää, ennättää'; toivoa; viivytellä. Joissakin tapauksissa kyse voi olla kirjoittajakohtaisesta erikoisuudesta kuten lauseessa 16): normaalisti lopettaa-verbiin liittyy 1600-luvun teksteissä nominiobjekti, eikä loppea-tyyppistä verbiä esiinny muussa aineistossani (vrt. kuitenkin viron loppeda : lopen 'lakata').
(10) Hän on ahkeroinnut kijnnirippua Jumalan - - Sanasa Thur A2b
(11) eikä tullut minun - - estellä tehdä - - wijmeistä Palwelusta Proc 1690 esip
(12) halaitcam eritä tääldä, jaolla Christuxen cansa Thur B3a
(13) Cuitengin on hän sitä tehdä himoinnut nijn suuresti Ika 1659:9
(14) he - - ikäwöidzewät - - eritä tääldä Fav Ab
(15) Hänen C.M. Drotningi Christinan, Teidän Excellentsin [nim. kreivi Gustav Hornin] hywäst ansiost, ia - - awuist on tullut kehoitetuxi sijhen corkian Greifwilisen säätyn corgotta 'on määrätty korotettavaksi t. ylennettäväksi' ia- - Praesidentixi Sodan Collegiumisa, armollisimmast asetta ia panna Raj 1654b Ba [Rajalenius on omistanut saarnansa kreivi Gustav Hornille, jolle kuningatar Kristiina oli myöntänyt kreivin arvon]
(16) tätä en minä ikän ihmetellä lope Proc 1681 B2a
(17) cuin me osam 'satumme' johongun syndin langeta Ika 1659:66
(18) jos he joscus osawat wärin mennä 'sattuvat tekemään väärin' Ika 1659:96
(19) cosca wijmeisen Duomion ajatuxet pytäwät teitä hirmutta Proc 1690:38
(20) Wielä sijttäkin ei myös suutu woimas pitä - - sitä ylistettäwä - - Schoulua Raj 1654b A4b
(21) eihe [= lapset] tiedä eroitta, cumbi oikia, eli cumbi wasen Käsi on Hamm Cb
(22) muutamat riendäwät tulla rickaxi, waan wijwyttelewät tehdä Catumusta, estelewät elä Pyhydes, unhottawat wijmein tulla autuaxi! Proc 1690:31
(23) O cuca on joca ey toiwois nähdä parembata meno hänen rackalle ystäwällens? Kex D4b
(24) Joseph, joca eij wiwijtellyt paeta Egyptijn Ika 1659:15
37.2.2.2 Muun verbi-ilmauksen määritteenä
Paitsi modaaliverbin tai permissiiviverbin objektina 1. infinitiivi esiintyy kuten nykyäänkin verbin + adverbiaalin muodostaman liiton objektina (Pidin viisaimpana ~ Katsoin parhaaksi lähteä kotiin). Tällaisissa tapauksissa vanhan kirjakielen ja nykysuomen erot ovat lähinnä sanastollisia; pitää-verbin + essiivin liittoa ei 1600-luvun aineistossa esiinny. Yleisiä predikaattikonstruktioita ovat mm. ajatella hyväksi ~ kristilliseksi, arvata hyväksi ~ kohtuulliseksi ~ tarpeelliseksi, lukea hulluudeksi ~ synniksi, luulla vähäksi, löytää hyväksi ~ raskaaksi ~ tarpeelliseksi, nähdä hyväksi, ottaa tavaksi. Kun konstruktion predikaattiverbi ilmaisee mentaalista toimintaa (mm. ajatella, arvata, luulla), rakenteen voi tulkita että-lausetta vastaavaksi translatiivirakenteeksi: Olemme ajatelleet tarpeelliseksi kieltää <- Olemme ajatelleet, että on tarpeellista kieltää (tyypistä Luulin häntä tyhmäksi ks. 39.7.4). Esimerkkejä on saarna-aineistossani harvassa, lisää asetusteksteistä ja 1600-luvun raamatunpainoksista.
(1) Nijn on hänen Herraudens - - arwannut juuri hywäxi, pitä myös Pappein cocousta LPet 1670 A4a
(2) Hopia Penningeitä - - panna vhri arcuun, lukewat he suurexi synnixi; mutta wiatoinda Christusta nijtten edestä cuoletta, ei he mixikään lue Ika 1659:84
(3) Ja sitä on ne Wanhat toimeliset ihmiset tahtonet muistutta, cuin tawaxi on ottanet Pöydän lijnaisel peittä, cuin Altarin Kircos LPet 1644a H2b
(4) Sentähden näin minä tarpellisexi weljiä neuwo R 1685 2 Kor 9:5
(5) luulettaco te sen wähäxi, tulla cuningan wäwyxi? R 1685 1 Sam 18:23
(6) Sentähden olemme Me - - hywäxi ia corkiast tarpellisexilöynnet, että - - uloskirjoitta Colme - - Rucous Päiwää As 14.3.1668 A2b
37.2.2.3 Nykykielessä esiintymätön infinitiivirakenne
Kun infinitiivillä ja transitiivisella finiittiverbillä on eri subjekti, 1. infinitiivin latiivi tulee nykykielessä kyseeseen vain permissiivirakenteessa (ks. 39.3). Vanhassa kirjasuomessa tällaisen infinitiivirakenteen tapaa muidenkin kuin permissiiviverbien objektina. Käyttö on ilmeisesti analogista, toisaalta mallina vieraiden kielten infinitiivirakenteet, toisaalta suomen suurtaajuinen permissiivirakenne. Kun esimerkiksi käskeä-verbiin liittyy milloin 1., milloin 3. infinitiivi, on helppoa ymmärtää, että kirjoittajat joskus liittivät 1. infinitiivin myös muihin normaalisti 3. infinitiivin määritteekseen saaviin verbeihin.
Erisubjektinen infinitiivirakenne, jossa predikaattiosana on 1. infinitiivi, esiintyy mm. seuraavien verbien objektina: ajatella, asettaa 'määrätä', kieltää, kuulla, rukoilla ja tahtoa (yleisimpänä tahtoa). Lakikielessä infinitiivirakenteita tapaa muidenkin verbien objekteina. Nykykielessä 1. infinitiivin tilalla olisi 3. infinitiivi tai koko rakenteen sijasta käytettäisiin esimerkiksi referatiivirakennetta tai että-lausetta. Vrt. 39.7.2.2 ja 39.7.3.
(1) [ihmiset] ajattelit olla luonon cansa yhteisen myös huorin tehdä LPet 1656 A4a
(2) on erinomaisest asetettu KirckoOrdningis - - kerran Wuotes Pappein Duomiokirckon cocon tulla LPet 1670 A3b
(3) Eimyös ole kieltty waimojen cohtuullisia waatteita canda Ika 1659:114
(Vrt. Christus kieldä näiden waimoien itziens itkemäst Ika 1659:139)
(4) Cosca ne Ephesos cuulit Pawalin sanoa Kex Da
(5) owat he Maanherran Pontius Pilatuxen rucoillet anda hauta wartioita Ika 1659:196
(6) [Jumala] tahto myös ne murheliset - - lohdutetuxi tulla Proc 1690:34
(7) Ehkä HERra Jumala on tahtonut hänen wähän Aica olla surun Pojan täsä Mailmas Kolck D3b
(8) sillä rohkeudel minäkin (ehkä cuinga heicko Persona idzestän) nämät tahdoin T.dän Armollan olla dediceratut LPet 1644a esip
Substantiivin määritteinä esiintyviä 1. infinitiivejä on 1600-luvun aineistossani viisikymmentä. Infinitiivien pääsananat ovat yleisyysjärjestyksessä syy (20), halu (7), aika (5), voima (5), hetki (4), tahto (3), tila 'tilaisuus' (3), lupa, oikeus, valta. Substantiivi, johon infinitiivi liittyy, on lähes aina eksistentiaalisen lauseen subjekti (tyyppi Hänellä on syy(tä) valittaa); vain viidessä tapauksessa pääsana on lauseen objekti tai ei-eksistentiaalisen lauseen subjekti. Peruskorpuksessa ei ole esimerkkejä muuhun konstituenttiin liittyvistä infinitiiviattribuuteista. Tässä suhteessä vanhan kirjakielen kanta poikkeaa huomattavasti nyky-yleiskielestä, mutta on lähellä murteiden käytäntöä (Ikola & al. 1989: 298–303). Nyky-yleiskielessä infinitiivimääritteet jakautuvat melko tasaisesti eri lauseenjäsenten määritteiksi. Korpuksen ulkopuolelta löytyy hajatapauksia, joissa infinitiivi liittyy mm. predikatiiviin.
(1) Palio enämmin on meille syy iloita ja sanoa Flach C2b
(2) ey ole minulla yhtän oikeut sanoa Fav B4b
(3) ey ole woima synnyttä Flach B3b
(4) hänen aicans oli tullu eritä mailmast Flach D2b
(5) Tahto on hänelle kyllä hywä Christittyitä wahingoita, mutta ey ole woima eikä walda Fav Bb
(6) [vainaja] sai suuren halun wälin ajoilla lueskella Oppenuiten Miesten kirjoituxia Flach Da
(7) Sijtä käskystä otti Sathan tilan Ihmistä kiusata syndin langeman LPet 1670 C4a
(8) hän andoi heille lupa catuwaisten ihmisten synnit päästä Kex B4b
(9) sen [= maljan juonti jonkun muistoksi] pitä oleman yxi muisto mercki Jumalat rucoilla sen [nim. ihmisen] edestä LPet 1644a L3a
Saarnoissa esiintyy konstruktio Jumala antaa (jllek) armon t. armo( j)ans tehdä jtk, jossa armo merkitsee 'armolahjaa, suosionosoitusta, etua' yms. Ilmauksen voi nähdäkseni analysoida kahdella tavalla: infinitiivi on armo-sanan attribuutti (Jumala antaa ihmiselle armon tehdä jtk), tai se katsotaan finiittiverbin ja objektin yhteiseksi määritteeksi ja niin ollen adverbiaaliksi (Jumala antaa meille armonsa tehdäksemme t. voidaksemme tehdä jtk). Jos tapaukset tulkitsee jälkimmäisellä tavalla, kyseessä on 1. infinitiivin latiivin käyttö translatiivin asemesta (ks. seuraavaa jaksoa 37.2.4).
(10) Se caickiwaldias ijancaickinen Jumala - - andacon armojans parata meidän syndistä elämätäm, ia saada hänen cansans ijancaickisen elämän LPet 1644b Ab
(11) Senwuoxi on tarpelinen rucoilla Jumalata, että andais armojans idzecullekin parata elämätäns LPet 1644b B3b
(12) sen perästä cuin Jumala hänen P. Hengens Armon, tätä hänen suurta salaudens wijsautta - - minulle tutkia on lainata tahtonut Ika 1659 esip
37.2.4.1 Adjektiivin määritteenä
Lausetyypissä Asiat olivat vaikeita ymmärtää pintarakenteen subjekti (asiat) edustaa upotelauseen objektia. Lauseen parafraasiksi sopii ilmaus Oli vaikea(a) ymmärtää asioita, jossa kyseinen konstituentti onkin objektina. Sellaisia sääntöjä, joista kävisi ilmi, millä ehdoin esitetynlaisia ilmauksia voi käyttää toistensa parafraaseina, ei kieliopeissa ole. Se, kumpi ilmaus valitaan ja käykö ehkä kumpikin, riippuu niin adjektiivin kuin subjektin/objektin semanttisista piirteistä. Voi sanoa Verbit ovat helppoja taivuttaa, mutta tuskin ?Sinä olet helppo taivuttaa (= Sinut on helppo taivuttaa [vaikka mihin]). Adjektiivin määritteenä oleva infinitiivi ilmaisee, minkä suhteen jokin on helppo, vaikea, hyvä jne. (esim. Asia on vaikea toimittaa, Tytöt ovat kauniita katsella), ja infinitiivillä on passiivinen merkitys.
Suomen murteiden lauseopin (Ikola & al. 1989: 296-297) tekijät toteavat niin ikään, että kyseisenlaisia tapauksia on väliin vaikea erottaa mm. nesessiivisistä rakenteista (vrt. Puuro on hyvää syödä kuumana ja Puuro on hyvä syödä kuumana). Määrätapauksissa predikatiivin partitiivius sopii nykykielessä kriteeriksi infinitiivin funktiota ratkaistaessa, mutta vanhan kirjakielen kriteeriksi se ei käy, koska adjektiivipredikatiivin sija on säännöllisesti nominatiivi. Kun subjekti on yksikössä, sanajärjestys jää määrätapauksissa ainoaksi kriteeriksi, jonka perusteella infinitiivi tulkitaan adjektiivin määritteeksi. Koska niin predikatiivi- kuin objektisäännöt ovat 1600-luvun aineistossa paljolti toiset kuin nykyään, ei synny esimerkiksi seuraavanlaista nykykielen eroa: Vaiva (S) oli raskas kantaa (advl) - Vaivaa (O) oli raskasta kantaa (S). Nykymurteissa partitiivimuotoiseen adjektiivipredikatiiviin liittyvä infinitiivimäärite on jokseenkin yleinen; sitä vastoin yleiskielessä infinitiivimäärite liittyy yleensä substantiivipredikatiiviin (mts. 303).
1600-luvun saarnoissa kuvatunlaisia tapauksia on vain kymmenkunta, joten ilmaustyyppiä on jonkin verran vähemmän kuin nykymurteissa (frekvenssi 1000:ta tekstisanetta kohden nykymurteissa 0,16 ja saarnoissa 0,11). Joskus saarna-aineistossa esiintyy infinitiivin yhteydessä ilmipantu tekijä, milloin genetiivi, milloin allatiivi (näytteet 9, 10). Nykymurteiden lauseoppia tutkinut työryhmä (Ikola & al. 1989) käytti genetiivimuotoista subjektisanetta nesessiivirakenteiden ja adjektiivin määritteinä olevien infinitiivien välisenä erottelukriteerinä (mts. 296–297). Vanhassa kirjakielessä nykyisenlainen (datiivi)genetiivin ja allatiivin ero ei ole vielä vakiintunut, joten genetiivisubjektien todistusvoima ei ole sen vahvempi kuin allatiivienkaan. Yleisimmät adjektiivit, joiden määritteenä 1. infinitiivi esiintyy, ovat raskas, katkera ja tarpeellinen, mutta satunnaisia esimerkkejä on muistakin adjektiiveista.
(1) Jos meidän Puolisam meildä cuole, joca kyllä raskas ia catkera kärsiä ia nähdä on: Fav Bb
(2) tämä waiwa olis ollut wielä catkerambi kärsiä Ika 1659:145
(3) olcon Jumalan rangaistus - - nin catkera ia cowa kärsiä, cwin se ikänäns tahto Fav B4b
(4) ne rangaistuiden pääcallot, jotca cauhiat olit catzella Ika 1659:144
(5) [aina kuultiin] Iloinen puhen parsi, ioca hywä cuulla oli Flach D2a
(6) se oli ihana nähdä ja suloinen puu LPet 1670 B3b
(7) monda muuta Esimerckiä löytän - - jotka olisit pitkät ylösluetella Ika 1659:58
(8) [rukoukset] owat aina ia jocapäiwä tarpeliset lukea, ia nijllä siunata sekä Jumalata - - ja idzens sekä lähimäistäns LPet 1644a esip
(9) Christuxen risti, se on tosin sangen rascas Ihmisten canda Ika 1659:33
(10) Se [= Herran kiittäminen] on kyllä raskas ia cangia meidän heicolle ia syndiselle lihallem tehdä Fav B4a
Edellä esiteltyihin tapauksiin rinnastuu lause (11), jossa tosin pelkän adjektiivin asemesta on adjektiivin + substantiivin liitto. Substantiivin voi merkityksen muuttumatta jättää pois, adjektiivia sitä vastoin ei.
(11) Joca ilkiä meno, on yxi cauhia cappale, sekä Jumalisten ihmisten corwain edes vlos puhua, ja - - Jumalan silmäin edes lackamata nähdä LPet 1656 A2b
Verbin adverbiaalimääritteenä 1. infinitiivi ilmoittaa joko teon, johon ryhdytään (Menen maata, Panen uunin lämmitä) tai tekemisen tarkoituksen (Äiti antoi lapsille omenoita syödä). Tarkoitusta ilmaisevalla infinitiivillä on passiivinen merkitys. Infinitiiviin voi kuulua myös tekijää ilmaiseva genetiivimuotoinen agentti (Toin omenia lasten syödä). Nyky-yleiskielessä 1. infinitiivillä ei juuri ole kuvatunlaista käyttöä (Ikola & al. 1989: 310–311); murteissa esiintyy tyyppi mennä ~ panna maata, joka sekin puuttuu yleiskielen aineistosta. 1600-luvun aineistossakaan 1. infinitiivi ei ole erityisen yleinen mainituissa funktioissa, mutta satunnaisia esimerkkejä löytyy useimmilta kirjoittajilta.
Nykymurteiden fraasi mennä ~ panna maata esiintyy 1600-luvun teksteissä (1, 2). Infinitiivinä voi olla myös levätä (3–5), jota on käytetty myös jättää-verbin määritteenä (6), siis nykyisen 3. infinitiivin illatiivin funktiossa. Esimerkeissä (7–10) 1. infinitiivi ilmaisee verbin tekemisen tarkoitusta. (Vrt. Toimitettiin hänelle vettä juoda; Ikola 1974: 76.) Infinitiivin merkitys on passiivinen, nykykielisenä vastineena yleensä passiivin 1. partisiipin translatiivi tai essiivi. Huomattakoon näyte (8), joka on morfologisesti identtinen permissiivirakenteen kanssa: olen tulkinnut genetiivin allatiivia vastaavaksi datiivigenetiiviksi (Kristukselle - - syötäväksi ja - - juotavaksi).
(1) Ja - - moni ehtona terwenä maata mene waan ennen Amu on elons ia elämäns mestannut LPet 1644a F4a
(2) engä Wuoteseni pane maata Proc 1690:30
(3) Coska minä lewätä panin, sanon minä: Fav A2a
(4) [Vainaja] eimyös vsein Ehtona lewätä ennen pannut - - Flach Db
(5) III. [osa] On, Lewätä menemisest LPet 1644a E2b
(6) mene - - sijhen - - Lepocamarin, johonga me sinua saatta tahdomme, ja lewätä sinun sijhen jätämme Kex D4b
(7) Jumala hän oli andanut hänelle callit tawarat hallita Kex C3b
(8) Judalaiset - - owat andanuet Christuxen 'Kristukselle' Sappe syödä, ja etickata juoda Ika 1659:145
(9) sen tähden anda meille Christus hänen ruumins ia werens syödä ia juoda Raj 1654b I4a
(10) eticka sapella secoitettua taridzit hänelle juoda Raj 1654b M2a
Tekstinäytteet (11, 12) lienevät agentillisia rakenteita samaan tapaan kuin Ikolan (1974:76) esimerkki Annahan tilaa vieraan istua. Esitän myös Florinuksen kirkkolaista näitä muistuttavan tapauksen (13), joskaan siinä ei ole ilmipantua agenttia.
(11) hän myös siehen aina ahkerudens pani, että tämä Jumalan huone - - olis myös tullut woimasans pidetyxi, jälkeen jäänyitten sijnä edespäin Sieluns aututta etziä ja harjoitella Ika 1671 D4a
(12) [Jumala] yön on luonut lewätä Ihmisil, ia Päiwän työtä tehdä ia ascaroita ehtosen asti LPet 1644a Eb
(13) nijn he lykätän Mailmallisen Oikeuteen, siellä tutkia ja duomita itze Työtä Flor 1688:61
Satunnaisesti 1. infinitiivin latiivi esiintyy 1. infinitiivin translatiivin asemesta. Lauseessa (14) on kyseessä nykyisen ottaa tehdäkseen -fraasin vastine, muissa taas finaalirakenne (15, 16). Omistusliite on 1. infinitiivin lyhemmän muodon yhteydessä hyvin harvinainen ja yleensä 1. infinitiivin translatiivin analogiaa; Saukkosen (1965:17) mukaan ilmiö on hämäläismurteinen.
(14) silloin cohta otam Jumalan sanan, ia jongun lohdulisen Ewangeliumin todistoxen meidän ajatellam LPet 1644a O4b
(15) että meidän näitä itkeä 'itkeäksemme', pitä säästämän Kynelem Proc 1690:5
(16) Kyllä minulla tahto on, waan täyttä 'täyttääkseni' hywä, en minä sitä löydä Thur B2a (vrt. Room 7:18)
Vanhoista saarnoista puuttuvat propinkvatiiviset olin mennä -rakenteet, joita on harvassa nyky-yleiskielessäkin. Sitä vastoin kirjoittajat viljelevät fraasia jostakin (asiasta) on lukea (jossakin) nykyisten ilmausten 'on luettavissa', 'voidaan lukea' vastineena (vrt. ruotsin det står/finns att läsa). Fraasi on vakiintunut, koskapa useimmat kirjoittajat osoittavat sen tuntevansa.
(17) nijn cuin Mosexesta on lukea Ika 1673 C2a
(18) Näin owat ne caxi Waimo ymbärins leikannet heidän Lapsians, josta on lukea 2. Mac. 6. 10 Kex B4a
(19) cuin lukea on Jeremiaxen tykönä Josian Judan Kuningan Poiast Joiachimist Flach A2b
(20) Nijncuin sijtä on suuren wapistoxen cansa luke, Lev. 26 LPet 1644b D2a
(21) MEille on lukea - - Toises Mosexen kirjas 14. Lugus Raj 1654b D4a
Muist. Seuraavassa joitakin 1. infinitiivin käyttötapauksia, joita on vaikea sijoittaa edellä esiteltyihin. Ensimmäisessä esimerkissä infinitiivillä on lähinnä finaalinen merkitys 'annettavaksi' (vrt. Ikola & al. 1989: 272), muissa infinitiiviä on käytetty eräänlaisena terminä tai selityksenä.
Passiivin 1. infinitiivin muodostusta ja merkitystä on esitelty muoto-opin jaksossa 19.2. Kyseinen nominaalimuoto tunnetaan hämäläismurteista (Saukkonen 1965: 14, 208) ja vanhasta kirjakielestä, mutta sitä ei käytetä yleiskielessä. Vanhan kirjakielen passiiviset infinitiivit voivat olla osaksi vieraiden kielten vaikutusta, mihin Saukkonenkin viittaa. 1600-luvun saarnoissa passiivimuodon osuus aktiivin ja passiivin 1. infinitiivien yhteismäärästä on alle viisi prosenttia, mutta muodon suosinta vaihtelee kirjoittajittain.
Passiivin infinitiivillä on suunnilleen samat funktiot kuin aktiivisella vastineellaan, ja nykykielessä sillä on useita merkitysvastineita. Infinitiivi liittyy yleisimmin modaaliseen tai permissiiviseen verbiin (yleisyysjärjestyksessä taitaa, antaa, sallia, käskeä), seuraavaksi se esiintyy tahdonilmausverbien sekä eräiden muiden adverbiaalimääritteenä (mm. säätää, tuomita, antaa, ottaa), ja näiden tehtävien lisäksi sitä tapaa nominien määritteenä.
Nykysuomesta puuttuu passiivin 1. infinitiivi, joten modaalisen verbiketjun passiivinen merkitys on ilmaistava apuverbillä: Hänet voidaan kutsua takaisin (tai geneerisenä: Hänet voi kutsua). Myös permissiivirakenteen "passiivisuus" ilmaistaan subjektittomalla aktiivimuodolla: Annoin kutsua hänet takaisin. Vanhassa kirjasuomessa on kyseisten rakenteiden lisäksi mahdollista käyttää passiivin 1. infinitiiviä: Hän taitaan kutsuttaa takaperin; Annoin hänen kutsuttaa takaperin. Aktiivin 1. infinitiivin yhteydessä oli puhetta modaaliverbien passiivimuotojen harvinaisuudesta. Oheisesta kaaviosta käy ilmi, mitkä ilmaustyypit ovat 1600-luvun aineistossa mahdollisia ja montako esiintymää (luku sulkeissa) kutakin on.
1) a. Tämä taitaan tehdä (14) b. Tämä taitaan tehtää (16)
2) a. Hän antoi tehdä sen (23) b. Hän antoi sen tehtää (12)
Kuten kaaviosta ilmenee, passiivin 1. infinitiivi on modaaliverbin yhteydessä suunnilleen yhtä tavallinen kuin aktiivin 1. infinitiivi. Lähes kaikissa tapauksissa apuverbinä on passiivisen infinitiivin yhteydessä juuri taitaan (1b), vain sporadisesti saadaan (ks. 34.1 lauseet 27, 28). Sitä vastoin aktiivisen infinitiivin yhteydessä (1a) tulevat kyseeseen muutkin apuverbit (saadaan t. tahdotaan tehdä). Sellaisia modaalisia verbiketjuja, joissa apuverbi olisi aktiivissa ja infinitiivi passiivissa, en ole 1600-luvun saarnoista tavannut. Asetuksista löytyy joitakin (näytteet samasta lähteestä):
* Agricola:
Permissiiviverbiin liittyy useammin nykykielen mukainen rakenne (2a) kuin passiivin infinitiivi (2b). Näistä tapauksista tarkemmin lauseenvastikkeiden yhteydessä (ks. 39.3).
Kun passiivin 1. infinitiivillä on adverbiaalin funktio, nykykielisenä vastineena on yleensä passiivin 1. partisiipin translatiivi, joskus myös aktiivin 1. infinitiivin translatiivi: Hän tuomittiin kivitettää -> Hänet tuomittiin kivitettäväksi; Ottakaamme nämät sanat tutkittaa -> Ottakaamme nämä sanat tutkittaviksi t. tutkiaksemme. Joissakin tapauksissa nykyvastineeksi käy referatiivirakenne, finiittilause ym. Vain runsas kymmenesosa passiivin 1. infinitiiveistä esiintyy aineistossa muuna kuin verbin määritteenä.
Kuten jo edellä kävi ilmi, passiivin 1. infinitiivi esiintyy saarna-aineistossa lähes yksinomaan modaaliverbin taitaa yhteydessä. Myös apuverbi on säännöllisesti passiivissa, ts. tyyppi taitaan tehtää (1, 2). Lisäesimerkkejä käytöstä on jaksossa 34.1, näytteet 20–28. Ohessa näytteitä myös permissiiviverbeihin liittyvistä passiivin infinitiiveistä (3–7), joista tarkemmin jaksossa 39.3.
(1) täsä myös taitan ymmärtettä nijden pyhäin - - joucko Hamm A4b
(2) eij yxikän ylpiä taita Taiwasen otetta LPet 1670 D2a
(3) [Vanhemmat] annoit hänen - - uhratta Jumalalle, ja sen P. Casten cautta ylösotetta Jumalan armon Lijttoon Hamm D2a
(4) Tämän häjyn Mailman haucuttelewaiselda Esimerkildä älkäm andaco idziäm wieteldä /vieteltää/ Thur Ca
(5) että [Jeesus] pyhän sanans anda meidän edesäm oikein opetetta ia saarnatta LPet 1644a Oa
(6) Ettei he anna heitäns petettä vlconaiselda menolda Rickaudelda cauniudelda Raj 1654b Ca
(7) nijncuin hän [= Jumala] idze on meille Hengen andanut - - idze myös hänen lahians armolisest suonut meildä nautitta ; nijn me idze händä rucoilem siunaman 'on suonut meidän nauttia lahjojaan' t. 'on suonut lahjansa meidän nautittaviksemme' LPet 1644a K3a
Esimerkeissä (8, 9) on passiivin 1. infinitiivin sijasta vanhan kirjakielen suosima tulla tehdyksi -konstruktio (ks. 18.4 ja 34.1). Koska ilmaus on passiivin parafraasi, esitettäköön siitäkin pari näytettä.
(8) Pyhästja puhtast meidän tule elä, jos me mutoin tahdom pahana Päiwänä tulla lohdutetuxi Proc 1690:30
(9) II. Olcon sanotut cartamisexi, etten me millän tawal HERran siunaust salli meildäm estetyxi tulla LPet 1644b D2a
Passiivin 1. infinitiivin muut kuin modaalis-permissiiviset apuverbit voi merkitykseltään jakaa kahteen ryhmään, "konkreettisiin" ja "abstraktisiin" Konkreettisilla tarkoitan mm. verbejä antaa, luoda, ottaa, panna, tulla ja viedä, joiden yhteydessä infinitiivi on adverbiaalina ja ilmaisee tekemisen tarkoitusta (esimerkit 1–10). Nykyvastineena on yleensä passiivin 1. partisiipin translatiivi: Hän antoi meille vettä juotaa -> juotavaksi. Eräisiin näistä verbeistä liittyy synonyyminen aktiivin 1. infinitiivi (ks. 37.2.4.2).
(1) jos hän oman werens ia ruumins meille syötä ja juota /syötää ja juotaa/ anda Raj 1654b G3a
(2) JEsus ei ainoastans andanut opetuslapsillens Leipä syötä, mutta - - oman Ruumins Raj 1654b Hb
(3) Samallamuoto että hän saman Colminaisuden haldun anda hänen Rumins ia Sieluns ia caicki mitä hänel on hallita ia warjelda sinä päiwänä eli yönä LPet 1644a Ba
(4) [nämä asiat] annan minä iocaitzen Duomitta, ioca sijtä asiasta wähäkin ymmärtä Kex C4a
(5) Jumala on luonut ruan kijtoxen ja rucousten cansa nautitta LPet 1644a H2b
(6) Eteem ottacam sijs - - lyhykäisest ja yxikertaisest tutkitta ja ylitze catzotta, Jumalata pelkäwäisen Waimon Lohdutus - - synnyttämisen Kipua ja Cuoleman Catkerutta wastan Kolck A4b
(7) sen [= tappajan] sun pitä ottaman minun Altarildanikin pois, cuoletetta 'surmattavaksi' Andr D2a
(8) [Herodes] ahdisti händä [= Jeesusta] nijn cauwan, että sai hänen ristinnaulitta ia tapetta 'sai hänet ristiinnaulituksi ja surmatuksi' LPet 1670 C4b
(9) johon [= ikuiseen elämään] myös ruumis Sielun cansa yhdistettä wijmeisnä päiwänä tuleman pitä 'tulee yhdistettäväksi' Fav Ab
(10) Christus on wiety cuoletetta 'surmattavaksi' cahden pahantekiäin cansa Ika 1659:143
"Abstraktisten" verbien yhteydessä esiintyy infinitiivirakenne (esimerkit 11–17), joka vastaa passiivista lausetta tai jonka vastineena on ns. 3. partisiippirakenne (Rehtori määräsi koulun suljettavaksi = R. m., että koulu suljetaan). Tähän ryhmään kuuluvat mm. verbit anoa, asettaa 'määrätä', rukoilla, säätää, tahtoa, tuomita, vaatia (yleisimmät rukoilla ja tahtoa). Verbit ovat tahdonilmausverbejä, ja juuri tällaisiin liittyy nykysuomessa 3. partisiippirakenteeksi nimitetty rakenne (ks. 39.7.3). Verbi tahtoa on siinä mielessä poikkeuksellinen, että siihen voi nykykielessä liittyä sekä partisiippirakenne että translatiivimuotoinen partisiippi (Tahdon jtk tehtävän t. tehtäväksi). Huomattakoon, että tämän ryhmän suurtaajuisimpiin tahdonilmausverbeihin liittyy vanhassa kirjakielessä myös aktiivin 1. infinitiivi, jolla on tällöin passiivinen merkitys (ks. 37.2.2.3). Vrt. jakson 37.2.2.1 esimerkkiä 15.
(11) Te - - anoitte teillen murhamiestä annetta Ika 1659:127
(12) Sanat jotca täsä läsnäolewaises Tilas owat anotut selitettä - - owat kirjoitetut Job. 3. v. 16 Proc 1681 A3b
(13) Nijn cuitengin tämä [synnintunnustus] on meidän Esi miehildäm joca Seuracunnas yhteisest ia idzecultakin asetettu pidettä LPet 1644b A2a
(14) Jumala on säätänyt meitä, corjatta Lapsixens 'määrännyt meidät pelastettaviksi' Jesuxen Christuxen cautta Hamm A2b
(15) Ja [Luther] tahto sillä [rukouksella] aina Isä rucoilda , /rukoiltaa/ hiljain ja warhain, ja caikis edesottamisis LPet 1644a H2a
(16) Susanna cahden wäärän duomarin candeen cautta duomittin kiwitettä Thur 1689:22
(17) ettei he enä olis watinuet händä cuoletetta 'surmattavaksi' Ika 1659:111
Muist. Asetuskielessä esiintyy passiivin 1. infinitiivin vastineena silloin tällöin perifrastinen infinitiivikonstruktio olla + passiivin 2. partisiippi:
Satunnaisesti passiivin 1. infinitiiviä tapaa subjektina tai predikatiivina (1–4) sekä nominin määritteenä (5, 6) – siis samoissa tehtävissä kuin aktiivista vastinettaan. Tässä pätee mutatis mutandis se, mitä totesin aktiivin 1. infinitiivin yhteydessä (37.2.4.1): nesessiivirakenteiden ja adjektiivin määritteinä olevien infinitiivien erottaminen toisistaan on äärettömän hankalaa, kuten ilmenee lauseista (7–11). Tässä jaksossa esiteltäviä konstruktioita ei voi aina modernistaa nominaalimuotoa vaihtamalla, vaan ilmausta on muutettava perusteellisemmin. Huomattakoon lisäksi sellaiset harvinaiset tapaukset kuin (7) ja (12): edellisen jälkilauseessa infinitiiviä on käytetty luulla-verbin yhteydessä referatiivirakenteen asemesta, jälkimmäisessä infinitiivillä on sama finaalinen funktio kuin ilmauksella jnk tekemiseksi.
(1) Ja joca ei händä sen edest [nim. Jumalaa ruuasta] kijttä tahdo, nijn olis mahdolinen hänen odtssans (muille peljätyxexi) poldetta - - kijttämätöin wieras LPet 1644a M4b
(2) Sentähden olis kyllä mahdolinen tämä Täxti saarnatta, aina wähinnäkin yxi kerta wuodes pyhäin ihmisten yhteydes LPet 1644b Ca
(3) Nyt sixi colmannexi seura (wielä Kirco Siunauxest) edespanda, mitä hywä tämä taiwalinen HERra anda ia jaca hänen palweljoillens LPet 1644b C4b ('on vuorossa esittää')
(4) waan että Ens: Osas siunauxen ia warjelluxen sanain alla se [= ajallinen rauha] jo edespandin, sillä olla rauhas, mikä on muu, cuin Jumalald warjelda LPet 1644b E4b
(5) oli luwan andanut, hänen rististä alasotetta Ika 1659:184
(6) Otollisuus omistetta ilmene sijnä, että he cutzutan UTISEXI Hamm B2a
(7) [Ihmiset] aina JVmalan tahdosta meitä wastan, epäilewät, taicka heidän mahdottomudens tähden sencaltaiseld HERrald, cuulelda. Taicka luulewat hänen suuremmilda - - asioilda estettä Raj 1654b C2a
(8) hän - - on löytty mahdollisexi cudzutta sijhen P. Sarnawircaan Thur Db
(9) nijn on tämä synnin tunnostos aina ia jocapäiwä tarpelinen idzecultakin (nuorild ia wanhoild) pidettä LPet 1644b Ab
(10) Se corkia oppi, HERran pyhästä Ehtolisest on sangen tarpelinen vsein - - edespanda, saarnatta ia opetetta Jumalan Seuracunnas Raj 1654b Gb
(11) ehkä he olisit ollet kyllä welgolliset rangaista Hamm B3a
(12) Tätä estettä 'tämän [nim. Jeesuksen ruumiin varastamisen] estämiseksi', nijn on meille Christityille tarpellinen että Judalaiset nijn ahkerast owat warjellet hauta Raj 1654b O4a
Omistusliitteinen 1. infinitiivin translatiivi on nykysuomessa normaalisti aktiivismerkityksinen, lauseen predikaattia tai koko lausetta määrittävä adverbiaali. Tällöin infinitiivi on finaali- tai kvantumrakenteen predikaattiosana: Syömme elääksemme, Tietääkseni asia on näin. Finaalirakenteessa omistusliite viittaa nykykielessä lähes aina lauseen subjektiin. Erisubjektisena infinitiivi esiintyy kvantumrakenteessa, jonka käyttö on tosin rajallista ja fraasimaista. Mainitut rakenteet on tapana laskea lauseenvastikkeisiin.
Samalla infinitiivillä on toisaalta muutakin käyttöä, ja varsinaisia finaalirakenteita sekä niitä lähellä olevia rakenteita on usein vaikeaa erottaa toisistaan. (Eri tyyppien erottelukriteereistä ks. Ikola 1978: 76 ja Ikola & al. 1989: 314–322.) Etenkin verbien ottaa ja saada objektina käytetään 1. infinitiivin translatiivin sisältäviä rakenteita, jotka ilmaisevat yleensä johonkin tehtävään suostumista: Otin ~ Sain tehtävän hoitaakseni. Aivan sporadisesti infinitiivi esiintyy sellaisissa ilmaustyypeissä kuin Menee, jos on mennäkseen (ns. fatumrakenne) ja Häpesin kuollakseni (ns. intensiteettirakenne). Näiden rakenteiden harvinaisuutta osoittaa se, että fatumrakenteita löytyi Lauseopin arkiston yleiskielen aineistosta yksi ja intensiteettirakenteet puuttuivat täysin.
Nyky-yleiskielestä ovat myös melkein hävinneet sellaiset ilmaustyypit kuin Äiti antoi ~ toi maitoa (meidän) juodaksemme ja Suunnitelma on vaikea toteuttaakseni. Edellistä tyyppiä on jokunen esiintymä murreaineistossa, mutta ei yleiskielessä, jälkimmäisestä ei ole näytteitä kummassakaan aineistossa. Kyseisissä tapauksissa nykykielessä valitaan esimerkiksi passiivin 1. partisiippi tai aivan muu ilmaustyyppi: Äiti toi maitoa juotavaksemme, Minun on vaikea toteuttaa suunnitelmaa. Minkä verran tällaisia tapauksia esiintyy 1600-luvun aineistossa, ilmenee tuonnempana.
Saarna-aineistosta 1. infinitiivin translatiiveja löytyi 41, mikä on 1,8 % kaikista infinitiiveistä; nyky-yleiskielessä infinitiivityypin osuus on sama (ks. taulukkoa 3). Niinpä infinitiivimuodon voi todeta säilyttäneen frekvenssinsä, joskin sen funktiot ovat kolmessa sadassa vuodessa muuttuneet. Mainittakoon, että 1. infinitiivin translatiivi on vanhassa kirjasuomessa ja nyky-yleiskielessä kymmenen kertaa niin yleinen kuin nykymurteissa (Ikola & al. 1989: 313). Taulukosta 6 käy ilmi, mitä funktioita tällä infinitiivillä on 1600-luvun teksteissä ja nyky-yleiskielessä.
Taulukko 6. Ensimmäisen infinitiivin translatiivin funktiot
| 1600-luvun saarnat | YK | |
| Konstruktio | f | f |
| Finaalirakenne | 20 | 77 |
| Kvantumrakenne | - | 20 |
| Fatumrakenne | - | 1 |
| Muu | 21 | 6 |
| Yhteensä | 41 | 104 |
Taulukosta 6 näkyy, että 1. infinitiivin translatiivin funktiot ovat muuttuneet drastisesti. Nyky-yleiskielessä kolme neljännestä esiintymistä on finaalirakenteita ja finaali- ja kvantumrakenteiden yhteisosuus on peräti 93 %. Muuta käyttöä on vain jokunen tapaus. Vanhoissa saarnoissa noin puolet tapauksista voi katsoa finaalirakenteiksi, joskin rajankäynti näiden ja muiden tapausten välillä on vielä hankalampaa kuin nykykielessä (vrt. Ikola & al. 1989: 315, 322). Koska en tässä yhteydessä käsittele finaalirakenteita, en puutu myöskään rajatapauksiin, joiden tulkinta on pakostakin osin subjektiivista. Varsinaiset finaalirakenteet ovat puheena jaksossa 39.4.
Saarna-aineistosta puuttuvat niin kvantum- kuin fatumrakenteet; sitä vastoin "muita" rakenteita on suunnilleen yhtä paljon kuin finaalirakenteiksi tulkitsemiani. Nyky-yleiskielessä kaikki tähän kategoriaan kuuluvat tapaukset edustavat ilmaustyyppiä ottaa jtk tehdäkseen, kun taas 1600-luvun aineistoon sisältyy erityyppisiä rakenteita. Infinitiivien funktiot eivät ylipäänsä ole vanhassa kirjasuomessa eriytyneet samassa määrin kuin nykyään, ja tämä näkyy myös 1. infinitiivin translatiivin käytössä: muoto voi esiintyä nykykielestä poikkeavasti samoissa funktioissa kuin 1. infinitiivin latiivi.
37.4.2.1 Finaalirakennetta muistuttavat konstruktiot
Lauseessa Äiti toi vettä juodaksemme adverbiaalina olevaa infinitiiviä on pidetty sekä agenttirakenteena että finaalirakenteena; Ikolan (1978) kriteerien mukaan tyyppi ei kuulu lauseenvastikkeisiin. Kuten edellä mainitsin, tällaisesta rakenteesta on joitakin esimerkkejä murreaineistossa mutta ei yleiskielessä. Juuri tämän ilmaustyypin ja varsinaisen finaalirakenteen välinen rajankäynti on vanhassa kirjasuomessa erityisen vaikeaa. Tähän ryhmään sijoittuu 1600-luvun esimerkeistä vain muutama (1–3), mihin on syynä aktiivin ja passiivin 1. infinitiivin latiivin käyttäminen kyseisessä funktiossa (ks. 37.2.4.2 ja 37.3.3). Puheena olevalla infinitiivillä on passiivinen merkitys, ja genetiivi tai omistusliite toimii agenttina; nykyvastineeksi käy passiivin 1. partisiipin translatiivi: Äiti toi vettä (meidän) juotavaksemme. Lauseen predikaattiverbi voi olla myös intransitiivinen (4).
(1) [Jumala] anda Leiwän meidän syödäxem LPet 1644a I2a
(2) he owat Sanancuulioillens caxi Tietä, heidän walitaxens edespannet Proc 1690:33
(3) coco täsä mailmas ei löytty sia hänen ollaxens Raj 1654b Mb
(4) Sentähden cacki [!] mitä teidän eten tule tehdäxen tehkät se wapast Proc 1690:27
Ilmaustyypissä ottaa jtk tehdäkseen infinitiivirakenne on finiittiverbin objektina, ja tämäkin tapaus muistuttaa läheisesti finaalirakenteita. 1600-luvun aineistossa rakenne liittyy lähes aina verbiin ottaa ja sen prefiksimuunnelmiin (eteen-, ulos-, vastaanottaa), ani harvoin saada-verbiin; nyky-yleiskielen esimerkeissä esiintyy vain ottaa, murteissa lisänä saada ja viedä. Ruumissaarnojen vakiofraasi (Eteen)ottakaam nämät sanat pidemmältä tutkiaksem esiintyy muunnoksina lähes kaikilla kirjoittajilla (5–10). Näissäkin tapauksissa nykyvastineeksi sopii passiivin 1. partisiipin translatiivi.
(5) Sentähden nämät sanat, ilman pidembätä esipuhetta, Jumalan pelgos tutkiaxen eteen ottacam Ika 1671 A4a
(6) Ja nijn cuin me täsä Surullises tilas olem aicoinet Jumalan sanast jotakin tutkistellaxem etehem otta Ika 1673 A3a
(7) Nämät Textin sanat ottakam eteem, wähä pidemäldä tutkistellaxem ja selittäxem Flach Bb
(8) Nämät Sanat me tällä hetkellä, HERran pelgos, wähä pidemmäldä tutkiaxem, eteem otamme Thur A4a
(9) me olemma aicoinet tällä hetkellä jotakin Jumalan sanasta ulgosotta puhuaxem Kex A3a
(10) [Vainaja] ei - - ennen - - Aamulla mitän tehdäxens eteens ottanut, cuin hän - - Ehto ja Aamu rucouxens luki Flach Db
(11) hänen Tätins Mies - - tämän [= lapsen] - - wastan otti caswattaxens puolen 6 ajastaian wanhana Flach Da
(12) Ei pidä myös ottaman cuullaxens, mitä huliwilit ja kewiät ihmiset edes laskewat LPet 1656 D4a
(13) Patriarchasta Jacobista on opettaja Augustinus merkitäxens ottanut 'on pannut merkille', että cosca hän aiwan cowin rupeis murhettiman - - nijn Jumala sitten eij itzens hänelle nijn julkisest ilmottanut cuin ennen Proc 1681 A3a
(14) Ischariot pani pahaxens ettei saanut sitä narduxen woidetta mydäxens LPet 1670 B3b
37.4.2.2 Translatiivi (tehdäksens) pro latiivi (tehdä)
Vanhassa kirjasuomessa useihin verbeihin voi liittyä milloin 1. infinitiivin lyhempi, milloin pitempi muoto ja niiden ohella mahdollisesti muukin nominaalimuoto: Ajattelen tehdä ~ tehdäkseni ~ tekeväni. Nykykielessä on tällöin yleensä 1. infinitiivin latiivi, joskus partisiippirakenne. Kun infinitiivillä on objekti, rakenne on usein muodoltaan edellä esiteltyjen (37.4.2.1) kaltainen, eikä konstruktion tulkinta ole aina yksioikoista. Koska vanhan kirjakielen sanajärjestys poikkeaa nykyisestä (ks. jaksoa 41), objektin voi tulkita joko finiittiverbin tai infinitiivin määritteeksi. Niinpä edellä olevan lauseen (14) voi nykykielistää kahdella tavoin: Juudas ei saanut voidetta myytäväkseen tai Juudas ei saanut myydä voidetta. Samoin esimerkki (25): Joosef pyysi haudattavakseen ruumista tai Joosef pyysi saada haudata ruumiin. Näytteet osoittanevat, miten hankalaa vanhan kirjasuomen konstruktioiden analysointi usein on.
Yleisimmin 1. infinitiivin translatiivi liittyy verbeihin halaita, rukoilla ja vannoa (viimeksi mainittuun etenkin Raamatun kielessä), mutta kyseeseen tulevat useat muut verbit, joiden yhteydessä esiintyy myös 1. infinitiivin latiivi (ks. taulukon 5 modaaliverbiluetteloa).
(15) Christuxen omat - - pelgos waeldawat - - Ahkeroiten pelgolla ja wapistuxella autuaxi tullaxensa Hamm Bb
(16) Minä olen aicoinut, ottaxeni händä seurani Kex D3a
(17) älkän ikänäns ajatelcan nijn enä tehdäxens LPet 1656 Ea
(18) Ja sitten äsköin on he ruwennet ajatteleman - - parannoxen hedelmitä tehdäxens LPet 1649 C3b
(19) En minä ole ikänäns eteeni pannut, elääxeni toiseen päiwän LPet 1649 C4a
(20) Joca vnia tottele, hän rupe warioon, ja etzi 'tavoittelee' tuulda ottaxens kijnni Ika 1659:122
(21) johon Taiwallisen Ilon caicki Jumalata pelkäwäiset halajawat tullaxens ja ollaxens Andr D4a
(22) Minä racastan sinua - - ja wielä enämmin halajan racastaxeni Proc 1681 B3b
(23) P. Isät, Prophetat ia Cuningat, owat tätä nijn cauwan himoinnet ja halainet nähdäxens Raj 1654b L2a
(24) älä pelkä ottaxes Mariaat puolisotas tygös Ika 1659:118
(25) On hän [= Joosef Arimatialainen] mennyt Pilatuxen tygö, ja pytänyt haudataxens Christuxen ruumista Ika 1659:189
(26) he päätit Christuxen tappaxens Raj 1654b N4a
(27) Joseph - - meni rohkiast Maanherran Pilatuxen tygö, rucoillen ottaxens Jesuxen ruumista mahan rististä ja haudataxens Raj 1654b N4b
(28) Davidild HERran Hengi - - pois läxi huorudesa, jota hän jällens hartast rucoili saadaxens (catumuxen jälken) ia sildä edespäin tukia LPet 1644b E2a (huom. rinnasteisena 1. infinitiivin latiivi tukia 'että se tukisi häntä edelleen')
(29) Sillä nijncuin Morsian aina toiwo Ylkä nähdäxens LPet 1649 E3a
Nominin määritteinä esiintyvät 1. infinitiivin pitemmät muodot ovat satunnaisia, mutta todistavat osaltaan infinitiivien vakiintumattomuutta. Esimerkkien (1-3) tyyppi, jossa infinitiivi on adjektiivin määritteenä, on mahdollinen nykykielessäkin, joskaan esimerkkejä ei ole Lauseopin arkistossa (Ikola & al. 1989: 323). Sitä vastoin nykykieli ei käytä 1. infinitiivin translatiivia substantiivien määritteenä (4-8). Lauseessa (7) infinitiivin voinee tulkita joko pelkästään substantiivin tai sitten verbistä ja substantiivista koostuvan predikaatin määritteeksi (esim. tehdä liitto = sopia). Näytteen (8) infinitiivin voi modernistaa joko attribuutiksi tai subjektiksi: jos minulla olisi vapaus valita(kseni) jompikumpi tai jos vaihtoehtonani olisi valita(kseni) jompikumpi.
(1) Ja että tämä artikli - - olis muutoin juuri työläs ia raskas uscoaxem Fav C3b
(2) minun waiwan ia ristin on ollut minulle nijn raskas ia waiwaloinen kärsiäxeni, että uni on paenut monda yötä minun silmistäni Fav A2a
(3) meidäm Armollinen Cuningas löysi hänen soweliaxi, asettaxens Superintendentix, Rijan Caupungin Proc 1690:39
(4) Ja waicka eij heillä ole kieldä puhuaxens Andr Cb
(5) Mutt olis sittengin toiwo päästäxens LPet 1656 C4a
(6) Se oli hänelle [= Joonalle] rascas, että hän sai käskyn Jumalald mennäxens Niniwen (- -) saarnaman Raj 1654b C3b
(7) cosca jocu teke lijton päiwä miehen cansa andaxens päiwä palcan työstäns Raj 1654b Kb
(8) Jos - - minule olis Ehdos jombi cumbi [nim. taivas tai maa] walitaxen nijn minä caicki muut hylkäisin Proc 1681 A4b
Toisen infinitiivin muoto-opillisia piirteitä on käsitelty jaksoissa 19.3.1 (instruktiivi) ja 19.3.2 (inessiivi). Koska kaikki 2. infinitiivin inessiivimuodot luetaan lauseenvastikkeiksi, ne tulevat puheeksi temporaalisen lauseenvastikkeen yhteydessä jaksossa 39.6. Ohessa kuitenkin taulukoituna tiedot 2. infinitiivin eri muotojen yleisyydestä 1600-luvun aineistossa ja nykyisessä yleiskielessä.
Taulukko 7. Toisen infinitiivin sijajakauma
| 1600-luvun saarnat | YK | |
| Infinitiivi | f | f |
| Inessiivi (akt.) | 88 | 376 |
| Inessiivi (pass.) | 2 | 139 |
| Instruktiivi | 205 | 439 |
| Yhteensä | 295 | 954 |
Taulukko 7 osoittaa, että 2. infinitiivin sijojen suhde on muuttunut: vanhoissa saarnoissa instruktiivia on 70 % ja inessiiviä 30 %, kun taas nyky-yleiskielessä instruktiivin osuus on 46 %, inessiivin 54 %. Voimme siis todeta, että temporaalinen lauseenvastike on suomessa yleistynyt (tästä tarkemmin jaksossa 39.6), kun taas modaalirakenteen käyttö on vähentynyt. Tämän havaitsee myös, kun laskee instruktiivimuotojen osuuden sanemäärästä: nykykielen aineistossa tehden-tyyppisiä esiintymiä on 1000:ta sanetta kohden 2,3, 1600-luvun aineistossa 3.
Nykysuomessa 2. infinitiivin instruktiivi on joko modaalinen lauseenvastike tai predikaattiverbiin liittyvä tapaa ilmaiseva määrite. Ellei kyseessä ole lauseenvastike, infinitiivin subjektipersoona on aina sama kuin matriisilauseen ─ sikäli kuin rakennetta on käytetty nykyisen kielenhuollon suosittamalla tavalla. Näillä ehdoin infinitiivin ja matriisilauseen predikaatin ilmaisema tekeminen on myös samanaikaista (esim. Tulin itkien kotiin). Normeja kuitenkin rikotaan kirjoitetussa kielessä, mistä syystä 2. infinitiivin instruktiivin virhekäyttö on ollut kielennormittajien toistuva huolenaihe. Lauseenvastikkeena tämä infinitiivi on harvinainen: murteissa lauseenvastikkeiksi voi katsoa kymmenisen prosenttia esiintymistä (Ikola & al. 1989: 337) ja yleiskielessäkin vain pienen osan. (Ikola & al. ei mainitse yleiskielestä frekvenssitietoja.) 1600-luvun aineiston instruktiivimuodoista kuutisen prosenttia täyttää lauseenvastikkeen vaatimukset. Näitä tapauksia esittelen jaksossa 39.5, tässä jaksossa on puheena kyseisen infinitiivin muu käyttö.
1600-luvun saarnoissa 2. infinitiivin instruktiivimuodot ovat oikea muoti-ilmiö, mutta vain noin puolet tapauksista täyttäisi nykyisen oikeakielisyyden vaatimukset. "Virhekäyttöä" on siis ajan saarnateksteissä runsaasti, joskaan "rikkeet" eivät välttämättä ole samoja kuin nykykielessä. Esikuvia kyseisen muodon käyttöön oli runsaasti ajan kirjaruotsissa, joka tulvi adverbimaisia s-päätteisiä partisiipin preesensejä: förhoppandes, förmenandes, givandes tillkänna, oförhappandes, sägandes, tyckandes, tänkandes, vetandes. (Vrt. Wessén 1956:146-.) Ainakin kansliaruotsissa näitä muotoja käytettiin lauseenvastikkeen tavoin ja niiden yhteydessä saattoi esiintyä ilmipantu subjekti (sägandes Hans Kungliga Majestät). Käännöksissä tällaisten muotojen suomalaisena vastineena esiintyy nimenomaan 2. infinitiivin instruktiivi. Ruotsin partisiippien käyttöön on puolestaan vaikuttanut latina, ja latina on vaikuttanut monen suomalaisen saarnakirjailijankin kielenkäyttöön. (Modaalirakenteesta tarkemmin Forsman Svensson 1992: 92-103.)
37.5.2.1 Muoti-ilmaukset sanoen ja tieten
Toisen infinitiivin instruktiivin yleisyys vanhassa saarnakielessä johtuu paljolti määräfraasien viljelystä. Raamatun kielessä toistuva sanoen (esikuva lähtökielissä) on saarnakirjailijoiden suosikki: sen esiintymiä on runsaat 40 % kaikista instruktiiveista. Niin ikään yleinen on tieten, ja näiden kahden ilmauksen yhteisosuus on runsaat puolet infinitiivien määrästä. Yleisimmin sanoen liittyy 'sanomista' ilmaisevaan verbiin: käski t. neuvoi sanoen. Pääsanoina esiintyvät mainittujen verbien lisäksi mm. kieltää, kirota, kutsua (tykönsä), kuuluttaa 'julistaa', kysyä, luvata, nimittää 'mainita', nuhdella, puhua, rukoilla, siunata, surkutella, tervehtiä, antaa tietä 'ilmoittaa', todistaa, uhata, valittaa, vastata, veisata.
Sanomista ilmaiseva predikaatti voi koostua myös verbin + substantiivin liitosta: antoi käskyn t. lupauksen sanoen, vahvisti valalla sanoen, tietä antoi selkeillä sanoilla sanoen (1–6). Pelkän sanomisverbin yhteydessä infinitiivimuodon nykyvastineeksi sopii 'näin, seuraavasti, seuraavilla sanoilla' ym. tai pelkkä kaksoispiste; verbin + substantiivin liitto taas modernistuu esimerkiksi relatiivilauseella ('joka kuuluu, jossa hän sanoo, jossa sanotaan' tms.). Muiden kuin sanomista ilmaisevien verbien yhteydessä sanoen vastaa useimmiten rinnasteista lausetta: x on pistänyt sormensa valkiaan sanoen = ja sanonut (8–10). Ilmauksen tieten että vastineeksi sopii usein rinnasteinen lause (kopulatiivinen tai eksplanatiivinen), kausaalinen sivulause tai esimerkiksi ilmaus varmana siitä, että tai siinä uskossa, että (11–16).
(1) Maan Herra idzeckin nijstä hänen suurista waiwoistans käättin surcutteleman hänen ylitzens sanoden Raj 1654b M2a
(2) [Jumala] andoi käskyn Josualle näin sanoden: Bång B2a
(3) Jumalan angara ia cowa käsky: sanoden Raj 1654b Db
(4) Jumalan caickiwaldian lupauxet Nijncuin täsä 1. Opetuslapsille annetut sanoden: Raj 1654b Db
(5) cosca Saarna mies tämän Synnin Tunnustoxen luke Canssan edes - - nijn hän taita - - myös - - sano heidän tyköns synnin päästön, sanoden LPet 1644b B3b
(6) Ja näin owat Israelin cansa tehnet Corwesa heidän waeldaesans, napisten Mosesta wastan, sanoden: Raj 1654b C2b
(7) Ja sentähden [meidän pitää] caickein enimin isoman ia janoman sen jälken, että - - JESVS olis meidän wijmeinen änem ia huogutuxem, sanoden ia muistutellen: HERra JESV ota minun Sieluni LPet 1644a A4b
(8) ei pidä epäildämän, waan rucouxis wahwana oldaman ynnä Dawidin cansa sanoden: Raj 1654b F3b
(9) Mutta Judalaiset ei tahtonuet, sanoden; Ika 1659:97
(10) Sitä tahto myös P. Pawali sanoden: Raj 1654b Ca
(11) toiwo ei anna Häpiän tulla, hywin tietäen että nijlle jotca Jumalata racastawat caicki Cappalet parhaxi käätän Proc 1690:10
(12) Ja se cuin oickius ja cohtus on, nijn osottakat palweljoille, tieten että teiläkin on Herra Taiwas Kex B2a
(13) me taidam itziän lohdutta, tieten että ne jotca händä uscolisest palwelewat hee saawat elä Kex C2b
(14) Hebrerin cansa - - owat ilolla kärsinyet, tieten että heillä on parembi - - tawara taiwahis Ika 1659:149
(15) hän on myös pitänyt - - vscon JEsuxen Christuxen päälle, tieten että wanhurscas elä vscostans Thur B4a
(16) Palweljoitten - - pitä oleman - - isännillens cuuliaiset - - tieten, mitä hywä cukin tekee sen hän on jällens Herralda saawa Kex B2a
37.5.2.2 Modaalirakenteen erikoispiirteitä
1600-luvun saarnoissa modaalirakenteiden subjektipersoona on normaalisti sama kuin matriisilauseen subjekti (ks. jakson 37.5.2.1 esimerkkejä). Näytteen (1) tyyppisiä tapauksia, joissa instruktiivimuodolla on oma nominatiivisubjekti, en ole saarnakirjallisuudesta löytänyt useampia, sitä vastoin kyllä ruotsalaiseen pohjatekstiin perustuvista käännöksistä.
(1) Ne surulliset Wanhemmat lohduttawat itzens, että - - on hän [= lapsi] nyt - - Taiwaisa - -; ollen he Uscosa wahwat - - että -- he cuitengin - - pitä menemän hänen tygöns Hamm D2b
Tekstinäytettä (1) on melkoisesti lyhennetty, sillä kyseinen virke sisältää 12 lausetta ja 99 sanaa! Infinitiivin subjekti he viittaa virkkeenalkuisen, usean sivulauseen infinitiivistä erottaman päälauseen subjektiin, mikä selittänee erillisen subjektin käytön. Normaalisti subjektia ei "toisteta", vaikka matriisilauseen ja modaalirakenteen välissä on erityyppisiä sekä rinnasteisia että alisteisia lauseita. Tästä syystä voi olla vaikeaa kytkeä infinitiivi matriisilauseeseensa. Tekstinäytteessä (1) modaalirakenteen edellä on puolipiste, mikä tavallaan korostaa rakenteen itsenäistä luonnetta. 1600-luvun käytännön mukaan rakennetta voi edeltää myös piste, jolloin infinitiivissä on iso alkukirjain.
Modaalirakenteen subjektipersoona ei välttämättä ole sama kuin matriisilauseen kieliopillinen subjekti; kyseeseen tulee objekti, agentti tai muukin konstituentti. Tämä on yhteydessä vanhan kirjasuomen nykyisistä poikkeaviin viittaussuhteisiin, joista on ollut puhetta mm. omistusliitteiden ja subjektin yhteydessä (ks. 25.2.2 ja 26.3.3). Näytteissä (2–5) infinitiivin ja matriisilauseen välissä on milloin rinnasteinen, milloin alisteinen lause, ja infinitiivin subjektipersoona käy ilmi vasta laajemmasta kontekstista. Näytteen (6) infinitiivi kuuluu edelliseen graafiseen virkkeeseen, ja matriisilauseen ja infinitiivin välillä on runsaasti tekstiä. Lauseissa (7–9) infinitiivin subjektipersoonaksi on tulkittava matriisilauseen adverbiaali tai objekti. Tällaisissa tapauksissa ei modaalirakenne tietenkään tulisi nykykielessä kyseeseen, vaan sen tilalla olisi aivan muu ilmaus.
(2) [Mooses] eij taitanut sencaldaisita asioita sywemmäld tutkistella, cuin Jumalan tahto oli, tietä anda, muistuttain muillekin - - Nescire velle LPet 1670 B2a
(3) cosca cuoleman paulat heitä pijrittäwät, ja heidän pitä hengens ylönandaman, pytäden heitä sen cautta epäillyxeen Ika 1659:152
(4) etten me cadzo Mailman muodon päälle - - en myös ota turhi ja kelwottomia eteem - - mutta ainoastans mitä - - wircam waati, pitäden aina hywän tunnon Jumalan edes, sanoden: LPet 1644a Da
(5) Täsä ei pois tieldä ole neuwo nijtä, iotca - - lukemisild ei kylläns saa eikä lepo pidä, tieten, ettei yhdel cuitengan caicki wijsaut anneta LPet 1644a G4b (= geneerinen 0-subjekti)
(6) [Jeesus] muistutta hänelle [= Pietarille] sen Lain, cuin Jumala oli andanut Noachille: Se cuin Ihmisen weren wuodatta, hänen werens piti ihmisen cautta wuodatettaman; Gen. 9. Andaden sillä tietä, ettei - - Ika 1659:60
(7) Joilla hywästisiunauxen sanoil Jumala tahdoi - - sen hywyden heisä waicutta, cuin ne sanat sisällens pitäwät, ia mitä Aaron heidän tygöns puhui, ollen wissit sen päälle, cuin hän idze sen olis sanonut LPet 1644b B4b
(8) Ja cudzutan yhteisexi Kircon Siunauxexi että caikild Christilisild Seuracunnan Jäsenild taitan tämä pidettä, sekä yhteisest - - nijn myös erittäin idzeculdakin suuren hedelmän cansa - - tieten että idze Jumala caiken sen hywyden - - ulgosjaga, waicutta ia matcan saatta LPet 1644b Ca
(9) on Maanherra wienyt hänen [= Jeesuksen] vlwos, candain purppuraista Capua Ika 1659:112
Jo edellä olevista näytteistä käy selvästi ilmi, ettei 2. infinitiivin instruktiivi läheskään aina ilmaise matriisiverbin tekemisen tapaa ja ettei infinitiivin ja matriisiverbin tekeminen myöskään ole aina samanaikaista. Modaalirakennetta on tällöin käytetty itsenäisesti samaan tapaan kuin varsinaisia lauseenvastikkeita, ja tällainen käyttö on nykyäänkin melko tavallista kirjoitetussa kielessä (vrt. HKV 1980: 113 ja Ikola & al. 1989: 339). Oheisissa näytteissä 2. infinitiivin instruktiivia on käytetty rinnasteisen lauseen vastineena; yleisin on kopulatiivinen rinnastus, harvinaisempia esimerkiksi adversatiivinen ja eksplanatiivinen.
(10) Cuinga ahkera Työntekiä hän [= piispa] oli cohta Nuorudesans, laskein hywät Perustuxet Kiriallisisä Konsteisa Proc 1690:39
(11) Jumala on minun Uscolisexi löytänyt, asettaen tähän Wircan Proc 1690:16
(12) Alexander wielä enämin wihastui, pyytäden tietä, mitä - - Kex C3a
(13) lähätti hän papin perän rucoillen Sacramentiä Raj 1654b Lb
(14) Ja me - - täyty pitä yhtä surullist - - hautamisen meno - - johdattain tämän - - Kirckoherra Wainaan - - Cuolluen Rwmin hänen - - Lepocammions Ika 1673 A2b
(15) D. Lutherus edespane - - Esimerkin, yhdest Sacramendin ylöncadzojasta, joca mones wuodes ei anonut HERran Ehtolista edeswetäden Christillisen wapauden Raj 1654b Lb
(16) hän - - on -- puhunut Psalmeista, Kijtoswirsistä, ja Hengellisistä lauluista, weisaten ja soittain HERralle sydämesäns Ika 1671 Da
(17) Lapset - - olcan cuuliaiset Wanhembillens, ottaden heidän neuwons, eikä häpiä pöydän tygö lukeman astuisans LPet 1644a H3a
(18) Että me mielehen johdattain tätä ijancaickista elämätä, wäldäm caickinaista pahutta ja syndiä Ika 1673 Da
(19) Muistain sijs tätä Cuolewaista meno, ei meidän tule palio tämän Mailman päälle luotta Ika 1673 B4b
(20) Luottain nyt näihin caickijn - - taidan me myös - - tästä mailmast eritä, sanoden - - Tobian cansa. Ika 1671 C3b
(21) [Paavali] sitten on itkein heistä erinnyt andaden heidän Jumalan haldun LPet 1670 A3a
(22) Perkele astu alas, teidän tygönne, pitäen suurta Wiha, tietäen hänellens wähän Aica olewan Proc 1690:4
(23) [itsekukin ottakoon vaarin Herran siunauksesta] - - sijnä myös nijn cauwain pysykön, cuin sen uscoden on idzellens omistanut ia wissin Amen senpäälle sanonut, rucoillen wielä sitten - - nöyräst, cumartain, polwillens laskeden ia mahan langeden - - ia nijn sitten iloiten Kircost läxis ia kijttäis Jumalat LPet 1644b D3a
(24) Pispan Wiran, on hän ylistettäwästi edesseisonut, pitäen vsein Pappein Cocouxi - - waeldaen ymbärins - - tutkien itzecutakin - - jättäen jälkens cuhungin Seuracundan, Acta Visitationis Proc 1690:41
(25) Olcon caucana minusta, että minä syndiä tekisin HErra wastan, lacaten rucoilemast HErra teidän edestän Kex Cb
Sporadisesti kirjoittajat viljelevät modaalirakennetta myös sellaisissa konteksteissa, joihin nykykielen kannalta sopisi muu nominaalimuoto tai jokin sivulause. Lauseissa (26–28) infinitiivin merkitys on finaalinen, joten vastineeksi käy 1. infinitiivin translatiivi. Lauseeseen (29) voi ajatella esimertkiksi temporaalirakenteen: taaksesi katsoessasi t. katsottuasi. Näytteissä (30, 31) infinitiivit ilmaisevat lähinnä keinoa, jota nykykielessä ilmaistaan luontevammin 3. infinitiivin adessiivilla.
(26) Näitä caicka [!] estäden 'estääkseen' owat he - - Pilatuxen rucoilleet anda hauta wartioita Ika 1659: 196
(27) Sencaldaisia estäden 'estääkseen', nijn owat Ewangelistat - - haudan tilat nijn ahkerast kirioittanet Raj 1654b O2a
(28) Christus - - on maininnut - - tätä sana coconans 50 kerta - - eij sentähden ettei hänen hywät lohdulliset puheens ole kyllä todet; mutta edesauttain meidän heicouttam Ika 1671 Db
(29) Mitä hywä on sinulle Sodommasta ynnä Lothin waimon cansa ulgos lähte, jos sinä takas cadzoin pidät tuleman soola wahaxi Bång C3a
(30) Cunnian mestamus eli huckamus, jota ei ikänens taita tacaperin saada, eikä läkärein luguil eikä cullal lunastain LPet 1656 B3a
(31) on hän [= piispa] siellä paljon Työns ja Walwomisens näyttänyt, waeldaen - - Wiroin Maan läpitzen - - pitäin Pispan Käräitä, opettain, kysellen, ja tutkien - - Saarnaita ja Sananculioita, etzien Christuxen Seuracunnan parasta Proc 1690: 40
Infinitiivimuotoon liittyy tarpeen mukaan partikkelimaisesti käytetty kieltosana (32, 33). Tällaisesta kieltosanan käytöstä ks. 36.2. Lisäesimerkkejä myös seuraavassa jaksossa.
(32) jota [= kuolemaansa] hän toisinans ainoastans wähän ilmoitteli, ei tahtoin racasta puolisatans murhellisexi saatta ennen aicaans Kolck D2a
(33) sijtte nuoremmat pojat - - sijwolisest ia hiliasudes, ei ketän ahdistaden, lykäten eli ennättäden edes menewät Raj 1654b K2b
37.5.2.3 Fraaseja ja leksikaalistumia
Nykysuomessa on useita selvästi leksikaalistuneita 2. infinitiivin muotoja: alkaen, lähtien, pitäen, nähden, johtuen, lukien, riippuen, tieten tahtoen, verraten jne. Tällaisten osuus modaalirakenteista on yleiskielessä lähes 30 % (vrt. Ikola & al. 1989: 341–343). Leksikaalistumilta näyttävät monet muutkin ilmaukset, kuten niin ollen, suoraan sanoen, jtk ajatellen, jltk kannalta katsoen.
Edellä on jo ollut puhetta vanhan kirjasuomen fraaseista sanoen ja tieten, joita voi pitää leksikaalistumina. Pientaajuisempia infinitiivejä, jotka vertautuvat nykykielen leksikaalistuneisiin ilmauksiin, ovat 1600-luvun saarnojen likisanoin 'lähes', präntäten (konneksiossa präntäten uloslevittää 'julkaista, painattaa'), ruveten '(jstk) alkaen': liki sanoin joca wuosi (Ika 1659:174); aiwoin sen Prenttäden vlos lewitä (LPet 1656 A3a); tahdon minä - - tämän yxikertaisen työni pränttäden uloslewittä (LPet 1670 esip); ruweten Ensimmäisest käskyst nijn wijmeisen (Raj 1654b K3a). Ohessa eräitä muita leksikaalistuneen tuntuisia ilmauksia. Nykysuomen fraasien jhk katsoen, niin ollen ym. tavoin 1600-luvun tekstien samantyyppiset ilmaukset voi harvaa poikkeusta lukuun ottamatta tulkita lauseenvastikkeiksi. Ilmausten fraasinluonteen vuoksi esittelen tässä jaksossa sekä lauseenvastikkeiksi tulkittavat että muut infinitiivit (vrt jaksoa 39.5).
(1) Nijncuin se hurscas Abel tätä ajatellen, on jo ennen cuin tämä Laki oli annettu, uhrannut Jumalalle, Laumans esicoisist Hamm A2b
(2) Äitens cutzu hän Waimoxi, ei nijn ajatellen, että hän ylöncatzoi hänen - - waan - - Ika 1659:161
(3) Christus on Jumalalda ollut ylönannettu, eij nijn ajatellen, että hän kärsimisens ajalla on ollut eroitettu sijtä yhteydest Ika 1659:166
(4) jonga [= Juudaksen] sisälle - - oli mennyt Perkele, eij nijn ajatellen että Judas oli sildä rumalda Hengeldä ruumijllisella tawalla riwattu Ika 1659:25
(5) Jumala sitten eij itzens hänelle [= Jaakobille] nijn julkisest ilmottanut cuin ennen. Pättäen sijtä, että - - Proc 1681 A3a
(6) joca [= Herran valittujen joukko] yhten laskein teke tämän Lugun. Ei nijn ymmärtäin, nijncuin ei uscowaisia Christuxen päälle - - usiamba olis ollut Hamm A4b
(7) Omistus tapahtu; Jumalalle ja Caritzalle - - eli Luokalle ja Lunastajalle - -. Ei cuitengan unhottain eli ulossulkein sitä Pyhää Hengee Hamm B2a
(8) Nijn myös tämä Laki Esicosist ja Utisest, salaisest ja hengelisest ymärtäin cocotta ja tarcoitta itze JEsuxen Christuxen, ja hänen uscowaistens päälle Hamm A2b
(9) Joca [= se, että ihmiset siunaavat Jumalaa] toisinans Antiphrasticoos, i. e. wastahacoisin ymmärtäin, merkidze häwäistä ia kirota - - cuitengin oikein käyttäin ia yxikertaisest ymmärtäin, merkidze Benedicere DEO LPet 1644a Da
Kolmannen infinitiivin osuus kaikista infinitiiveistä on 1600-luvun aineistossa lähes 40 % ja nyky-yleiskielessä lähes 30 % (taulukko 3). Taulukosta 8 käy ilmi 3. infinitiivin sijamuotojen jakauma 1600-luvun saarnoissa ja nyky-yleiskielessä (YK). Sijat ovat 1600-luvun frekvenssien mukaisessa yleisyysjärjestyksessä. Instruktiivien määrään sisältyvät myös passiivimuodot, jotka on merkitty erikseen kyseisen luvun kohdalle hakasulkeisiin.
Taulukko 8. Kolmannen infinitiivin sijajakauma
| 1600-luvun saarnat | YK | |||
| Sija | f | % | f | % |
| Instruktiivi | 542 [50] | 63,0 | 2 | 0,1 |
| Illatiivi | 253 | 29,4 | 1047 | 61,9 |
| Abessiivi | 33 | 3,8 | 264 | 15,6 |
| Elatiivi | 17 | 2,0 | 33 | 2,0 |
| Inessiivi | 12 | 1,4 | 182 | 10,8 |
| Adessiivi | 3 | 0,3 | 164 | 9,7 |
| Yhteensä | 860 | 99,9 | 1692 | 100,1 |
1600-luvun aineiston sijajakauma poikkeaa huomattavasti nykyisestä. Instruktiivimuotoja (tekemän, tehtämän) on vanhassa kirjakielessä melkein kaksi kolmannesta 3. infinitiivin esiintymistä, mikä johtuu siitä, että vanhan kirjakielen monifunktioiseen pitää-verbiin liittyy nimenomaan instruktiivi. Nykykielestä tällainen käyttö on lähes kadonnut. Se, että instruktiivimuodot puuttuvat nykykielen jakaumasta, kasvattaa puolestaan illatiivin osuuden lähes yhtä suureksi kuin instruktiivin osuus on 1600-luvun saarnoissa. Elatiivin suhteellinen osuus on kummassakin aineistossa sama, vaikka elatiiveja on sanemäärään nähden enemmän vanhoissa saarnoissa kuin nykykielessä. Sitä vastoin inessiivin, adessiivin ja yllättävästi myös abessiivin osuus on moninkertaistunut vanhan kirjakielen ajoista. Inessiivi ja adessiivi ovat yleistyneet 3. infinitiivin sijoina vasta vanhan kirjasuomen kauden jälkeen itämurteiden vaikutuksesta (Forsman Svensson 1990: 84).
Koska 3. infinitiivin instruktiivin esiintymät luetaan lauseenvastikkeisiin, niitä käsitellään tuonnempana muiden nesessiivirakenteiden yhteydessä (ks. taulukko 19 ja jakso 39.2.2.2). Tässä jaksossa ovat puheena 3. infinitiivin muut sijat siinä järjestyksessä kuin ne yleensä esitellään kieliopeissa.
Nykysuomessa 3. infinitiivin inessiivi on yleensä predikaattiverbin adverbiaalimäärite ja harvaa poikkeusta lukuun ottamatta samasubjektinen matriisilauseen kanssa. Rakenteella olla-verbi + 3. infinitiivin inessiivi osoitetaan normaalisti progressiivisuutta; vaikka inessiivimuoto ilmaisee paikallisuutta, rakenne saa aspektuaalisen tehtävän, kun se suhteutetaan toiseen tapahtumaan: Olin pesemässä vaatteita, kun vieras saapui. Samaa rakennetta käytetään myös olla-verbin ja 5. infinitiivin liiton synonyymina ilmaisemaan lähellä olevaa tapahtumaa (ns. proksimatiivirakenne): Neste on saamassa suurtilauksen. Etenkin sanomalehtien otsikkotyylissä kyseinen rakenne on suosittu, tosin elliptisenä vailla olla-verbiä.
Kuten taulukosta 8 ilmenee, 3. infinitiivin inessiivi on huomattavasti yleisempi nykykielessä kuin vanhassa kirjasuomessa. 1600-luvun peruskorpuksessa esiintymiä on vain 12 (68 650 sanetta); koska frekvenssi jää näin pieneksi, olen laskenut inessiivimuodot myös laajemmasta korpuksesta (korpus II), jonka sanemäärä on n. 175 000. Tällöinkin inessiivejä kertyy vain viitisenkymmentä.
Nyky-yleiskielessä 3. infinitiivin inessiivi liittyy paitsi verbeihin sporadisesti myös adjektiiveihin (yksi esiintymä Lauseopin arkiston yleiskielen aineistossa), minkä lisäksi sillä on joitakin itsenäisiä esiintymiä. Vanhassa kirjakielessä on runsaammin adjektiiviin liittyviä inessiivejä sekä lisäksi nykykielen kannalta outoja ja vaikeatulkintaisia tapauksia, joissa infinitiivin voi katsoa substantiivin määritteeksi. Koska kyseiset tapaukset ovat tulkinnanvaraisia, olen taulukoinut ne verbien määritteiksi (olla, löytää), mutta esittelen ne tuonnempana erikseen. Nyky-yleiskielessä alle kolme prosenttia esiintymistä on tapauksia, joissa 3. infinitiivin inessiivi on muun kuin verbin määritteenä. 1600-luvun aineistossa vastaavia tapauksia on yli 15 %, ja jos hankalatulkintaiset rakenteet katsottaisiin substantiivin määritteiksi, muuhun kuin verbiin liittyviä esiintymiä olisi suunnilleen kolmannes esiintymistä. Taulukosta 9 käy ilmi, minkä verbien yhteydessä 3. infinitiivin inessiivi esiintyy 1600-luvun saarnoissa (laajempi korpus) ja nyky-yleiskielessä (ks. Ikola & al. 1989: 360–360).
Taulukko 9. Kolmannen infinitiivin inessiivin matriisiverbit yleisyysjärjestyksessä
| 1600-luvun saarnat | f | YK | f |
| olla | 20 | olla | 145 |
| käydä | 6 | käydä | 18 |
| pyöriä | 4 | nähdä | 4 |
| ennättää | 3 | istua | 2 |
| nähdä | 2 | näkyä | 2 |
| auttaa | 1 | seisoa | 2 |
| joutua | 1 | kävellä | 1 |
| löytää | 1 | työskennellä | 1 |
| näkyä | 1 | vierailla | 1 |
| pitää | 1 | viipyä | 1 |
| ylöskasvattaa | 1 | ||
| yhteensä | 41 | yhteensä | 177 |
Sekä 1600-luvun että nykysuomen aineistossa olla ja käydä ovat yleisimmät matriisiverbilekseemit; vanhassa kirjakielessä niiden osuus on runsaat 60 %, nykykielessä runsaat 90 % matriisiverbeistä. Aineistojen ainoat yhteiset verbilekseemit mainittujen lisäksi ovat nähdä ja näkyä. Koska 3. infinitiivin inessiivi on vanhassa kirjasuomessa niin harvinainen, sitä tapaa vain joidenkin saarnakirjailijoiden teksteistä: Laur. Petri (25 esiintymää), Ikalensis (13), Flachsenius (5) ja Procopaeus (2). Mainittakoon samalla, että näiltä kirjoittajilta Flachseniusta lukuun ottamatta tapaa ylipäänsä sellaista nominaalimuotojen käyttöä, joka on muuten vanhassa kirjakielessä äärettömän harvinaista (tästä tuonnemmissa jaksoissa). Itsenäisin 3. infinitiivin inessiivin käyttäjä on Laur. Petri, jolta on peräisin noin puolet esiintymistä. Muut toistavat paljolti yksiä ja samoja raamatunsitaatteja.
(1) nijn pian cuin Herra Christus on sen cowan duomion heidän ylidzens sanonut, nijn perkelet owat coht wastan ottamas LPet 1656 C3a
(2) Pämieskin itze, ja jotca JEsusta hänen cansans olit wartioitzemas, owat cowin peljästynyet Ika 1659:159
(3) Ja hän on Jumalan oikialla Kädellä rucoilemas hywä meidän edestäm Proc 1681 Ba
(4) Ehkä cuitengin Jumala toisinans mondakin [enkeliä] anda meitä holhomas olla LPet 1644a Ga
(5) Meidän pitä sijs nijn elämän Jumalan pelgos, että me pidämme Jumalan meidän silmäin edes aina olewan, rangaisemas saastaisij ja siunamas puhtait LPet 1656 Db
(6) muut käwit händä coselemas LPet 1656 Db
(7) Nijn on hänen Herraudens - - cohta käynyt tutkimas Academiat ja Schoulua LPet 1670 A4a
(8) Jongatähden myös Cuningaat, täsä iloittelemas itzeens on käynyet Ika 1659:30
(9) hän myös usesti käwi - - Ehtoliselle, Jumalan cansa sowittamas itzens, ja sieluns sillä wirgottamas Flach Db
(10) [Jumala auttaa] nijncuin racas Isä, joca Lastans sitä cuin suurembi tusca on, sitä likembän auttamas pyöri LPet 1644a E3b
(11) Apulaiset myös cuin syndin ja huoruteen auttamas pyöriwät, owat: LPet 1656 Ba
(12) [Vaimo] oli caatanut clasin - - woidetta hänen pääns pälle, ja ennättänyt woitelemas hänen rumijns hautamisexi Ika 1659:190
(13) yxi Waimo on ennättänyt woitelemas hänen ruumijns hautamisexi Ika 1659:23
(14) Simon on ainoastans auttanut candamas Christuxen ristiä Ika 1659:137
(15) Joudu jo tulemas JEsu Christ Ika 1659:156
(16) [Keisari Nero] hänen Äitins hahmon nijncuin Köpelin aina edesäns näki idzens peljättämäs LPet 1644a G3b
(17) nijn Herran Cunnia sijnä näkyi estämäs [Mooseksen kivityksen] LPet 1670 Ca
(18) owat nimitetyt hänen rackat Wanhemaans - - sielä [= koulussa] pitäneet hänen 10. ajastaica, harjoittelemas itzeens Kirjalisis harjoituxis Ika 1671 D3a
(19) [kasvattivanhemmat] surun hänest pidit, että hän heidän omain lastens cansa hywisä tawoisa, Jumalisudes ja taloin askaroita toimittamas ylöskaswatit Flach 1680 Da
Vain kahteen adjektiiviin liittyy saarna-aineistossa määritteenä 3. infinitiivin inessiivi; adjektiivit ovat viriä ja voimallinen.
(20) hän oli wiriä Kircos käymäs, Jumalan Sana cuulemas Flach Db
(21) Josnyt D. Lutherus on nijn wiriä ollut nijtä [rukouksia ym.] lukemas LPet 1644a B2b
(22) ettei ne [= sisäelimet] olis woimaliset ainoastans wastanottamas, mutta myös walmistamas, laittamas, käändämäs ia hajottamas, sen sisälle otetun ruan, soweliaxi rawinnoxi ymbärins coco ihmisen LPet 1644a K3a
Kuten edellä kävi ilmi, aineistossa on eräitä vaikeatulkintaisia tapauksia, joissa 3. infinitiivin inessiivin voi katsoa substantiivin määritteeksi. Nykyvastineeksi sopii usein relatiivilause: Hän näki vuoren olevan täynnä hevosia varjelemassa enkeleitä -> hevosia, jotka varjelivat enkeleitä. Tapaukset ovat hiukan erityyppisiä, ja toisiin sopii paremmin tulkinta substantiivin määritteeksi kuin toisiin.
(23) Elizan palwelia on nähnyt Wuoren olewan täynäns tulisia hewoisia ja wanuja warjelemas heitä, jotca olit Jumalan Engelit LPet 1670 Ba
(24) cuin mailma - - sikis ia lawiamalda asuman joutui, wanhemmis myös suuri hitaus on löytty opettamas jälken tulewaisians pitämän HERran käskyä LPet 1644a esip
(25) [ihmiset luottavat voimaansa] että owat wäkewät sääri luusta, se on, owat uliat, ia wäkewät eli miehet toista toimittamas LPet 1644a N2b
(26) Isä meidän lucu, on nijncuin yxi cocki - - meidän maosam - - keittämäs, lämmyttämäs, walmistamas ia hajottamas ymbärins ruumist, ei ainoastans yhteiset einet, mutta usein myös ne waaralisetkin LPet 1644a K4b
(27) ettei sen mitän hätä ole, joca nijn wahwan warjelluxen alla maca, cuin on P. Colminaisuus, ia Engelein Leiri eli Mahanaim pijrittämäs ia pelastamas nijtä, jotca HERran pelgos lewäwät LPet 1644a G2b
(28) Wähä on se ettäs olet minun Palwelian coriamas Jacobin sucua, ja tuomas jällens Israelin hajotettuja Ika 1659 esip
Kolmannen infinitiivin elatiivi on suunnilleen yhtä harvinainen sekä nyky-yleiskielessä että 1600-luvun kirjasuomessa. Yhdessä pääverbinsä kanssa infinitiivin elatiivimuoto ilmaisee toiminnan lakkaamista, kieltämistä tai estämistä, liikeverbien yhteydessä jostakin tilasta poistumista (tällöin tekeminen ilmaistaan suoritetuksi). Pääverbeinä tulevat kyseeseen sekä transitiivi- että intransitiiviverbit. Vanhan kirjasuomen verbilekseemit eroavat jonkin verran nykyisistä, mutta niiden semanttiset piirteet ovat samat: ne merkitsevät lakkaamista, kieltämistä ja estämistä. Koska 1600-luvun peruskorpuksessa on 3. infinitiivin elatiivista vain 17 esiintymää, olen käyttänyt tämänkin muodon esittelyssä laajempaa saarna-aineistoa. Tällöin muotoja kertyy 45. Taulukkoon 10 on merkitty 1600-luvun saarnojen ja nyky-yleiskielen verbilekseemit, joiden määritteenä 3. infinitiivin elatiivi esiintyy kyseisissä aineistoissa.
Taulukko 10. Kolmannen infinitiivin elatiivin matriisiverbit yleisyysjärjestyksessä
| 1600-luvun saarnat | YK | |||
| f | f | |||
| 1. | kieltää | 16 | estää | 8 |
| 2. | lakata | 13 | kieltäytyä | 7 |
| 3. | estää | 4 | lakata | 5 |
| 4. | suuttua | 4 | kieltää | 4 |
| 5. | väsyä | 2 | varoa | 2 |
| 6. | hävetä | 1 | peittää | 1 |
| 7. | hävähtää | 1 | päästä | 1 |
| 8. | löytää | 1 | raivata | 1 |
| 9. | päästä | 1 | varoittaa | 1 |
| 10. | varjella | 1 | välttyä | 1 |
| 11. | viivytellä | 1 | välttää | 1 |
| 12. | - | - | väsyä | 1 |
| Yhteensä | 45 | Yhteensä | 33 | |
Saarna-aineistossa on 11 eri matriisiverbilekseemiä, nykykielen aineistossa 12. Yleisimmät verbit kieltää ja lakata kattavat lähes kaksi kolmannesta (64 %) vanhojen saarnojen matriisiverbiesiintymistä; nykykielen murreaineistossa kärkisijalla ovat juuri nämä verbit ja niiden osuus on lähes 60 %. Vanhan saarnakielen kanta on tässä tapauksessa melko sama kuin nykymurteiden mutta poikkeaa yleiskielestä. Yhteisiä verbejä on 1600-luvun ja nyky-yleiskielen korpuksissa vain viisi (kieltää, lakata, estää, väsyä, päästä). Eräät vanhan kirjakielen verbit tuntuvat oudoilta siitä syystä, että niillä on nykykielessä eri merkitys. Sekä suuttua että väsyä ilmaisevat 'lakkaamista' (tai 'kyllästymistä'); verbillä hävähtää lienee merkitys 'saada häpeämään, lakkaamaan', samoin verbillä suututtaa on vanhassa kirjakielessä merkitys 'saada lakkaamaan'.
Ohessa esimerkkejä eri matriisiverbeistä. Mainittakoon, että rakenteessa kieltää + objekti + 3. infinitiivin elatiivi objektin sijana on vanhassa kirjasuomessa milloin akkusatiivi, milloin partitiivi; satunnaisesti esiintyy jopa genetiivi, syynä joko käskeä-verbin kahtalainen käyttö (käskeä jnk tehdä t. jtk tekemään) tai lauseenvastikkeiden malli ylipäänsä.
(1) Cuinga minä taidaisin teidän kieldä händä itkemästä Proc 1681 A2b
(2) josta Jumala heitä kielsi syömäst LPet 1670 B3b
(3) Christus kieldä näiden waimoien itziens itkemäst Ika 1659:139
(4) lacka myös sinäkin händä ajattelemast ia itkemäst Fav C2b
(5) Lacattacan laulamast, cosc ei cuulla cummingan, ia puhuttacan wuoroin LPet 1644a L4b
(6) metelit ei woinet eli taitanet Pawalia - - estä Evangeliumita saarnamast Proc 1690:16
(7) Waan Leskein kyyneleitä ei he taida Herran eteen astumast ia costo huutamast estä Raj 1654b Fa
(8) Cuitengin eij hän ole sentähden heitä neuwomasta suuttunut Ika 1659:73
(9) Tätä ei myös Christus - - tahdo, että me näin suutumme rucoilemast Raj 1654b C2a
(10) sentähden tekin jo suuttucat hokemast ja hutamast Raj 1654b L3a
(11) perkelet ei ikänäns wäsy waiwamast sitä köyhä sielu LPet 1656 C3b
(12) Cuitengin ei meidän pidä sentähden rukoilemasta wäsymän Ika 1659:43
(13) häwetkän sijs idzecukin huorudest ia himoitzemast toisen oma LPet 1656 B4a
(14) Ihminen - - toisen ihmisen (- -) sitä tekemäst [= tekemästä huorin] häwähtä LPet 1656 B3a
(15) jotca että hän on löytänyt macamast, on hän nuhdellut heitä Ika 1659:38
(16) Cosca Christus oli pääsnyt pesemäst Opetuslastens jalcoia, nijn - - hän on tullut murheellisexi hengesä Ika 1659:17
(17) wariele meidän kielem pahudesta, ja huulem puhumasta wilpiä Ika 1659:79
(18) mitäs wijwyttelet minun sielun eriämäst täldä? Fav C2a
Muist. Vanhassa kirjakielessä ei ole harvinaista käyttää sivulauseita rakenteen kieltää ~ estää + objekti + 3. infinitiivin elatiivi asemesta (ks. 40.3.1.2), mikä osaltaan vähentää 3. infinitiivin elatiivimuotojen määrää.
Illatiivi on nyky-yleiskielessä 3. infinitiivin valtasija (yli 60 %), ja 1600-luvun aineistossa se on instruktiivin jälkeen toisella sijalla (3. infinitiivin esiintymistä n. 30 %). Nykykielessä 3. infinitiivin illatiivin suhde aktiivin 1. infinitiivin lyhempään muotoon (latiiviin) on karkeasti 1 : 3, vanhassa kirjasuomessa 1 : 4. Näiden kahden nominaalimuodon työnjako on nykyään jokseenkin selvärajainen: 1. infinitiivillä on ennen kaikkea objektin, subjektin ja attribuutin funktio (ks. 37.2.1), 3. infinitiivin illatiivilla adverbiaalin.
Adverbiaalimääritteenä 3. infinitiivin illatiivi liittyy toisaalta tulosijarektioisiin intransitiiviverbeihin (samasubjektinen infinitiivirakenne), toisaalta nominiobjektin saaviin transitiiviverbeihin (erisubjektinen infinitiivirakenne). Edellisestä esimerkkinä Poika lähti ~ ryhtyi syömään, jälkimmäisestä Äiti pyysi poikaa syömään, Emäntä kehotti Ø käymään pöytään. Illatiivimuoto esiintyy myös tulosijarektioisten adjektiivien (tai partisiippien) määritteenä: Olen valmis ~ haluton lähtemään. Lisäksi 3. infinitiivin illatiivin tapaa sporadisesti substantiivien määritteenä (Olet sopiva henkilö selvittämään asian) sekä itsenäisesti (Nyt ylös ja pakkaamaan!).
Vanhassa kirjasuomessa 3. infinitiivin illatiivin käyttö on suurelta osin nykykielen mukaista, kun ottaa huomioon verbien merkityksenmuutokset (nykykielen konkreettismerkityksisellä verbillä voi olla abstraktista käyttöä 1600-luvun suomessa). Vaikka infinitiivillä on 1600-luvun saarnoissa samat tehtävät kuin nykyään, eroa on eri funktioiden suhteissa: infinitiivi esiintyy mm. useammin nominin määritteenä kuin nykykielessä, kuten taulukosta 11 ilmenee. Sitä paitsi 1600-luvun teksteistä tapaa nykykielestä poikkeavaa käyttöä. Oheisesta taulukosta käy ilmi, millaisten pääsanojen määritteenä 3. infinitiivin illatiivia on käytetty 1600-luvun aineistossa ja nyky-yleiskielessä.
Taulukko 11. Kolmannen infinitiivin illatiivin pääsanojen jakauma
| 1600-luvun saarnat | YK | |||
| Pääsana | f | % | f | % |
| Verbi/sanaliitto | 188 (?) | 74,3 (?) | 968 | 92,5 |
| Adj./partisiippi | 52 | 20,6 | 55 | 5,3 |
| Substantiivi | 13 (?) | 5,1 (?) | 16 | 1,5 |
| Ø | - | - | 8 | 0,8 |
| Yhteensä | 253 | 100,0 | 1047 | 100,1 |
1600-luvun saarnoissa kolme neljännestä 3. infinitiivin illatiiveista on verbin määritteitä, nyky-yleiskielessä runsaat 90 %. 1600-luvun aineiston verbilekseemeihin sisältyy jonkin verran tulkinnanvaraisia tapauksia, verbin ja substantiivin liittoja, joiden yhteydessä infinitiivin voi tulkita yhtä hyvin substantiivin kuin verbin määritteeksi. Tästä syystä asianomaisten frekvenssilukujen kohdalla on taulukossa kysymysmerkki. Eri pääsanalekseemejä on 1600-luvun aineistossa n. 80, näistä kaksi kolmannesta verbejä; nyky-yleiskielessä eri pääsanalekseemejä on n. 150 ja näistä verbejä 126. Vanhassa kirjakielessä neljännes 3. infinitiivin illatiiveista liittyy muuhun kuin verbiin, nyky-yleiskielessä vain seitsemisen prosenttia.
Taulukkoon 12 on merkitty 1600-luvun aineiston ja nyky-yleiskielen yleisimmät verbilekseemit, joiden määritteenä esiintyy 3. infinitiivin illatiivi. Taulukosta käy ilmi esiintymien määrä sekä 15 yleisimmän pääverbilekseemin osuus kaikista pääverbilekseemeistä.
Taulukko 12. Kolmannen infinitiivin illatiivin 15 yleisintä pääverbilekseemiä ja niiden osuus matriisiverbeistä
| 1600-luku (N=190) | f | YK (N=968) | f | |
| 1. | ruveta | 29 | tulla | 100 |
| 2. | käskeä | 12 | joutua | 98 |
| 3. | opettaa | 12 | pyrkiä | 83 |
| 4. | (kokoon)tulla | 12 | pystyä | 79 |
| 5. | oppia | 9 | päästä | 41 |
| 6. | neuvoa | 8 | lähteä | 39 |
| 7. | (ulos)lähettää | 7 | ryhtyä | 36 |
| 8. | saattaa | 7 | saada | 34 |
| 9. | (ulos)tehdä | 7 | kyetä | 33 |
| 10. | panna | 6 | jäädä | 23 |
| 11. | auttaa | 5 | mennä | 23 |
| 12. | kutsua | 5 | ruveta | 21 |
| 13. | mennä | 5 | auttaa | 19 |
| 14. | vaatia | 5 | velvoittaa | 19 |
| 15. | (ylös)nousta | 5 | kehottaa | 18 |
| Yhteensä | 134 (=70,5 %) | Yhteensä | 166 (=68,8 %) |
Taulukon 12 pohjana on saarnojen peruskorpus (68 650 sanetta). Jos jakauma olisi perustunut laajempaan saarnakorpukseen, 15 yleisimmän verbin joukkoon olisivat kuuluneet lisäksi kehoittaa, rukoilla, asettaa ja saada; sitä vastoin lekseemit tehdä, auttaa ja nousta olisivat jääneet ulkopuolelle. Kuten taulukosta ilmenee, 15 yleisintä pääverbilekseemiä kattaa n. 70 % kaikista matriisiverbeistä sekä 1600-luvun että nykykielen aineistossa. Yhteisiä verbejä on vain neljä: ruveta, tulla, auttaa, mennä. Vanhan kirjakielen 15 yleisimmän verbin joukossa on vain viisi intransitiiviverbiä (ruveta, tulla, oppia, mennä, nousta), nyky-yleiskielessä sitä vastoin yksitoista.
Monet nyky-yleiskielen verbit eivät ylipäänsä ole käytössä vanhassa kirjasuomessa, eivät ainakaan nykymerkityksessään (pyrkiä, pystyä, ryhtyä, kyetä, velvoittaa). Niinpä esimerkiksi liikeverbien osuus on yleiskielessä n. 27 %, 1600-luvun aineistossa vain n. 14 % pääverbiesiintymistä. Saarna-aineiston yleisin verbi ruveta on yleisin myös nykymurteissa, joissa sen osuus on 25,6 % (1600-luvun aineistossa 15,2 %). Vanhassa kirjakielessä 3. infinitiivin illatiivi liittyy siis ennen kaikkea transitiiviverbeihin (erisubjektinen infinitiivirakenne), nykykielessä taas intransitiiviverbeihin (samasubjektinen infinitiivirakenne).
Paitsi taulukossa esiintyviin viiteen intransitiiviverbiin 3. infinitiivin illatiivi liittyy vanhassa kirjasuomessa mm. intransitiiviverbeihin astua, (ulos)pakahtua 'puhjeta', joutua, langeta, lähestyä variantteineen, päästä, käydä, paukahtaa 'puhjeta' sekä refleksiiviverbeihin valmistaa itsensä, antaa itsensä 'ryhtyä, asettua'. Näiden lisäksi on lukuisia vain kerran esiintyviä verbejä, kuten hankita, istua, kiiruhtaa, kokoontua, poiketa, puhjeta sekä refleksiiviverbit harjoittaa itse(e)nsä 'harjoitella', laittaa itsensä 'ryhtyä', sitoa itsensä 'sitoutua', tarita itsensä 'tarjoutua', teetellä itsensä 'teeskennellä' ja tunkea itsensä 'tunkeutua'. Ohessa esimerkkejä intransitiivi- ja refleksiiviverbeihin liittyvistä 3. infinitiivin illatiiveista.
(1) Senjälken [nim. kun iltarukous on luettu] anna idzes rauhalisest, ia suremat lewämän LPet 1644a (b)3b
(2) hän [= leski] hangitzi menemän walmistaman sijtä hänellens ja pojallens syödäxens, ja sitten cuollaxens ynnä Ika 1659:165
(3) Hän on aina harjottanut itzens pitämän caikis hieromattoman oman tunnon Kex C4a
(4) Opime, cunga ne catuwaiset syndiset ia uscowaiset joutuwat tämän jälken, nimittäin ijancaickiseen elämän ia autuden Jumalan cansa alati oleman LPet 1644b B4a
(5) äkist jouduin näkemän yhden cauhian ia hirmuisen Sammacon LPet 1644a O2b
(6) Lazarus maka, mutta minä käyn händä Vnest herättämän Flach Ca
(7) [Kristus on] langennut Caswoillens mahan, rukoilemaan Taiwaallista Isääns Ika 1659:43
(8) cosca ihmisen järki ei enä yhtän apu tiedä, nijn Jumala apuns cansa lähene, sitä enämin auttaman LPet 1644a E3b
(9) he lähestyit Altarin tygö palwelemaan HERra sawu uhrilla Ika 1659:14
(10) wähät Lapset - - menewät Cuningan Tupaan - -. Oleman siellä ijancaickisest ilman saastaisutta Jumalan istuimen edes Hamm C4b
(11) Paimen - - on paucahtanut täydel änel parcuman LPet 1644a O2b
(12) Me seentähden en ilman Syytä vlospacahdu sen wanhan Policarpuxen cansa sanoman Proc 1690:4
(13) (cosca ei jocu poicke tutkiman minun onheuttani 'kelvottomuuttani', ia Personan heickoutta, mutta Jumalan Sanan woimalisutta - -) LPet 1644a esip
(14) Perisyndi, joca on - - ensist Adamin juurdunut - - ia Esiwanhemmitten sydämest [on] puhkennut myös muihin wuotaman LPet 1644b A2b
(15) josa me olemme idzem sitonet hänen käskynspitämän Raj 1654b La
(16) Judas on tarinnut itzens Christustapettämän Ika 1659:24
(17) [Pilatus] teetteli itzens päästämäänChristusta Ika 1659:86
Sellaisia transitiiviverbejä, joihin liittyy mahdollinen nominiobjekti + 3. infinitiivin illatiivi, on taulukossa 12 mainittu kymmenen. Muita melko yleisiä transitiiviverbejä ovat mm. kehoittaa, rukoilla, asettaa, saada, haukutella, laskea, yllyttää, kiusata, luoda, määrätä, tahtoa. Muut verbit ovat joko nykykielen kannalta outoja (esim. tehdä) tai pientaajuisia. Esimerkiksi pyytää ja pakottaa esiintyvät saarna-aineistossa vain kerran kumpikin; niiden vastineita ovat 1600-luvun teksteissä mm. saattaa 'saada, taivuttaa, viedä' ja rukoilla (huom. pyytää tehdä = 'yrittää tehdä'). Muita vanhan kirjakielen verbejä, joilla on 'kehottamisen' tai 'taivuttamisen' merkitys, ovat käätä, manata, muistuttaa, pehmittää, torua, va(a)railla, väätä (samoin taulukon 12 verbit panna, saattaa ja tehdä). Sellaisten verbien kuin kehoittaa, käskeä ja vaatia yhteydessä objekti on milloin akkusatiivissa, milloin partitiivissa.
(18) jotca hän on asettanut ihmisten lasten cansa aina oleman LPet 1670 esip.
(19) [Perkele] kehoitta tämän häiyn Mailman - - Meitä pahal Esimerkil ia caikil tawoil (joca curild) wahingon saattaman LPet 1644a C2b
(20) [Pietari] kehoitta myös muut Opetuslapset - - tekemään samalla tawalla Ika 1659:27
(21) Satanas kiusaisi Esiwanhemmat syömän LPet 1670 Da
(22) [Perkele] Jesusta Christusta käski, etens mahan langeman LPet 1670 C2b
(23) Pawali käske Tituxen neuwoman wanhoia Waimoia Kolck B2b
(24) Maan Herra idzeckin - - käättin surcutteleman hänenylitzens Raj 1654b M2a
(25) Christitty tietä itzens luoduxi asuman Taiwasa Proc 1690:10
(26) Wircamiehet, jotca Jumala Kättens työllä on määrännyt itzens elättämän Proc 1690:27
(27) Ah hywä Jumala mixi Aiaxi sinä olet, meitä märännyt ja sästänyt elämän Mailmasa! Proc 1690:5
(28) Jos nyt colcuttaminen pehmitti kylän miehen andaman, mitä colcuttaia anoi Raj 1654b Db
(29) [Josaphat on] rukoillut hartaasti Jumalata pelastamaan händänswihollistens käsistä Ika 1659:29
(30) Owat he cummingin saanuet hänen [Pilatuksen] ruoskitzemaan händä Ika 1659:88
(31) [Perkele] sai hänen epäilyxestä idzens hirttämän LPet 1670 B3b
(32) Isebel saatti Miehens C[uningas] Ahabin cukistamaan HERran alttarit Ika 1659:118
(33) se julkinen portto Herodias, saatti Herodexen andamaan tappa Johannes Castajan Ika 1659:118
(34) Wijwytetty Toiwo saata Sydämen ikäwöitzemän Proc 1690:13
(35) tahto cuitengin Jumala meidän myös, händänsä racastaman Proc 1681 B4a
(36) Ja sen cansa [Luther] tahdoi Nuorucaista idziens tundeman LPet 1644a B2b
(37) Se teke heidän aina pahemmin päin ajattelemaan, ja epäilewäisexi Ika 1659:196
(38) cansa torui händä waickenemaan Ika 1659:43
(39) Maanherra - - waraile heitä sitä ahkerast tekemän Raj 1654b O4a
(40) cuinga hän tätä wäärä Duomarita, ei taitanut - - wäätä henens auttaman Raj 1654b F2b
Kuten jo edellä kävi ilmi, 3. infinitiivin illatiivin pääsanana on 1600-luvun aineistossa usein verbin ja substantiivin konneksio, jonka yhteydessä infinitiivin voi määrätapauksissa tulkita myös substantiivin määritteeksi. Kyseessä on ilmaustyyppi Jeesus teki meidät kuninkaiksi hallitsemaan maan päällä, Jumala antoi poikansa kuolemaan meitä lunastamaan. Tällaisia konstruktioita on runsaasti ja ne ovat erityyppisiä: joskus infinitiivi kuuluu selvemmin substantiiviin, joskus taas verbin + substantiivin liittoon. Nykykielen kannalta rakenteet ovat outoja, ja niiden vastineiksi käy milloin sivulause, milloin muu ilmaus.
(41) Zebedeuxen poicain Äiti, on anonut, yhtä poijstans, Christuxelda, istuman oikialla, toista wasemalle Christuxen Waldacunnas Raj 1654a A2b
(42) Poicans hän andoi Cuolemaan, meitä Cuolemasta lunastamaan Proc 1681 Cb
(43) Nyt hän anda taas wartiat wartioitzemaan hänen hautaans Ika 1659:197
(44) [Jumala] anda - - caikist tarwittawast calust, usein jäämängin a yldäkylläisydexi LPet 1644a O2a 'niin että jää ylikin'
(45) joca [= maa] awais swns sun Weliäs werta ottaman sinun käsistäs Andr C3b
(46) Sillä sitäwarten on Helwetti kitans Lawialda awainnut, nimittäin, juopuneit ylös nielemän nincuin awawat he heidän kitans wijna ia wäkewitä juomia sisällens ammundaman LPet 1644a Ea
(47) Loca Cuulla, caickinaiset wijnat, wiina puuista ilahuttaman ihmisten sydämet - - Jumala runsast edestuotta LPet 1644a O2a
(48) Ruumit haudatan Mahan - - siellä odottaman JEsuxen tulo wijmeisnä Päiwänä Kolck A2a
(49) [enkeli sanoi Augustinukselle] sinä suuremmal ahkerudel, sywä Jumaluden ymmärryst (sinun ajus 'aivojesi' sisäl mahtuman) käsittelet 'tavoittelet', jonga cans et cuitengan toimeen tule LPet 1644a Kb
(50) cosca [Jumala] Ihmisen oli luonut, ijancaickist elämätä perimän LPet 1670 Da
(51) lämmittä Pawali Thessaloniterein Sydämmet, itzens suuresti racastaman Proc 1690:18
(52) Pyhä Hengi on heidän Pispax pannut, Caitzeman Jumalan seuracunda Proc 1690:24
(53) Auringo ja Cuu heidän Juoxuns pitäwät, walistaman nijn Yöllä cuin Päiwälläkin Kolck Ba
(54) Wielä sittenrucousten cautta Jumala siuna hänen lahjans lijaxi jäämän LPet 1644a Lb 'että jää ylikin'
(55) JESUS on myös tehnyt meidän - - Cuningoixi; wallitzeman Maan päällä - - Ja oleman wäkewät HERRASA Hamm B3a
(56) [Jumala] on tehnyt caicki ihmisten sikiät yhdest werest caiken maan pijrin päälle asuman LPet 1644b C2b
(57) Ruumis - - Tuulin HErra Christusta wastan temmatan, hänen tykönäns Iancaickisest oleman Flach C2b
(58) sen [= taivaan valtakunnan] on HERra walmistanut ijancaickisesta, pysymän Proc 1690:35
(59) Sinä totinen walkeus HERra JESV CHRIste walista 'valaise' meidän pimiät sydämem sinua oikein tundeman LPet 1644b D4b
(60) Judalaiset - - owat warjellet hauta, meidän vscom wahwistaman Raj 1654b O4a
Tekstinäytteissä 61–63 pääverbi on intransitiivinen, mutta koska tapaukset muistuttavat edellisiä, esittelen ne tässä. Etenkin näytteessä (61) infinitiivi on tulkittavissa attribuutiksi (rakenne modernistuu elatiivilauseella: joka tekisi vääryyttä).
(61) ettei joscus caswais jocu carwas Juuri, jotacuta wastahacoisutta tekemän Hamm B4a
(62) [Pahat enkelit] owat - - käynet Ihmisen kimpun saattaman händä syndiä tekemän luojans wastan LPet 1670 C4a
(63) Josta selkiästi nähdän, cuinga se [= ehtoollinen] Jumalan edescadzomisest tapahtunut on, ylidhzen woittaman caicki tyhiät luulot ihmisten järjest ajatellut Raj 1654b I2b
37.6.4.3 Adjektiivin tai partisiipin määritteenä
Nyky-yleiskielessä adjektiivin määritteenä olevia illatiivimuotoja on runsaat viisi prosenttia 3. infinitiivin esiintymistä (Ikola & al. 1989: 414–418), 1600-luvun aineistossa runsaat 20 %. Yleiskielen aineistossa 3. infinitiivin illatiivi on tällöin lähes aina subjektipredikatiivin määrite; vain kahdessa tekstinäytteessä se on objektiin viittaavan predikatiiviadverbiaalin määritteenä. Samaan tapaan infinitiiviä on käytetty myös 1600-luvun aineistossa: noin neljässä viidenneksessä tapauksista 3. infinitiivin illatiivi on subjektipredikatiivin määrite, muulloin objektiin ja satunnaisesti subjektiin viittaavan predikatiiviadverbiaalin määrite. Yleiskielen aineistossa 3. infinitiivin illatiivi liittyy 21:een eri adjektiiviin tai partisiippiin, joista yleisimmät ovat valmis ja velvollinen (murreaineiston kanssa yhteisiä pääsanalekseemejä yleiskielessä on vain neljä). 1600-luvun saarnojen peruskorpuksessa eri lekseemejä on 18, laajemmassa saarnakorpuksessa n. 30.
Peruskorpuksessa seuraavat adjektiivit esiintyvät useammin kuin kerran 3. infinitiivin illatiivin pääsanoina (lekseemit yleisyysjärjestyksessä): valmis, velkapää, väkevä, sovelias, mahdollinen 'arvollinen', kelvollinen, varustettu. Jos mukaan otetaan laajempi saarnakorpus, luetteloon on lisättävä adjektiivit velvollinen, nopsa, pikainen, hidas ja tottunut. Mainittujen lisäksi on suuri joukko kertaalleen esiintyviä: ahdas, ahkera, avoi, harjaantunut, heikko, hyvä, kelvotoin, kevikäinen 'taipuvainen, valmis', likimäinen, paatunut, toimellinen, totinen, vahva, viitseliäs, vilpas, voimallinen, ylönmielinen 'haluton, vastahakoinen'.
Kaksi yleisintä adjektiivia ovat samat vanhoissa saarnoissa ja yleiskielen aineistossa: valmis sekä synonyymiset velkapää ja velvollinen (näiden osuus on nelisenkymmentä prosenttia esiintymistä). Jos mukaan otetaan myös väkevä ja sovelias, näiden neljän kärkiadjektiivin määritteet kattavat noin kaksi kolmannesta adjektiiveihin liittyvistä 3. infinitiivin illatiiveista. Vanhan kirjakielen adjektiiveissa on runsaasti synonyymeja tai ainakin lähimerkityksisiä ilmauksia: velkapää ja velvollinen; vahva, väkevä ja voimallinen; nopsa, pikainen ja vilpas.
1600-luvun kirjasuomessa rakenteella olla + adjektiivi + 3. infinitiivin illatiivi on tärkeämpi sija ilmausjärjestelmässä kuin nyky-yleiskielessä (esiintymiä on saarna-aineistossa nykykieleen nähden nelinkertainen määrä). Useissa tapauksissa vanha kirjakieli suosii nominaali-ilmauksia nykysuomen verbaalisten tilalla (vrt. myös 37.7), ja yhtenä suosikki-ilmauksena on juuri olla-verbin ja adjektiivin liitto nykyverbien vastineena. 1600-luvun kirjasuomessa verbit kyetä ja pystyä eivät esiinny 3. infinitiivin illatiivin pääsanoina; niiden vastineina käytetään ilmauksia olla voimallinen ~ väkevä ~ mahdollinen ~ kelvollinen ym. Ohessa näytteitä subjektipredikatiiviin (1–21) ja predikatiiviadverbiaaliin (22–25) liittyvistä 3. infinitiivin illatiiveista sekä tapaus, jossa on pääsanan ellipsi (26).
(1) sitä taiwalista ilo käsittämän on meidän Sydämmem aiwan ahdas Proc 1681 C3a
(2) sitä minä - - olen aiwan heico vlospuhuman Proc 1690: 36
(3) ihmiset owat nijn hitat Jumalalle kijtost andaman LPet 1644a M2b
(4) hän oli kelwotoin Jumalan Maan päällä käymän Andr C4a
(5) Etten me ole kewikäiset vskoman walehtelioita Ika 1659:56
(6) cuca on likimäisembi sitä [= rakkautta] saaman cuin Jumala Proc 1681 B4a
(7) Meidän ajatuxem jälkeen, olis tämä HERran mies ollut mahdollinen elämään monda sata ajastaika Ika 1671 Ab
(8) Tämä sijs caridza - - on mahdollinen ottaman wäkewyden, ja rickauden, ja wijsauden Ika 1659:154 (nykyr. 'on arvollinen saamaan voiman - - ')
(9) kijttämätöin ei ole mahdolinen sitä leipä syömän, jolla hän rawitan LPet 1644a Na (tekstissä latinannos 'dignus')
(10) Me silloin olisimma mahdolliset händä ilolla wastanottaman, ja caickia waaroja wälttämän Hamm C4b
(11) jotame olimme mahdottomat enämin saaman nautita Proc 1690:2
(12) täsä tule cawahta Wanhembain ia Esimiesten, ettei he ole ylön hembeet ia nopsat nijtä heckoja [!] ia yxikertaisi pahasti lausuman LPet 1644b D2b
(13) Ja jos lähimäiset on paatunet syndeä andexi andaman, nijn he taitawat pitä cuitengin hywän tunnon Jumalan edes LPet 1644b A4b
(14) [Lutherin neuvon mukaan rukoilijan tulee] Ehtona julista hänen totuttans, että hän on totinen sanoisans, caickia nijtä warjeleman, jotca häneen vscaldawat LPet 1644a B4b
(15) [sapattina] Judalaiset ei ollet tottunet tekemään mitäkään työtä Ika 1659: 185
(16) cansa - - muistit että Maan Herra oli tottunut päsiäis Juhlana päästämään heille jongun Fangin irralle Ika 1659: 88
(17) Ihminen on welcapää cohtaman saman Rackauden Proc 1690: 22
(18) heidän [= saarnaajien] pitä myös woimaliset oleman wastanseisoita woittaman Proc 1690: 23
(19) Heidän tule kijnipitä puhtasta - - sanasta, ettähe olisit wäkewät terwelisen opin cautta neuwoman ja wastanseisoita woitaman Proc 1690: 23
(20) [se sana] On wäkewä luonosa enendymän Raj 1654b H3a
(21) ey hän [= Job] sentähden ollut ylönmielinen kijttämän Jumalata Fav B4b
(22) jos me mutoin tahdom tulla kelwollisexi autuallisest eriämän tääldä Ika 1673 B3a
(23) on JUmala - - soweliaxi tehnyt, tämän - - Papin Poian, Pispax tuleman Proc 1690: 6
(24) tehkön [Jumala] meidän toimellisexi - - tekemään hänen tahtons Ika 1659: 5
(25) Cuinga hän itzens, sekä caicki muut welwollisexi teke, Herra hänen hywydens edest kijttämään Ika 1671 Ba
(26) [niin kuin imettäjä lapsens hellikkeinä pitää] nijn oli myös meidän Sydämmem Ø teihin, jacaman teille - - Evangeliumita Proc 1690:18
37.6.4.4 Substantiivin määritteenä
Nyky-yleiskielessä substantiiviin liittyviä 3. infinitiivin illatiivimuotoja on vain puolisentoista prosenttia 3. infinitiivin esiintymistä (murteissa vielä vähemmän). Valtaosa pääsanalekseemeistä on deverbaalinomineja, jotka ovat säilyttäneet kantaverbinsä tulosijarektion. Yleiskielessä on myös tapauksia, joissa infinitiivi on katsottava adjektiivin ja substantiivin muodostaman sanaliiton määritteeksi (esim. sopiva henkilö tekemään jtk). 1600-luvun aineistossakaan yksiymmärteisesti attribuuteiksi tulkittavia 3. infinitiivin illatiiveja ei ole viittä prosenttia enempää; lisäksi on hankalammin analysoitavia tapauksia, joissa infinitiivin voi katsoa milloin verbin ja substantiivin muodostaman kokonaisuuden, milloin pelkän substantiivin määritteeksi (ks. 37.6.4.1). Tässä jaksossa esittelen tulkinnaltaan selväpiirteisiä tapauksia.
Nyky-yleiskielessä 3. infinitiivin illatiivin substantiivinen pääsana on yleisimmin lauseessa adverbiaalina tai objektina (murreaineistossa subjektina tai predikatiivina). 1600-luvun saarnoissa 3. infinitiivin illatiivi liittyy useimmiten lauseen objektiin, mutta myös subjektiin, predikatiiviin ja adverbiaaliin. Muita yleisempiå pääsanoja ovat kehoitus, käsky, tahto, tila 'tilaisuus' ja voima, kerran esiintyviä edesottamus, hitaus, oikeus sekä eräät muut. Substantiivien hitaus, kehoitus, käsky, tahto ja voima infinitiivimääritteet ovat ymmärrettäviä, koska 3. infinitiivin illatiivi esiintyy vastaavan verbin tai adjektiivin määritteenä (kehoittaa, käskeä, tahtoa jnk t. jtk tekemään ja hidas, voimallinen tekemään; ks. 37.6.4.2 ja 37.6.4.3 ). Muissakin tapauksissa tulosijainen määrite on selitettävissä pääsanan semantiikan pohjalta: ase = 'välikappale jhk', edesottamus = 'pyrkimys jhk', oikeus jhk, tila = 'tilaisuus jhk', suru ja murhe = 'kova pyrkimys jhk'.
(1) [Paavali] oli hänelle [= Jumalalle] vloswalittu Ase, candaman hänen Nimens Pacanain - - eten Proc 1690:15
(2) ehkei se ioca sitä [= ehtoollista] nautidze ymmärräiskän, taicka ei hywä edesottamusta oliscan, edespäin Jumalisemmasti elämän Raj 1654b Ka
(3) Nijn myös, että ne [= kymmenen käskyä] osottawat meidän hitaudem nijtä pitämän, ia julistawat meidän syndim LPet 1644a Bb
(4) Näytetän, idzeK.[uningas] Davidin kehoitus, kijttämän Jumalat - - sanoden: LPet 1644a M3a
(5) Olcon sanotut meille - - ylöskehoituxexi, P.[yhälle] Colminaisudel lackamat kijtost weisaman LPet 1644a K2a
(6) Taiwalinen Kuningas meidän racas Isäm - - on P. Engelelle [!] 'pyhille enkeleille' käskyn andanut johdattaman ia warjeleman meitä caikisa Teisäm LPet 1644b Gb
(7) Ja nijn myös on Jumala käskyn andanut Aaronil ia hänen lapsillens siunaman Israelin cansa LPet 1644b Da
(8) Ja ett Perkelel on jus eli oikeus ja woima synnin tähden ihmisit wahingoittaman, nijncuin Raphael todista Lpet 1644a D3a
(9) Jumalan warjelluxel täsä ymmärtetän idze Jumalan - - suru ia murhe caickia nijtä suojeleman cuin siunannut on LPet 1644b D3b
(10) cuitengin me hänen hywästä tahdostans meitä wastan, cuuleman ia auttaman, epäilem Raj 1654b D2b
(11) Joilla myös Jumalan tahto meitä ia meidän rucoustam wastanottaman julistetan Raj 1654b F3a
(12) Tämän sanan cansa myös meille tila muistutetan tätä wertausta - - edespaneman Raj 1654b Ea
(13) Nijn etteij hän ychdellengän andanut tila idze päällens candeleman Andr D4a
(14) Joca wijnallenkin woiman on andanut, iloittaman ihmisen sydämit, Leiwäl wahwistaman ruumin, ia Öljyl sen caunistaman LPet 1644a Ia
Näytteessä (15) 3. infinitiivin illatiivi määrittää adjektiivin ja substantiivin liittoa ja illatiivi selittyy adjektiivin (partisiipin) rektiosta: otollinen, aiottu omistamaan. Näytteessä (16) 3. infinitiivin illatiivin voi katsoa paitsi liitto-sanan myös koko predikaatin määritteeksi: tehdä yhteen liittonsa = 'sopia, liittoutua' yms.
(15) me olemme Jumalalle - - otolliset UTISET, ja aiwoitut Alkeet, autuutta omistaman - - Christuxen cautta Hamm B2a
(16) [Noituuden harjoittajat] owat myös Pimeyden Pää-miehen, Perkelen cans lijttons yhten tehnet, tekemän ihmeit eli pahutta Lähimeisellens LPet 1644a G3b
Nykysuomessa 3. infinitiivin adessiivi ilmaisee matriisilauseen osoittaman tekemisen tapaa ja on lauseessa adverbiaalina. Adessiivi on 3. infinitiivin sijoista toiseksi harvinaisin (harvinaisin on elatiivi), mutta sen osuus on yleiskielen aineistossa murteisiin verrattuna moninkertainen (Ikola & al. 1989: 425–429). Tuhatta tekstisanetta kohden 3. infinitiivin adessiiveja on yleiskielessä 0,8 ja murreaineistossa 0,2, mutta lounaismurteissa ainoastaan 0,01. Muoto on huomattavasti harvinaisempi läntisissä kuin itäisissä murteissa, ja kirjakieleen se on päässyt kotiutumaan vasta murteiden taistelun jälkeisinä aikoina.
1600-luvun saarnakieli ei tunne 3. infinitiivin adessiivia keinon eikä tavan ilmaisimena vaan käyttää samassa funktiossa muita konstruktioita, esimerkiksi deverbaalisubstantiiveja (ks. 37.7.3.1). Ns. peruskorpuksessa 3. infinitiivin adessiivimuotoja on vain kolme, ja laajemmasta saarnakorpuksesta löytyy toiset kolme. Kaikki esiintymät ovat omistusliitteisiä ja niillä on proksimatiivirakenteen funktio: on tekemälläns 'on tekemäisillään'. Vanhassa kirjasuomessa ei käytetä myöskään ns. 5. infinitiiviä, vaan ainoat tätä käyttöä vastaavat tapaukset ovat edellä mainitut kuusi 3. infinitiivin omistusliitteistä adessiivia. (Tällaisesta käytöstä suomen murteissa mainitaan eräissä tutkimuksissa, mutta Lauseopin arkiston aineistosta esiintymät puuttuvat.) 1600-luvun adessiiviesiintymät jakautuvat neljän kirjoittajan kesken, ja niissä on kaikissa kyseessä elämän alkaminen tai loppuminen, tosin eri sanoin ilmaistuna. Huomattakoon näyte (3), johon sisältyy toinenkin proksimatiivisena käytetty ilmaus: elämä oli lopulla 'loppumaisillaan'.
(1) cosca hän synnyttämälläns on, nijn hänellä on Ahdistus Kolck C3b
(2) Ja erinomaisest silloin, cuin medän [!] sydämem nijncuin ei yhtän lohdutust enä olisi, ia sielum jo juuri nälkän waipumallans olisi LPet 1644a O4b
(3) cosca hän [= kirkkoherra] tunsi että elämä oli juuri lopulla, ja että - - cuolema - - Sielun ja Rumin, toinen toisestans, oli jo erottamallans Bång Ga
(4) luemme yhdest toisest - - Eremitasta 'erakosta' cosca cuolemallans oli, tuli Sathanas hänen tygöns LPet 1670 C3a
(5) Apostoli Pawali cosca hän jo oli cuolemallans, on hän sanonut: Ika 1659:169
(6)Simson cosca hän jo oli cuolemallans, huusi hän HErran tygö: Ika 1659:173
Kolmannen infinitiivin abessiivi on 2. infinitiivin instruktiivin kielteinen vastine ja ilmaisee matriisilauseen tekemisen tapaa: mitä ilman matriisilauseen tekeminen tapahtuu. Aivan kuten 2. infinitiivin instruktiivin myös 3. infinitiivin abessiivin esiintymät voi määrätapauksissa katsoa lauseenvastikkeiksi. Tällaiset 1600-luvun aineistossa esiintyvät muodot käsitellään jaksossa 39.5. Abessiivimuoto on kuten edellisessä jaksossa käsitelty adessiivi huomattavasti yleisempi yleiskielessä kuin murteissa (Ikola & al. 1989: 346-355): tuhatta sanetta kohden 3. infinitiivin adessiiveja on yleiskielessä 1,4, koko murreaineistossa 0,1 ja lounaismurteissa vain 0,07. Lounaismurteiden vähäisen edustuksen perusteella voisi odottaa, että abessiivi olisi myös hyvin harvinainen vanhassa kirjakielessä. 1600-luvun saarnojen frekvenssi on nyky-yleiskielen ja murteiden edustuksen välillä: 0,5 infinitiiviä 1000:ta sanetta kohden. Esiintymissä on paljon samojen toistoa, mutta niin on nykykielessäkin. Voi siis todeta, että 3. infinitiivin abessiiveja on 1600-luvun saarnoissa runsas kolmannes nyky-yleiskielen määrästä, mutta nykymurteisiin verrattuna viisinkertaisesti (lounaismurteisiin nähden vieläkin enemmän).
Kolmannen infinitiivin abessiivit ovat modaalisia lauseenvastikkeita, muita modaalirakenteita ja leksikaalistumia. Yleiskielen aineistossa modaalirakenteita on runsaat 40 % ja leksikaalistuneita infinitiivejä noin 60 %; lauseenvastikkeiksi tulkittavia rakenteita on tutkijoiden mukaan harvassa (Ikola & al. 1989: 349), mutta eksakteja lukuja ei esitetä. 1600-luvun aineiston suhteet eivät juuri eroa mainituista: modaalirakenteita on 40–50 % (puolet näistä lauseenvastikkeiksi katsottavia) ja fraasiutumia saman verran. Yleiskielen leksikaalistumia ovat mm. epäilemättä, välttämättä, viipymättä, huolimatta, puhumatta, murteiden esimerkiksi lakkaamatta ja loppumatta. 1600-luvun aineiston fraasinomaiset 3. infinitiivin abessiivit ovat yleisyysjärjestyksessä lakkaamata, epäilemätä, loppumata, väsymätä, suuttumata, jotka ilmausta epäilemätä lukuun ottamatta ovat lähes synonyymisia.
Modaalirakenteet (ei-lauseenvastikkeet) voi ryhmitellä matriisilauseen pääverbin mukaan. Nyky-yleiskielessä matriisiverbit jakaantuvat seuraavasti (sulkeissa frekvenssit): olla (15), jäädä (24), jättää (19), muu verbi (53). Verbien olla, jäädä ja jättää osuus on noin viidennes, kun otetaan huomioon kaikki 3. infinitiivin abessiivit (264 esiintymää). 1600-luvun peruskorpuksessa verbeihin olla, jäädä ja pitää (merkitykseltään lähellä jättää-verbiä) liittyviä rakenteita on lähes viidennes modaalirakenteista, ja suhde säilyy suurin piirtein samana, kun matriisiverbejä tarkastellaan laajemman saarnakorpuksen pohjalta. Tällöin olla ja jäädä ovat yleisimmät, ja verbeillä jättää ja pitää on kummallakin pari esiintymää. Tässä suhteessa vanha saarnakirjallisuus on kutakuinkin nykykielen kannalla. Ohessa näytteitä mainittuihin neljään verbiin liittyvistä 3. infinitiivin abessiiveista.
(1) Racastamata en me taida olla Proc 1681 B4a
(2) se oikia oppi Pawin wallan alla, on tahtonut - - pimitettä, ia monda p. Ramatun kiria owat alallans, lijcuttamat ia lukemat ollet LPet 1644a esip
(3) tämäncaltainen heidän Jumalattomudens, ei rangaisemata pidä oleman Raj 1654b E2b
(4) olcat wahwat, järkähtymätä, ia aina wiriät HERran töisä Fav Db
(5) Olcat turwas ja wapisemat Bång D3a
(6) nijn että se jää tekemätä ijancaickisest Proc 1681 C2a
(7) alamaisten synnit jääwät rangaisemat LPet 1656 B4a
(8) taloin työt jääwät tekemät, caupat cadzomat, maa wiljelemät LPet 1656 B4a
(9) ioca eij pitänyt rangaisemata jäämän Andr Cb
(10) Ja toises paicas P. Lutherus todista,cosca hän jotakin näistä cappaleist unhotti eli jätti lukemat, ettei hän ollut Jumalan palweluxes nijn palawainen LPet 1644a B2b
(11) nijn ei hän [= Jeesus] tahtonutkaan, että hänen piti tämän calkin juomata jättämän Ika 1659:39
(12) Jumala ei suingan pidä hänen [= Jeesuksen], jahänen ristins wihollisille costamata Ika 1659:143
(13) [monet lapset tuottavat vanhemmilleen murhetta tottelemattomuudellaan] joita ei Jumala pidä rangaisemata Kolck B3a
Seuraavassa esimerkkejä muiden kuin edellä mainittujen matriisiverbien yhteydessä esiintyvistä modaalirakenteista. Lauseenvastikkeiden ja modaalirakenteiden välinen rajankäynti ei ole aina helppoa nykykielessäkään, ja vielä hankalampaa se on vanhassa kirjakielessä, jossa lauseen syntaktinen rakenne saattaa olla outo vieraan vaikutuksen vuoksi (ks. etenkin näytteet 18–20).
(14) menin - - Sacramendille, ia muutamat erät ilman ripittämätäkin Raj 1654b La
(15) Ja sekin [= muistomaljan juominen] paremin taitan tehdä juopumat cuin juoxis LPet 1644a L3a
(16) nijncuin jumalattomat tekewät [nim. laiminlyövät rukoilemisen] jotca - - siunamat ylösnousewat LPet 1644a A2b [teksti on tässä kohdassa hyvin epäselvä]
(17) myös nytt tähän aican rohkiast pelkämätä juostan Epäjumalitten - - tygö Raj 1654b B4b
(18) nijldä Jumalisildakin päiwän pitudes enämin Syndi tule tehdyx (sekä tietämät ia omast ehdost) cuin Vniwuotel LPet 1644a F2b
(19) ioita [= myrkyllisiä kasveja] syötyä (toisinans huomaidzematakin) - - cuolema edes seiso LPet 1644a K3b
(20) [Jumala] on myös ihmelisest, ylöspitänyt - - ne 276. Pawalin cumpanit, 14. Päiwä syömät meren hädäs LPet 1644a I3b
Verbien minen-johdoksella on sekä infinitiivin että nominin funktioita. Johdoksen substantiiviesiintymät eivät kuulu nominaalimuotojen käsittelyn piiriin, mutta olen sisällyttänyt ne tähän jaksoon siitä syystä, että niin minen-johdoksella kuin deverbaalinomineilla ylipäänsä on vanhan kirjasuomen ilmaisujärjestelmässä toisenlainen asema kuin nykysuomessa. Ne esiintyvät paljolti sellaisissa konteksteissa, joissa nykykieli käyttää nominaalimuotoja (mm. lauseenvastikkeita) tai sivulauseita. Nykykielessäkin minen-johdos rinnastuu usein infinitiiveihin ja on määrätapauksissa täydennysjakaumassa 1. infinitiivin kanssa. Sillä on myös muihin deverbaalijohdoksiin nähden eri asema siinä suhteessa, että sen esiintymät ovat lähes poikkeuksetta teonnimiä tai prosessinnimiä. Johdoksen käyttöä muiden deverbaalinominien synonyymina on esitelty muoto-opin jaksossa 23.4.2.
Verbeihin olla ja käydä liittyvät minen-johdoksen nominatiivi- ja partitiivimuodot on perinteisesti katsottu 4. infinitiiviksi. Tällöin finiittiverbi + 4. infinitiivi ovat nesessiivirakenteen predikaattiosana: Kaikkien on kuoleminen; Käykö näin sanominen? Häneen ei ole luottamista. Myös ns. vartalontoistorakenteissa esiintyviä minen-johdoksia on oppikirjoissa pidetty infinitiiveinä: Lapsi itki itkemistään. Infinitiivikäyttö on nykyään sekä yleiskielessä että murteissa hyvin harvinaista: yleiskielessä infinitiiveiksi tulkittavia esiintymiä on 1000:ta tekstisanaa kohti 0,02, murteissa 0,04 (Ikola & al. 1989: 430–433). Sitä vastoin minen-johdosta käytetään runsaasti nominin funktiossa, milloin kontekstin vuoksi obligatorisesti, milloin vaihtoehtoisesti muun (nominaali)ilmauksen kanssa.
Lauseenalkuiseksi subjektiksi ei nykyisessä kirjasuomessa käy 1. infinitiivi, vaan se korvataan minen-johdoksella (vanhan kirjasuomen käytännöstä ks. 39.2.3.4): Lukeminen on hauskaa (vrt. Att läsa är roligt ). Objektiksi, attribuutiksi ja adverbiaaliksi valitaan määrätapauksissa minen-nomini, koska se täydellisen sijataivutuksensa vuoksi mukautuu pääsanan rektiovaatimuksiin (infinitiivit eivät vajaaparadigmaisina tähän pysty): Rakastan uimista; Syy autokannan lisääntymiseen; Pidän lukemisesta. Huomattakoon myös finaalinen jnk tekemiseksi -rakenne tapauksissa, joihin varsinainen finaalirakenne ei sovi: Ryhdyttiin toimiin uhrien pelastamiseksi. Vanhassa kirjasuomessa minen-johdoksen funktiot eivät ole eriytyneet ja käyttö noudattaa usein vieraita malleja: johdos esiintyy toisaalta muiden deverbaalinominien, toisaalta nominaalimuotojen tehtävissä (Forsman Svensson 1990).
Tarkastelen minen-johdoksen käytössä tapahtuneita muutoksia vertailemalla 1600-luvun käytäntöä nykyisessä asiaproosassa esiintyvään. 1600-luvun saarnoissa minen-johdoksia on 1000:ta tekstisanaa kohti 4,2, käyttämässäni asiaproosan korpuksessa 7,3 (Forsgren 1989). Nykyisessä taideproosassa vastaava luku on laskelmieni mukaan 2,6. Taulukkoon 13 on merkitty minen-johdosten kahdeksan yleisimmän sijan jakauma 1600-luvun aineistossa ja nykyajan asiaproosassa. Mainittakoon, että taideproosan jakauma poikkeaa asiaproosasta lähinnä kahdessa suhteessa: nominatiivin ja partitiivin ranki on päinvastainen, eikä translatiivi mahdu kahdeksan yleisimmän sijan joukkoon. Taulukon lukuihin sisältyvät myös 4. infinitiiviksi katsottavat esiintymät. Niitä on 1600-luvun aineistossa 8 (alle 3 % minen-muodoista), asiaproosan aineistossa vain 2. Koska infinitiivitapaukset lasketaan lauseenvastikkeisiin, ne tulevat puheeksi nesessiivirakenteiden yhteydessä (ks.
39.2).
Taulukko 13. minen-johdosten sijajakauma 1600-luvun saarnoissa ja nykyisessä asiaproosassa (prosenttiluvut pyöristetty)
| 1600-luvun saarnat (N=291) |
% | Nykyinen asiaproosa (N=496) |
% | |
| 1. | Genetiivi | 31 | Nominatiivi | 31 |
| 2. | Inessiivi | 16 | Partitiivi | 23 |
| 3. | Elatiivi | 13 | Elatiivi | 11 |
| 4. | Nominatiivi | 10 | Illatiivi | 11 |
| 5. | Akkusatiivi | 9 | Genetiivi | 10 |
| 6. | Partitiivi | 8 | Translatiivi | 8 |
| 7. | Adessiivi | 6 | Akkusatiivi | 2 |
| 8. | Illatiivi | 4 | Inessiivi | 2 |
Taulukon 13 sijajakauma osoittaa, että vanhan kirjasuomen minen-muotojen funktiot poikkeavat jyrkästi nykyisistä. Nykysuomessa subjektin ja objektin valtasijat nominatiivi ja partitiivi kattavat runsaat puolet esiintymistä; 1600-luvun saarnoissa näitä sijoja on vähemmän kuin viidennes, kun taas kärkitiloilla ovat nykysuomessa suhteellisen harvinaiset genetiivi ja inessiivi.
Asiaproosan sijajakauman perusteella voi hahmotella minen-johdosten funktiot: yleisintä on käyttö subjektina ja objektina (nominatiivi ja partitiivi); attribuutteina esiintyvät johdoksen elatiivi, illatiivi ja genetiivi, adverbiaaleina elatiivi, illatiivi ja translatiivi. Vanhan saarna-aineiston runsas genetiivin käyttö johtuu vieraita malleja mukailevasta postpositiorakenteiden suosinnasta (vrt. 31.2). Sekä inessiivin että adessiivin nykyistä suurempi taajuus selittyy siitä, että deverbaalinominien paikallissijoja käytetään muiden nominaalimuotojen funktiossa (huomattakoon myös 3. infinitiivin inessiivin ja adessiivin vähäinen käyttö vanhassa kirjasuomessa; ks. 37.6.2 ja 37.6.5). Nominatiivin vähäisyys johtuu mm. siitä, että vanha kirjasuomi käyttää minen-nominatiivien sijasta mUs-loppuisia samaan paradigmaan kuuluvina ja synonyymisesti (ks. Forsman Svensson 1990: 30, 48–50). Partitiivi taas on nykyistä harvinaisempi, akkusatiivi vastaavasti yleisempi vanhan kirjasuomen objektin sijana, mikä selittää näiden sijojen nykyisestä poikkeavan frekvenssin.
Vanhan kirjasuomen minen-johdoksilla on usein muu kuin teonnimen funktio, minkä lisäksi niitä käytetään tapauksissa, joissa nykykieli valitsisi muun teonnimen tai aivan muun ilmauksen. Tällaisia on varovaisesti arvioiden noin puolet esiintymistä (esimerkkejä muoto-opin jaksossa 23.4.2). Tässä jaksossa esittelen pelkästään teonnimifunktioisten minen-johdosten käyttöä substantiiveina: subjektina, objektina, attribuuttina ja adverbiaalina; predikatiivitapauksia ei saarnoissa esiinny.
Subjektina esiintyvät sekä nominatiivi että partitiivi, kumpikin suunnilleen yhtä harvoin. Partitiivisubjektit ovat poikkeuksetta rakenteesta on / ei ole tekemistä, jota viljellään etenkin ruumissaarnojen elämäkerroissa siirtymäfraasina uutta jaksoa aloitettaessa: Nyt on vielä jotakin sanomista tämän muorivainaan kansakäymisest täsä mailmas jne. Ilmaustyyppi Minulla on jotakin sanottavaa on 1600-luvulla harvinainen (ks. 38.3), tyyppi Minulla on jotakin sanomista jonkin verran yleisempi.
(1) Ja ombi yxi cunniallinen Hautaminen nijlle Jumalisille yxi Mailmallinen palcka ja todistos heidän ylistettäwän elämisens ylitzen Flach A2b
(2) tämä Isachin vhraminen on ainoastans ollut yxi ennustos Christuxen vhramisest ristin päällä Ika 1659: 131
(3) täsä ei ymmärretä, jocu carhia Capernaiterin lihan syöminen ia weren juominen, nijn että Christuxen ruumis pureskellan hambailla Raj 1654b H4a
(4) Nytt on wielä jotakin sanomist tämän Muori wainaan Mailmast erkanemisest Flach D2b
(5) meillä on nijn paljon muuta, itkemistä Proc 1690: 5
(6) sinun pitä tekemän työtä - - että sinul olis tarwitzewalle jacamist Proc 1690:29
(7) mitä oikiuden on wääryden cansa tekemist? Thur Ca
Objektina olevilla minen-johdoksilla on usein muu kuin teonnimen funktio, minkä lisäksi nykykielen mukaisen partitiiviobjektin asemesta käytetään akkusatiivia. Niinpä objektina oleva teonnimifunktioinen minen-johdos on vain harvoin nykyisen kielitajun mukainen.
(8) Cuitengin P. Lutherus nimittä [so. mainitsee esimerkkinä rukoilutavasta] seisomisen erinomaisest ia polwein cumartamisen LPet 1644a B3a
(9) Joseph ja Nicodemus ei ole tahtoneet Christuxen hautamist - - wijwyttä Ika 1659: 186
(10) Jossa hänen [= vainajan] pitä Herran Christuxen Iloista tulemista odottaman Andr A3a
Attribuutteina esiintyvät minen-johdosten genetiivi, elatiivi ja illatiivi, näistä vain genetiivi suhteellisen yleisesti. Näitä konstruktioita ei juuri tapaa nykykielestä. Mm. seuraavien genetiiviattribuuttien asemesta nykykieli käyttäisi yhdyssanamuodosteita, infinitiiviattribuuttia ym.: luomisen ~ hautaamisen päivä, synnyttämisen kipu, hautaamisen seremoniat, alentamisen tila. Elatiiviattribuutteja tapaa lähinnä otsikoista (11, 12). Illatiiviattribuutit liittyvät lähes poikkeuksetta pääsanoihin, joiden yhteydessä nykykieli käyttää genetiiviattribuuttia tai esimerkiksi infinitiiviattribuuttia.
(11) Lyhy Saarna Christuxen Hautamisest Raj 1654b N2b
(12) Tunnustus ruan saamisest LPet 1644a Hb
(13) Tunnem - - caickein hywin töihin (ia Sacramentin nautidzemisen) olewan idzelläm hywän tahdon LPet 1644a O4b
Adverbiaalina esiintyvät nykykielen mukaisesti elatiivi, illatiivi ja translatiivi; inessiivi- ja adessiivitapaukset poikkeavat useimmiten nykykielen käytännöstä (ks. 37.7.3). Kuten taulukosta 13 näkyy, illatiivi on ylipäänsä harvinainen, mikä johtuu paljolti intransitiivis-refleksiivisten U-johdosten vähyydestä vanhassa kirjakielessä. minen-johdosten translatiivi esiintyy finaalismerkityksisenä jnk tekemiseksi -rakenteena milloin nykykielen mukaisesti, milloin nykykielestä poikkeavasti.
(14) sijnä P. Ehtolisesans, hän warawasti meitä wahwista meidän Syndein armolisesta andexi Saamisesta Hamm C3b
(15) he [= ylipapit ym.] pidit surun nijtten mucalaisten hautamisesta Ika 1659:84
(16) Nijn palion quin - - meidän Rackan Welien syndymisen tule Andr D2b
(17) Joca meitä kehoittaman pitä Christillisen kärsimiseen Fav Bb
(18) jonga [= tiedon asioista] hän myös wircans oikian edesseisomiseen tarwitzi Ika 1673 C4a
(19) Christuxen totinen Ruumis ja Weri, annetan caickille uscowaisille syndein andexi andamisexi Kex B3b
(20) Christuxen Weren hinnalla on ostettu Peldo wierasten hautamisexi Ika 1659: 84
(21) Cosca kymmenexet - - eroitetan, Saarnawiran ylöspitämisex Proc 1690: 27
37.7.3.1 Kolmannen infinitiivin vastineena
Vanha saarnakieli tuntee 3. infinitiivin adessiivin vain nykyisen ns. 5. infinitiivin funktiossa (ks. 37.6.5; ks. myös Forsman Svensson 2003: 130–132). Tapauksissa, joissa nykykieli käyttää 3. infinitiivin adessiivia keinon tai tavan ilmaisimena, infinitiivin vastineena on vanhassa kirjakielessä deverbaalinomini, usein juuri minen-johdos. Kyseeseen tulee joko johdoksen adessiivi (1–4) tai johdokseen liittyvä postpositio kanssa tai kautta (5–9).
(1 Evangeliumin saarnamisella etzei [Paavali] Thessaloniterein ijancaikista Sielun aututta - - Teldoen walmistamisella, säästi heidän Tawaratans Proc 1690: 16
(2) [Enkelit] ei ruumilisella eli nähtäwäll lijcumisella sijrry yhdest paicast toisen LPet 1670 B3a
(3) [Meidän pitää kunnioittaa Jumalaa] Wastoinkäymisten kärsiwällisel candamisel Ika 1671 C4b
(4) [Jeesus] oli krydimaas Isäns auxihutamisella kärsimisens alkanut - -. Nijn hän on tahtonut ristin pällä Isäns auxihuutamisella myös kärsimisens lopetta Ika 1659:172
(5) [Jeesus] on - - hänen kärsimisens cans Meidän Syndim - - ylitzewoittanut Raj 1654b L4b
(6) [Kirkkoherra on] Saarnamisen, P. Sacramentien oikian ulosjakamisen ja muiden wircans töiden canssa julistanut - - Christuxen olewan HERran Ika 1673 C2a
(7) Silloin heidän [= Kristuksen ristin vierellä seisoneiden naisten] mielesäns olitulla hänen ruumillensa tekemän sitä wijmeistä palwellusta woitelemisen cansa Raj 1654b O2b
(8) [Enkelein] lucu ja useus eij tapahdu sikimisen eikä syndymisen cautta, waan Luomisen LPet 1670 Ba
(9) Wäärin myös tekewät nekin, jotca toimittawat itzellens - - cuoleman - - lihan halujen, ja himoin muodottaman [!] täyttämisen cautta Ika 1671 B4a
37.7.3.2 Temporaalirakenteen vastineena
Temporaalirakenne on 1600-luvun saarnakirjallisuudessa suhteellisen yleinen lauseenvastike (ks. 39.1), mutta se on paljolti stereotyyppinen ja sen passiivismerkityksinen käyttö on vähäistä (39.6). Tämä lienee latinan mallin ohella syynä siihen, että kirjoittajat käyttävät temporaalirakenteen tai vastaavan sivulauseen asemesta minen-johdoksia. Ns. ensimmäisen temporaalirakenteen (tehdessä, tehtäessä) vastineena on yleensä johdoksen inessiivi (1–6), joskus myös adessiivi (7, 8).
(1) että meidän hengem - - JEsuxen Christuxen tulemises nuhtetomaxi löytäisin Fav C4a
(2) wirca waati [minua] - - palweleman lähimäisillen sillä lahial - - cuin Jumala minulle armosta - - Wanhemmitten kätten päälle panemises - - andanut on LPet 1644a esip
(3) leipä ja wijna - - pysywät myös idze nautidzemiseskin nijncuin ennengin Raj 1654b H3b
(4) nijn tule meidän oppi tietämän - - cuinga tämä walistus tapahtu - - 5. Yhteisen Kirco siunauxen tygö sanomises, saarna miesten cautta, HERran huones ia Jumalisis cocouxis LPet 1644b Ea
(5) [meidän pitää] isoman ia janoman sen jälken, että juuri Hengen riutumisesakin JESVS olis meidän wijmeinen änem ia huogutuxem LPet 1644a A4b
(6) Syömises, ettei jocu syö persoista cuin Peto - -. Juomises, ettei yxikän juo enä cuin tarwidze LPet 1644a L2a
(7) pian, pian, on HErra JEsus hänen wijmeisellä tulemisellans tämän Waldacunnan - - haioittawa Proc 1690:36
(8) [Jeesus] tämän Ruumins ja Werens rawidzemisella, Christityitäns hengellisellä tawalla rawidze Raj 1654b G3a
Lauseessa (9) esiintyvän syyn elatiivin nykyvastineeksi sopii myös temporaalirakenne: tutkittuaan. Vain harvat 1600-luvun kirjoittajista käyttävät ns. toista temporaalirakennetta (tehtyä). Samassa funktiossa näkee mm. minen-johdoksen ja jälkeen-postposition liittoa (10–12).
(9) Pilatus - - kyllä hywin ymmersi, asian tutkistelemisesta, etti Christus ollut sypää nijhin wicohin Ika 1659: 97
(10) heidän hartaan anomisens jälkeen Pilatus on andanut heille wartiat Ika 1659: 185
(11) minä tiedän, minun Lähtemiseni jälken, teidän secan tulewan hirmuiset Sudet Proc 1690: 24
(12) cohta hänen [= Jeesuksen] tulemisens jälkeen, on myös waldicka Judaasta pojesotettu Ika 1659: 99
37.7.3.3 Sivulauseiden vastineena
minen -johdosten obliikvisijat esiintyvät objekteina (1–4), attribuutteina (5, 6) ja adverbiaaleina (7, 8) tapauksissa, joihin nykysuomessa käy luontevimmin finiittilause; määrätapauksissa vaihtoehtona on tietenkin nominaalimuoto.
(1) [Jeesus] tahdoi meille muistutta, Pyhän Ehtolisen suuren hyödytyxen ja sen ahkeran nautidzemisen Raj 1654b H2a ('miten tärkeää on käydä usein ehtoollisella')
(2) me - - vscom, Christuxen ruumin läsnä olemisen leiwäs Raj 1654b I2b
(3) [Jumala] Jacobille ilmoitti Christuxen lihaan tulemisen Ika 1659:119 ('että Kristus syntyy'; kyse on tulevasta tapahtumasta)
(4) [Jumala] näky toisinans cuulemisens sijrtäwän Raj 1654b F3b
(5) [Ehtoollinen] On yxi - - sinetti, ia wahwistus meidän ruumin ylös nousemjsen /ylösnousemiseen/ cuolluista Raj 1654b I4b
(6) jonga tähden meidän vscom, Christuxen ylösnousemisesta cuolluista -- wahwistetan Raj 1654b O4a
(7) [Vainaja] olis mahdollinen ollut wielä täsä Mailmas elämän - - hänen pienill Lapsillens Holhomisexi, ja monel köyhäll Ihmisell - - auttamisexi Flach A3b
(8) [Se, että apostolien sanotaan tuomitsevan Israelin sukukuntaa] on ymmärtettäwä tapahtuwan todistamisella CHRistuxen puhen, Ja wahwistamisella CHRistuxen Duomion, oikian olewan LPet 1649 D4a
Erityyppisten sivulauseiden vastineina ovat yleisiä myös postpositiorakenteet. Latinan causa- ja gratia-postpositioiden malliin perustunevat kausaalilauseita vastaavat jnk tekemisen tähden -konstruktiot. Harvinaisia eivät ole muutkaan postpositiorakenteet.
(9) Jäähywäst ja ole kijtet hywän opetuxen, ja esicuwan jättämisen tähden Kex D4b
(10) Christus tämän onnen toiwottamisen otti hywäxens - - hänen hengellisen ia ijancaickisen waldacundans toiwottamisen tähden Raj 1654b Ga
(11) Cuinga hän [= Paavali] siellä Evangeliumin Saarnamisen tähden - - otettin kijni - - ia - - Witzoilla piestin Proc 1690: 16
(12) moni odotta Sacramendin wastan ottamisen cansa wijmeisen hetken asti Raj 1654b Lb
(13) Jumalattomitten - - joucko oli pallion, ja tämän Herra wainan sinne tulumisen [!] asti, suuri osa - - oikias opis heicot Proc 1690: 40