 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
26.3 Ei-eksistentiaalisen lauseen subjektin erikoisuuksia
26.3.1 Partitiivi pro nominatiivi
Nykyisissä asiateksteissä kieliopillisten sijojen osuus sijajakaumasta on runsaat kaksi kolmannesta: nominatiiveja n. 30 %, genetiivejä 20 %, partitiiveja lähes 14 % ja akkusatiiveja 4 % (Karlsson 1982: 308). Jos mukaan otetaan vain lauseen kolmen tärkeimmän nominaalikonstituentin – subjektin, objektin ja predikatiivin – esiintymät, jakauma on seuraavanlainen: nominatiivi 65 %, partitiivi 28 % ja akkusatiivi 7 % (HKV 1980:122–129). Kuten luvuista havaitsee, nominatiivin, partitiivin ja akkusatiivin keskinäinen suhde säilyy ennallaan: nominatiivi on hallitseva sija, partitiivia on alle puolet nominatiivin osuudesta ja akkusatiivia noin neljännes partitiivien määrästä. Sitä vastoin kieliopillisten sijojen osuus vaihtelee suuresti eri konstituenttien kohdalla. Partitiivi on objektin valtasija, ja predikatiivinkin sijana se uhkaa nominatiivin valta-asemaa. Sitä vastoin subjektin perussija on nominatiivi, mikä johtuu partitiivisubjektin käytön rajallisuudesta: sehän tulee kyseeseen vain ns. eksistentiaalilauseissa.
Eri yhteyksissä on tuotu ilmi partitiivin suhteellinen harvinaisuus vanhan kirjasuomen kieliopillisena sijana (Ojansuu 1909, Denison 1957, Rapola 1969, Suojanen 1977). Oheisesta taulukosta ilmenee subjektin sijajakauma nykyisessä asiaproosassa (HKV 1980:126) ja 1600-luvun saarna-aineistossa; objektin ja predikatiivin sijat tulevat puheeksi jaksoissa 27 ja 28).
Taulukko 1. Nominisubjektin sijat eräissä vanhan ja nykyisen kirjasuomen aineistoissa
| Sija | 1600-luvun saarnat % (N=2801) | Nyk. asiaproosa % (N=6052) |
| NOM. | 97 | 92 |
| PART. | 3 | 8 |
Partitiivisubjekti on 1600-luvun saarnoissa selvästi harvinaisempi kuin nykyään, ja vielä harvinaisempi se näyttää olevan Agricolan kielessä (arviolta runsaat 2 %). Onko sitten vanhassa kirjakielessä nykyistä vähemmän e-lauseita (eksistentiaalilauseita), koska partitiivisubjekti vaatii kontekstikseen e-lauseen? Ja mikä on loppujen lopuksi kiistämätön e-lause? Nykyäänkin rajankäynti e-lauseiden ja muiden intransitiivilauseiden välillä voi olla hankalaa: vrt. Pojalta putosi lapaset; Pojalta putosivat lapaset;Pojalta putosi lompakko.
Vanhassa kirjasuomessa rajankäynti on vieläkin hankalampaa, koska horjuva käytäntö tekee nykykielen kriteerien soveltamisen mahdottomaksi: sanajärjestys vaihtelee niin e-lauseissa kuin muissakin (SV ~ VS), kongruoimaton predikaatti ei ole pelkästään e-lauseen ominaisuus, ja partitiivisubjektin tapaa satunnaisesti jopa ei-eksistentiaalisista lauseista (jakso 26.3). Koska subjektin sijanvaihtelu samoin kuin nykykielestä poikkeava sijanvalinta liittyy nimenomaan e-lauseisiin, käsittelen nämä lauseet omana jaksonaan. Subjektin sijan ohella esittelen muitakin lausetyypin erikoisuuksia, mm. sanajärjestystä ja kongruenssikysymyksiä. Infinitiivi- ja lausesubjektit tulevat puheeksi jaksoissa 39.2.3 ja 40.3.1.2.
Katson e-lauseiksi germaanisten kielten esittelyrakennetta vastaavan tyypin (Kadulla on väkeä), omistusrakenteen (Minulla on rahaa), kvanttorilauseen (Lapsia oli paljon) ja tilalauseen (On ilta). Edellä viittasin e-lauseiden ja muiden intransitiivilauseiden välisen rajankäynnin hankaluuteen. Koska e-lauseita on vaikea rajata omaksi tyypikseen, on myös vaikea laskea niiden täsmällinen osuus tekstin lausemäärästä. Näyttäisi siltä, että nykyisen kirjasuomen lauseista 10–13 % on e-lauseita ja näistä 30–50 % omistusrakenteita; tosin tekstikohtaiset erot ovat kummassakin tapauksessa suuret.
Kun kirjasin 1600-luvun saarnojen nominisubjektiset lauseet ja laskin niistä e-lauseiden osuuden, sain määräksi 6–7 %. Määrä on tietenkin vielä pienempi, jos mukaan otetaan myös muunlaisen subjektin sisältävät lauseet, arviolta enintään 4–5 %. Omistusrakenteita on saarnojen e-lauseista runsaat puolet, mikä johtuu siitä, että omistusrakenne on vakiintunut sellaisiin ilmaisutehtäviin, joissa nykysuomi käyttää muita keinoja (ks. 26.2.3).
Yhtenä e-lauseen tunnusmerkkinä on nykykielessä VS-sanajärjestys. Niissä tapauksissa, joissa subjekti on verbin etinen, kyseessä on jokin tekstuaalinen sidoskeino, ts. sanajärjestys on tunnusmerkkinen (Maitoa on jääkaapissa). Saarnojen e-lauseista (= lauseista, joiden nykyvastineeksi luontuu nimenmomaan e-lause) yli viidennes on SV-tyyppisiä, olipa subjekti partitiivissa tai nominatiivissa, eikä sanajärjestyksellä tunnu olevan nykykielen tekstuaalista tehtävää: kyseessä on yksinkertaisesti vanhan kirjakielen taipumus verbiloppuisuuteen (ks 41.2). Juuri SV-tyyppiset lauseet, joissa on nominatiivisubjekti, ovat hankalatulkintaisia.
(1) cosca merellä suuri Tuuli nousi Raj 1654b C3b
(2) Sijnä wieres Syndi tapahtu Lähimäist wastan, cuin en me racasta händä nijncuin idze meitäm LPet 1644b A3a
(3) Risti ia wastoinkäyminen, ei algusta ollut meidän tykönäm Raj 1654b C3a
(4) rucous, joca sijtä sydämmest, cusa wiha, waino ia syndi maca, ulwoskäy Raj 1654b D3a
(5) [saarnamiehille] ei muuta cuin wiha, ylöncatze ia panettelmus cuitengin palcaxi on Kex 1680 C4b
(6) Eikö minulla ollut hywä lepo? ja nyt sencaldainen lewottomus tule? Kex 1680 D2a
(7) etteikä hywyys heildä [Jumalan siunaamilta] puutuis, eikä pahuus heihin lähendyis LPet 1644b D3b
Predikaattina esiintyvät olla-verbin lisäksi lähinnä tapahtua ja tulla, ja nämä kolme verbiä kattavat saarnojen e-lauseista noin 90 % (nykykielessä 70 %). Sporadisesti tapaa muitakin intransitiiviverbejä: asua, kasvaa, kuulua, maata, nousta, puuttua, seisoa, seurata 'olla seurauksena', syntyä, vuotaa. Nykykielestä poikkeavasti predikaatti saattaa olla monikollisen subjektin ohessa monikon 3. persoonassa ja jopa muussa persoonassa, mistä syystä predikaatin kongruoimattomuus ei sekään kelpaa vanhan kirjakielen e-lauseiden tuntomerkiksi. Kongruoiva predikaatti saattaa esiintyä myös omistusrakenteessa (8–14). Oheiset esimerkit ovat e-lauseita vain semanttisesti: niiden nykykielisiksi vastineiksi sopii yleensä partitiivisubjektinen e-lause. Lauseet 8 ja 9 ovat raamatunsitaatteja ja esiintyvät useilla kirjoittajilla.
(8) Cuin sinä ainoastans minulla olisit mm. Proc 1681 A4b
(9) jolla [= Jeesuksella] owat sekä nykyisen että myös tulewaisen Elämän Lupauxet Kolck 1698 C3b
(10) Että meillä nyt sencaldaiset Lupauxet owat Kolck 1698 C2a
(11) Ja cuitengin heille owat angarammat aset cuin näill pahoille Raj 1654b E4a
(12) heillä owat olluet omaiset 'omat' Cuningat Ika 1659:97
(13) Josephilla owat olluet walkeet Silckiset waatteet Ika 1659:114
(14) Ah josca minul sijwet olisit ia letä taitaisin LPet 1644a Ha
(15) että sencaltaiset suruliset asiat tapachtuat Andr C3b
(16) on tiettäwä että Engelit tosin owat, ja owat usiat ja monet LPet 1670 Ba
(17) Cuinga itzem nijn laittaisim, että meidän tykönäm aina olisit hywät Engelit LPet 1670 A4b
(18) waan wanhoista [erhetyksistä] wahingolliset wastutiset syndywät Proc 1690:4
(19) Cosca Wiennas, usiat ia suuret Maan järistyxet olit Raj 1654b B2a
(20) Ja että tämän caltaiset usiat ja surkiat walituxet, joka päiwä cuuluit Raj 1654b B2a
(21) yön aican, monet cauhiat riecumiset ja julmat porut cuuluit Raj 1654b B2a
(22) Hebrean Cansa - - josa nijn ihanat Waimot owat Proc 1690:37
(23) ja teidän seastan nousewat Miehet iotca wärä Opetusta puhuwat Proc 1690:24
(24) Silloin olit siellä muutamat waimot, jotca Galileast hänen cansans tullet olit, Maria Magdalena, Josen Maria Raj 1654b D2b
E-lauseen partitiivisubjektin aiheuttaa vanhassa kirjakielessä kuten nykykielessäkin lauseen kielteinen sisältö tai jaollisen subjektisaneen ilmaisema epämääräinen paljous. Kiellon vaikutus on 1600-luvun teksteissä jokseenkin ehdoton: kielteisen e-lauseen subjekti on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta partitiivissa. Epävarman ortografian ja äänneopillisten erikoisuuksien vuoksi ei aina voi olla varma, onko subjekti "luettava" partitiiviksi vai nominatiiviksi: esimerkiksi lauseessa ei yxikän lääkitys taida haawa paranda, nijn cauwan cuin siellä rauta eli blyjy on (Raj 1654b D3a) lienee mahdollista tulkita subjektit partitiiveiksikin (rautaa, plyijyy); samanlainen tapaus on lause Ei Esiwalda ole muutoin cuin Jumalalda (Raj 1654b E2b).
Partitiivisubjekteista peräti 55 % on kieltopartitiiveja, joiden osuus nykyproosassa on vain 25 % (HKV 1980:127). Nykyään siis kolme neljännestä partitiivisubjekteista ilmaisee epämääräistä paljoutta, 1600-luvulla sitä vastoin alle puolet. Tämä johtuu siitä jo edellä ilmi tulleesta seikasta, että nykykielen sääntöjen mukaista myöntölauseen partitiivisubjektia vastaa vanhassa kirjakielessä usein nominatiivisubjekti, yleensä abstrakti tai monikollinen sana. Nykykielen kannalta "vääriä" nominatiiveja olen laskenut 7 %, kun taas "vääriä" partitiivisubjekteja löytyi samasta aineistosta vain pari. Kyse on kvantifioinnista: kontekstin tarkoittama epämääräinen paljous on jätetty ilmaisematta. Jaollisuuden ja jaottomuuden välinen ero ei vanhassa kirjakielessä tule esiin samalla tavoin kuin nykysuomessa. Myös kvanttorilauseena tunnetussa lausetyypissä käytäntö vaihtelee: subjekti saattaa olla nominatiivissa, joskin se useimmissa tapauksissa on nykykielen tavoin partitiivissa.
a) Partitiivisubjekti
Totesin edellä, että kieltopartitiiveja on runsaat puolet 1600-luvun partitiivisubjekteista. Hyvin yleisesti subjektiin liittyy tällöin jokin pronomini: (ei) mitään, muuta, yhtään.
(1) ehkä he [= pahat ihmiset] owat Synnin tehnet, ei ole cuitengan lunastust tapahtunut LPet 1644b A2a
(2) ei minulle kelpa Jumalattoman cuolema (eikä ole minulle sijtä ilo ) LPet 1644b Ba
(3) cuolemata wastoin ei heistä [= koreuksista] ole yhtään lohdutosta Ika 1659:31
(4) Waicka ei hänes yhtään paha teco ollut Ika 1659:127
(5) ei nijn monda - - Helwetin Luolan - - joutuisi, custa ei yhtäkään pääsin päiwä ole LPet 1644a Da
(6) ettei heidän sielullans ole sentähden yhtään wica Jumalan edes Ika 1659:144
Millaisia ovat sitten myöntölauseiden partitiivisubjektit? Epämääräisen paljouden osoittimeksi ei näy riittävän pelkkä partitiivi, sillä runsaat puolet partitiivisubjekteista on kvanttorillisia: subjektina tai subjektin määritteenä on kyllä, monta, paljo, monikahtamia, vähä tai jokin interrogatiivi- tai indefiniittipronomini kuten mitä, jotakin, muuta, toista milloin yksinään, milloin pääsanaan liittyneenä. Vain noin kymmenesosa 1600-luvun partitiivisubjekteista on tapauksia, joissa pelkkä substantiivin partitiivi on riittänyt kvantifiointiin. Nykykielen lauseiden Minulla on ystäviä ja Elämässä on murhetta vastineet kuuluvat vanhassa kirjakielessä Minulla on monta ystävää ja Elämässä on paljo murhetta, kuten useat oheisista esimerkeistä osoittavat. Saarnojen kvanttorilauseista näytteinä 15–20.
(7) waan toista peräst seurais LPet 1670 B3b
(8) ONgost mitän eroitust Engeleill? LPet 1670 B4a
(9) Ja waicka monda jumalatoind on, iotca ei coscan malda - - odotta LPet 1644b D3a
(10) Senpäälle on meillä myös monda jaloo Esimerckiä Ika 1659:19
(11) Wanhurscalle tapahtu palio paha Kolck C4a
(12) jolla [= ihmisellä] täsä Elämäsä kyllä 'kylliksi' itkua on ja huocauxia Kolck C4a
(13) Älämyös sitä - - pahaxu, että Jumalalda - - jotain paha tule Kolck Ba
(14) sillä ongo jotain paha Caupungis, jota ei HERra tee? Kolck Bb
(15) Olcon sijs Perkeleitä palion, olcan joca louckas LPet 1670 C3b
(16) sillä monda on Herra sano P. Pawali LPet 1670 Ca
(17) Caxitoistakymmend on päiwän hetke, sano H. CHristus LPet 1644a Db
(18) cuolleita cuin hän [= Simson] tappoi cuollesans, oli enämbi Jouco, cuin nijtä cuin hän eläisäns tappoi Proc 1690:3
(19) Elo /eloo/ tosin on palion, mutta Työwäke on wähä Proc 1690:21
(20) [Superintendentin virka Baltian maissa] sitä raskembi oli edesseiso cuin siellä Jumalattomitten ja ilkiwallaisten joucko /joukkoo/ oli pallion Proc 1690:40
Seuraavassa esimerkki "väärästä" partitiivisubjektista: eli mitä nime hänelle taita olla (Kex 1680 B2a). Selitys löytynee pronominista (tässä: mitä), jonka partitiivimuoto toimii vanhassa kirjakielessä jonkinlaisena perusmuotona (ks. 26.3.1).
b) Nominatiivisubjekti
Esitän vain nykykäytännöstä poikkeavat tapaukset, toisin sanoen sellaiset, joissa vanhan kirjakielen nominatiivisubjektin tilalla käytettäisiin nykysuomessa partitiivia. Aivan satunnaisesti nominatiivi esiintyy sisällöltään kielteisissä lauseissa (21–23).
(21) Rachel itke Lapsians - - ettei he ole Kolck 1698 B3a
(22) Jos Habel hänen hädässens olis Hwtanut, Nijn eij ollut cukan, joca sen cwli Andr Ba
(Andr C2b ja eij ole cukan joca cwle eli autta heitä)
(23) [Vanhempien tulee ennen kuolemaansa jakaa perintö lapsilleen] ettei heidän seasans tapahtuis jocu eripuraisuus Ika 1659:3
Yleinen nominatiivisubjekti on tapauksissa, joissa jaollinen subjektisane nykyisen kielitajun mukaan ilmaisee epämääräistä paljoutta. Vanhan kirjakielen nominatiivi ei tosin aina tunnu kovin oudolta, sillä kyseisiin tapauksiin voi tulkita jonkinlaisen "kokonaisuuden" merkityksen samaan tapaan kuin ilmaustyypissä Koulussa on hyvät opetusvälineet: Meillä on esimerkit omassa maassa = 'tarvittavat esimerkit'; Heidän välilleen tuli eripuraisuus = 'riita, tora' jne.
(24) Täällä on aina wiha, kiwaus, tusca, sota, ja cuoleman wara Kex A2a
(25) täällä on aina murhe, pelco ja wijmmein Cuolema odottaminen Thur 1689:12
(26) Täsä elämäs on aina Rijta ja Sota cuin Job todista: Flach 1680 C2a (lukutapa /riitaa/ ja /sotaa/ lienee myös mahdollinen)
(27) Cosca Waimo synnyttä, nijn hänellä on Kipu Kolck 1698 2B2
(28) sijnä ensimmäises Seuracunnas - - on tullut opetaitten keskelle Eripuraisus sijtä kysymisest LPet 1670 A3a
(29) Waan että pitkä olis ylös luetella mitä ulcowaldacunnis on piddetty, on esimerkit omasa Waldacunnasa LPet 1670 A3b
(30) [on aikomus selostaa] 3. Mitkä pahat Engelit owat - - mitkä työt ja retket heillä [= enkeleillä] on LPet 1670 A4b
(31) caicki canssa, pienet ia suuret, ioinenga suusa aina on kirouxet; cadzocat cuinga pahoin teidän käypi LPet 1644b C3b
(32) hänen cansastans on sangen harwat jotca kijttäwät Jumalata Ika 1659
Nykykielen partitiivin vastineena on nominatiivi esimerkiksi seuraavissa kvanttorilauseissa:
(33) Toisexi on tiettäwä, että Engelit tosin owat, ja owat usiat ja monet, nijncuin Daniel todista Cap. 7. 10. LPet 1670 Ba
(34) nijn monet ja usiat he [= enkelit] owat, cwin alust Jumalald owat luodut LPet 1670 Ba
Mainittakoon lisäksi satunnainen nominatiivi muodoltaan kielteisissä mutta sisällöltään myönteisissä lauseissa:
(35) Nijn myös Christuxell [on] ey waiwoin Engelit Taiwasa - - Mutta myös ihmiset Kex 1680 Ba
(36) Eij meillä ole sencaldainen ylimmäinen Pappi, joca - - waan joca on caikis kiusattu nijncuin mekin Ika 1659:20
Saarnakirjailijat käyttävät e-lausetta tapauksissa, jossa nykykieli ilmaisee asiat toisin keinoin. Kyse on milteipä vakiofraaseista. Omistusrakenteen yleisyyteen ovat yhtenä syynä juuri saarnojen taajakäyttöiset stereotypiat jllak (~ jllek) on jssk (~ jstk) apu ~ hyödytys ~ ilo ~ lohdutus ~ muistutus ~ opetus ~ todistus ym. Nykykieliset vastineet voisivat olla vaikkapa seuraavanlaisia: jk on jllek ilona (~ iloksi), lohtuna ym.; jk tuottaa jllek iloa, lohtua; jk saa hyötyä, iloa ym. jstk. Habitiiviadverbiaalin sijanvaihtelusta mainituissa ilmauksissa (adessiivi tai allatiivi) ks. 30.1.3.
(1) Tästä mahta olla - - surewaisille jalo myös muistutus Ika 1673 C4a
(2) Tästä on meille 1. suuri lohdutus ,että me olem Jumalan palweljat LPet 1644b C3a
(3) Tästä on meille erinomainen opetus , nijtä wääri opettait Calvinianeit wastan LPet 1644b E2a
(4) meille hänen Cuolemans muistosta, on sangen monda hyödytystä Ika 1659:2
(5) Josta meillä on suuri lohdutus - - cuoleman hetkellä Ika 1659:47
(6) ei hänellä ole apua [= pelastusta] Jumalan tykönä Ika 1659:152
Nykykielisittäin "turhia" habitiiviadverbiaalit ovat seuraavanlaisissa tapauksissa:
(7) Ja meille senpäälle on nijsä Jumalan edesmenneisä Pyhisä sangen monda jalo Esimerckiä Ika 1659:3
(8) Tämän caldainen Esimercki on meille myös - - Judas Ischariotexes Ika 1659:52
Vanhan kirjakielen ilmauksen jllak on halu jtk vastaan nykykielinen vastine on esimerkiksi jk rakastaa jtk. Verbistä tapahtua on mahdollisesti latinan fieri-verbin vaikutuksesta tullut jonkinlainen muotifraasi: eripuraisuus, vääryys, synti tai lunastus tapahtuu sen sijaan että nykyään syntyy, tulee riitaa, tehdään syntiä tai vääryyttä.
(9) Jos nyt luonnollisella Ihmisellä on sencaltainen halu lapsians wastan, ettei hän heille - - anna wahingollista anomusta Raj 1654b D2b
(10) hän [= Jumala] on meidän racas taiwallinen Isän, jolla on Isällinen hywä halu meitä wastan Raj 1654b D3a
(11) [ Vanhempien tulee ennen kuolemaansa jakaa perintö lapsilleen] ettei heidän seasans tapahtuis jocu eri puraisuus Ika 1659:3
(12) Josephille tapahdui - - wääryys hänen omilda welijldäns Ika 1659:62
(13) [Jumala vaatii synnintunnustusta] Ihmisild, jotca sekä on Syndyn langenet, on myös lunastus tapahtunut Wälimiehen JESVxen cautta LPet 1644b A2a
Pronominien mikä, (ei) mikään ja moni partitiivimuodot mitä, mitään, monta esiintyvät myös ei-eksistentiaalisten lauseiden subjekteina; mitä on sporadinen, monta hyvinkin yleinen. Näiden pronominien partitiivi on leksikaalistunut jonkinlaiseksi perusmuodoksi, jolla on nykyistä laajempi distribuutio (Denison 1957: 120, Suojanen 1977: 69, Forsman Svensson 1983: 200-201). Samoin on ollut varhemmassa kirjasuomessa: Sorolainen eij mitäkän Waimoista Inhimistä nijn caunista,cuin heidän Huonens ia Cotons (Rapola 1975: 97). Näytteitä e-lauseen monta-subjekteista on myös jaksoissa 26.2.2 (lauseet 9, 10) ja 26.2.3 (4, 7), ei-eksistentiaalisen lauseen monta-subjekteista kongruenssi-ilmiöiden yhteydessä jaksossa 35.2 (lauseet 19–23).
(1) että he - - tekisit mitä oickia ia hywä on Kex 1680 Bb
(2) mitä ikänäns Auringon alla picaisimmasta pelehty - - nijn sijhen meidän nykyisen elämäm wiheliäisyys werratan Hamm Aa
(3) Tämän tähden on myös nyt monda wesis Silmin Thur 1689: 4
(4) Sillä monda asiata näky meillen vdexi Ika 1659:111
Saarnakirjailijat käyttävät satunnaisesti se-pronominia muodollisena subjektina ruotsin det-pronominin tavoin (det oli aiemmin selvä determinatiivipronomini). Käyttöä esiintyy tapauksissa, joissa varsinainen subjekti on infinitiivi tai sivulause, samoin erityyppisissä yksipersoonaisissa ilmauksissa. Kun subjektina on että-lause, se-pronominin voikin tulkita determinatiivipronominiksi; kyseessä on ekstrapositio, joka on jättänyt pronominin alkuasemaiseksi mutta siirtänyt subjektin lauseen loppuun: Se, että ihminen on yksinään, ei ole hyvä ( -> Se ei ole hyvä, että ihminen on yksinään). (Ks. 25.1.4.1.)
Nykyisessä kirjoitetussa kielessä determinatiivia ei yleensä käytetä esitetyllä tavalla: Ei ole hyvä, että ihminen on yksinään. Tästä syystä pronominin tulkitsee vanhoissa teksteissä lähinnä muodolliseksi subjektiksi aivan kuten ruotsin det-pronominin. Muiden kuin lausesubjektien yhteydessä se-pronominilla on selkeämmin muodollisen subjektin funktio.
(1) Se on paljon kewiämbi sanoa mitä eij ole olewa ijancaickises Elämäs Proc 1681 C2b
(2) ehkä se näky ihmisten mielestä suurckiaxi että Melartopaeuxen familia alca - - wähettä Kex 1680 D3b
(3) Se on kyllä tosi, että nämä sanat puhuttin silloin Kolck 1698 Ba
(4) Kyllä se cuulu, että minä huocan Fav B2a
(5) [nim. että ehtoollinen nautitaan vain ulkonaisesti] Näin se wieläkin tapahtu Raj 1654b Ia
(6) Se kylwetän luonollinen ruumis [nykyr. kylvetään sielullinen ruumis] Kex A3a
(7) Se kylwetän turmeluxes [nykyr. kylvetään katoavaisuudessa] Kex A3a
* Agricolan kielessä muodollisia subjekteja on runsaammin:
Subjektin ellipsi on nykykielessä mahdollinen samasubjektisissa rinnasteisissa lauseissa sekä eräissä sivulausetyypeissä, joiden subjekti on sama kuin päälauseen: Hän sanoi, että tulee pian; Hän tulee kun ~ jos ehtii; Hän myi talon, jossa oli asunut kauan; Hän osasi läksyn paremmin kuin luulikaan. (Ks. esim. Hakulinen - Karlsson 1979: 323–326). Näin on vanhassa kirjakielessäkin, esimerkkinä seuraava lause, jossa tosin rinnasteiset predikaatit ovat erimuotoiset:
Tämän tähden on myös nyt monda wesis Silmin, ja catkerojta Kyneleitä wuodattawat (Thur A2b)
Toisaalta subjekti jätetään usein ilmipanematta nykykielestä poikkeavasti. Saarnoissa subjekti voi puuttua erisubjektisista rinnasteisista lauseista; tällöin kyseinen 0-subjekti on samaviitteinen jonkin muun virkkeessä esiintyvän konstituentin kanssa, esimerkiksi objektin tai attribuutin. Joskus toistamatta jätetty subjekti löytyy edellisestä (graafisesta) virkkeestä, jolle 0-subjektinen, usein ja-sanalla alkava lause on jatkoa. Subjektin joutuu mainituissa tapauksissa päättelemään asiayhteydestä, siis pragmaattisesti, samoin kuin useiden pronominien korrelaatin (vrt. 25.1.3.2).
Tuntuu luonnolliselta, että latina on osaltaan tarjonnut 0-subjektin mallin, sillä pronominisubjekti ilmipannaan latinassa vain, jos se on erityisen korosteinen (Sjöstrand 1953: 211–212). Subjektittomat lauseet ovat olleet tyypillisiä myös muinaisruotsille (Wessén 1956:174–180), ja vielä varhaisnykyruotsissa subjekti on nykyruotsista poikkeavasti ilmipanematta erityyppisissä konteksteissa (Saari 1987:111–114). Seuraavissa esimerkeissä 0-subjektin tarkoite on rinnasteisen tai hallitsevan lauseen objekti tai attribuutti tai tarkoite löytyy edeltävästä tekstistä, milloin edellisestä virkkeestä, milloin kauempaa. Ilmipanematon konstituentti voi olla mm. edeltävän passiivilauseen subjekti-objekti (tästä konstituentista ks. 27.2.1). Nollasubjektien tarkoitteet on näytteissä lihavoitu.
(1) [syntiä tehdään] sijnä,ettenme racasta Jumalata - - ylidzen caickia cappaleita, nijncuin Ø pyhäs Laisas ano ia waati LPet 1644b A3a
(2) jota HERra racasta, sitä hän rangaise, ja Øon hänelle [= Herralle] otollinen Raj 1654b B4b
(3) hänen [= raskaana oleva vaimo] Miehens oli neuwottu Unesa, että Ø piti menemän Cuopan tygö Lpet 1670 Ca
(4) Ja jonga sydän ei näitä wärjähdä, eikä Ø anna idzeens catumuxen, ne tulewat Helwettin LPet 1644b Ba
(5) Sillä cuinga taita Jumala cuulla jongun huulden hyminät, cosk Ø ei idzekän malda eli hawaidze oma lucuans LPet 1644a B4a
(6) Jos palion curkistelet toisen miehen aitan päälle ja calun, nijn Ø ymmärtä sinun sitä himoitzewan LPet 1670 B3b
(7) Nämät sanat osottawat, että Cainin oma tundo, eij händä wielä waiwanut, eikä Ø tienyt että hänen Syndins piti ilmei tuleman Andr Ca
(8) heidän [= seurakuntalaisten] Kirck. H[erransa] J. M[elartopaeus] on waeldanut Taiwallisen Jerusalemin, nijn ettei Ø nyt saa nähdä hänen caswojans Kex Da
(9) Parembi olis että Myllynkiwi ripustettaisijn hänen caulaans, ja Ø upotettaisijn Meren sywyteen Ika 1659:28
(10) Ja sentähden nyt Ønautitze sitä hywä osa, ionga hän Marjan cansa itzellens walinnut on [ed. virkkeessä Hän] Kex C4a
(11) Ø Olit myös cateudella täytetyt [edeltävässä tekstissä on käsitelty pahoja enkeleitä] LPet 1670 C2b