 |
||||||||||||
|
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
||||
|
|
|
|
|
|||||||||
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
|||||
|
|
|
|
|
|||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
27.2 Akkusatiivi pro partitiivi
27.2.2 Irresultatiiviverbin aktiivimuodon objekti
27.3 Partitiivi pro akkusatiivi
27.4 Päätteellinen ja päätteetön akkusatiivi
Objektin sijanvalinta on vanhan kirjasuomen ajoista muuttunut suhteellisesti vähemmän kuin subjektin. Oheisesta taulukosta ilmenevät nominiobjektien sijat Agricolan kielessä, 1600-luvun saarnoissa ja nykyisessä asiaproosassa (HKV 1980:126–129). Sijanvalinta on kuitenkin vanhassa kirjakielessä sekavampi kuin pelkistä luvuista ilmenee: mm. partitiiviobjekteissa on useita "vääriä" partitiiveja, joten nykysääntöjen mukaisten partitiivien osuus on taulukon lukuja vähäisempi (ks. 27.3). Partitiiviobjektien määrää kaventaa myös vanhalle kirjakielelle tyypillinen postpositioilmausten suosinta: tällaisten nykyvastine on usein juuri partitiiviobjekti (ks. jaksoa 31).
Taulukko 2. Nominiobjektin sijat eräissä vanhan ja nykyisen kirjasuomen aineistoissa
| Sija | Agricola % (N=2700) | 1600-luvun saarnat % (N=2700) | Nyk. asiaproosa % (N=3557) |
| AKK. | 64 | 57 | 42 |
| PART. | 36 | 43 | 58 |
Partitiiviobjektin osuus, joka on Agricolan teksteissä vain 36 %, on 1600-luvulle tultaessa selvästi kasvanut (43 %); nykykielen asiaproosassa jo lähes 60 % nominiobjekteista on partitiivissa. Vastaavasti akkusatiivin ala on kaventunut, niin että objektin sijojen osuudet Agricolan teksteissä ja nykykielessä ovat likimain kääntäen verrannolliset: akkusatiivi on vanhassa kirjakielessä objektin sijana yhtä suosittu kuin partitiivi nykyään. (Akkusatiiveiksi olen laskenut myös vanhan kirjakielen passiivilauseiden nominatiivimuotoiset subjekti-objektit, ml. persoonapronominit.)
Vanhan kirjakielen lukija tapaa siis usein akkusatiivimuodon nykykielen partitiivin vastineena mutta toisaalta myös partitiiveja nykyisen akkusatiivin asemesta. Tässä suhteessa Agricolan ja 1600-luvun saarnakirjailijoiden välillä on jo melkoinen ero: "väärien" akkusatiivien + partitiivien osuus (mukana eivät ole rajatapaukset, joiden sijanvalinnan voi hyvällä tahdolla hyväksyä) on Agricolalla noin 13 %, 1600-luvun saarnoissa 6 %. Lisäksi sijanvalinta näyttää 1600-luvun saarnoissa systemaattisemmalta siinä mielessä, että nykyisestä poikkeavaan sijankäyttöön on helpompi löytää selitys.
Nykykielen partitiiviobjekteista vain noin 15 % sijaitsee kieltolauseissa, 85 % selittyy aspektista tai kvantifioinnista. Vanhassa saarna-aineistossa kieltopartitiiveja on lähes 30 %; muissa tapauksissa partitiivi on kytköksissä verbin aspektiin tai selittyy objektin pronominiudesta (ks. 27.3). Kvantifiointi on vain harvoin partitiiviobjektin laukaisimena: kun kyseessä on epämääräinen paljous, objektina (tai OSMA:na) on joko kvanttorillinen ilmaus (esim. muutamat viikot) tai akkusatiivimuoto.
Tapaukset, joissa vanhassa kirjakielessä käytetään akkusatiivia nykyisen partitiiviobjektin asemesta, voi jakaa kolmeen ryhmään: 1. passiivilauseiden subjekti-objekti; 2. aktiivimuotoisen irresultatiiviverbin objekti; 3. epämääräistä paljoutta ilmaiseva jaollinen objektisane.
Passiivilauseiden objekti käyttäytyy 1600-luvun teksteissä yleisesti subjektin tavoin (ks. 34.3), ja tuntuukin aiheelliselta käyttää siitä nimitystä subjekti-objekti. Kyseinen konstituentti ei läheskään aina ole objektisääntöjen alainen: lauseen kielteisyys tai verbi-ilmauksen (nykyisittäin käsitettynä) irresultatiivinen aspekti ei vaikuta objektin muotoon, vaan sijana on nominatiivi(akkusatiivi). Juuri nämä passiivilauseiden nominatiivimuotoiset konstituentit kasvattavat aineiston "väärien" akkusatiivien määrää: yli puolet kirjaamistani tapauksista on tällaisia. Oheisissa tekstinäytteissä on joko kieltosana (1–5) tai irresultatiivinen verbi-ilmaus (6–13), mutta subjekti-objekti on nominatiivissa. Lisäesimerkkejä passiivilauseiden objektin nykykielen mukaisesta ja nykyisestä poikkeavasta sijasta on jaksossa 34.
(kieltolause:)
(1) eij yxikän ylpiä taita Taiwasen otetta LPet 1670 D2a
(2) Tästä ei ole yxikän ulos otettu LPet
(3) [oikean opin ylläpitämiseksi kuningas] ettei sen ylitze käywät päästetäis rangaisemata LPet 1670 A3b
(4) Sillä sanalla cautta, ei merkitä eikä ymmärretä täsä - - Syy eli Wälicappale, waan - - Waimon Tila Synnyttämises Kolck 1698 B4a
(5) Sentähden ei pidä meidän syndiä halpana - - pitämän, jonga tähden Jumala nijn on wihoitettu ettei hän muutoin taittu lepytettää cuin hänen poicans cuolemalla Raj 1654b Na
(irresultatiivinen aspekti:)
(6) Näin ylistetän se Jumalinen opetus Pijka Tabita Flach 1680 A2b
(7) Hurscas ja hywä pilcatan Thur C3a
(8) Catzo, cuinga Herran Engelildä warieldin Moses, nijncuin sijtes, nijn syndymises LPet 1670 B4b
(9) JESUs CHRistus, joca teidän seasan meildä saarnattu on: hänes caicki Jumalan lupauxet owat LPet 1644b Bb
(10) Ja mitä ikänäns Auringon alla picaisimmast pelehty - - nijn sijhen meidän nykyisen elämäm wiheliäisyys werratan Hamm Aa
(11) Sillä minä ahdistetan caikilda puolilda Kolck 1698 A4a
(12) eine ja rawindo jolla hän ylöspidetän LPet 1644a?
(13) Engelitten cansa ymmärretän Hengeliset Taiwalliset Luondocappalet LPet 1670 Ba
Objektin sijanvalinnan silmiinpistävimpiä poikkeamia nykykäytännöstä ovat tapaukset, joissa aspektiltaan irresultatiiviseen verbi-ilmaukseen liittyy akkusatiiviobjekti. Ilmeisesti kielitaju on useassa tapauksessa muuttunut: nykyään irresultatiiviseksi tajuttu ilmaus onkin voinut olla resultatiivinen. Ikola (1988) viittaa Agricolan virheellisiä partitiiviobjekteja käsitellessään siihen, että eräiden verbien merkitys on muuttunut: mm. verbi ylistää on merkinnyt konkreettista 'korottamista' ja ollut resultatiivinen. Raja akkusatiivin ja partitiivin välillä on ollut liukuvampi kuin nykyään. Agricola käyttää akkusatiiviobjektia mm. verbien kutsua 'nimittää', laittaa 'moittia', kiittää, ylistää, lohduttaa, opettaa, pitää jnak t. jksk yhteydessä (verbit aineistoni mukaisessa yleisyysjärjestyksessä).
Aivan satunnaista ei ole akkusatiiviobjektin liittäminen sellaisiinkaan verbeihin kuin rakastaa, saarnata, nuhdella ja harjoittaa; myös useiden muiden irresultatiiviverbien yhteydessä näkee akkusatiiviobjektin. 1600-luvun saarnoissa eräiden suurtaajuisten rakenteiden objekti on yleisemmin akkusatiivissa kuin partitiivissa. Kyseeseen tulevat mm. translatiivirakenne ja siihen rinnastuva ilmaus pitää jk jnak (jksk ym.) sekä useat erisubjektiset infinitiivirakenteet. Niinpä vanhan kirjakielen käytännön mukaan objekti on usein akkusatiivissa seuraavien ilmausten yhteydessä: epäillä, kutsua, luulla, sanoa jk jksk, kehoittaa, kieltää, käskeä, neuvoa, vaatia jk tekemään t. tekemästä. Esimerkkejä on muistakin verbeistä. Translatiivirakenteen objektista on lisäesimerkkejä jaksossa 39.7.4, infinitiivirakenteiden objektista jaksossa 37.6.3 ja 37.6.4.
(1) Jacob cutzu engelit Jumalan sotajoucoxi ja leirixi LPet 1670 Ba
(2) hän cutzui Jumalan Hänen Jumalaxens Ika 1659:172
(3) David cutzu ijancaickisen Elämän yhdexi tallellepannuxi Hywydexi Proc 1681 C2b
(4) Lulechcos nijn halwaxi sinun huorudes LPet 1656 A3b
(5) Ja tämän Taiwan waldocunnan [!] sano H. CHristus Kymmenen Neidzen CALTAJSEXI LPet 1649 A4b
(6) Tämän cansa taitan tacaperin aja Calvinisterit (ia caicki pilckaiat) jotca ulconaiset käytöxet turhana pitäwät LPet 1644a B3b
(7) Cuinga minä taidaisin teidän kieldä händä itkemästä Proc 1681 A2b
(8) [Jumala] kielsi heidän syömäst hywän ja pahan tiedon puusta LPet 1670 Da
(9) Satanas kiusaisi Esiwanhemmat syömän kieldystä puusta LPet 1670 Da
(10) tahdois Pyhän Hengen cansa sanancuuljoiten sydämen ylöswalista Kex 1680 Ca
(11) Sitälikin tämän wiheljäisyden enändä Ihminen Teco Synnin cansa LPet 1644b A2b
(12) Nijn ettei se [= Jeesuksen veri] huuda Costo, waanjulistaa armon ja syndein andexi Saamisen Hamm 1683 Ba
(13) sinä autat sekä ihmiset että eläimet LPet 1644a
(14) [kohtuullinen uni] sekä Aijun ia myös muut Jäsenet wahwistaa LPet 1644a G3a
(15) Sentähden myös Jumala rangaise sencaltaiset Epäuscoiset LPet 1644a A4b
* Ojansuu (1909) mainitsee Agricolalta mm. seuraavat esimerkit: Hen on pilcanut Jumalan; Temen wären toimituxen Christus tesse laitta; Cunnioita ne Lesket; Itzepe Teco Mestarins ylistepi; Sine racastat wanhurskaudhen, ia wihat sen Jumalattoman menon.
Subjektin yhteydessä 26.2.2) kävi ilmi, ettei vanha kirjakieli hyödynnä partitiivia kvantifiointiin samassa määrin kuin nykyinen kirjasuomi. Sama pätee objektiin, selvemmin Agricolan kielessä kuin 1600-luvun saarnoissa. Epämääräistä paljoutta ilmaistaan usein kvanttorin + akkusatiivin yhdistelmällä: monet, moninaiset, muutamat, useat (kaikkinaiset), epälukuiset ym. + pääsana.
(1) Hän [= vainaja] on myös tundenut hänen ruumiisans moninaiset kiwut ja waiwat Bång F4
(2) Toucocuulla - - edestuottaa Jumala caickinaiset suwilinnut - - syötäwäxi LPet 1644 Ob
(3) Cuitengin toisinans Jumala usiammatkin Engelins asetta Ihmistä - - suojelemaan LPet 1670 Bb
(4) Sillä he hokewat ei taitawan Pawin wärin mennä eli erhettyä - - waicka epälucuiset Sielut cansans cadotuxen weis Raj 1654b Fb
* Agricolan teksteissä on runsaasti kvanttorillisia ilmauksia:
Niissä tapauksissa, joissa akkusatiiviin ei liity kvanttoria, objektisaneet ovat yleensä monikollisia, mutta kyseeseen tulee myös jaollisen saneen yksikkö. Nykykielen partitiiveja mm. lauseissa jokin aiheuttaa riitoja ja erimielisyyttä ja joku kokee ~ tuntee mielipahaa, vihaa ja vainoa vastaavat vanhassa kirjakielessä aivan yleisesti akkusatiiviobjektit: jokin matkaansaattaa riidat ja eripuraisuudet, joku saa osakseen mielipahan, vihan ja vainon. 1600-luvun akkusatiiviobjektit tuntuvat nykylukijasta epäluontevilta, joskaan eivät välttämättä virheellisiltä. Nykylukija mieltää ne helposti samantapaiseksi kerskailuksi kuin esimerkiksi nykykielen ilmaukset Emäntä kantoi pöytään pullat ja piparkakut, kahvit ja konjakitja jos jonkinlaiset tykötarpeet tai Hän on kiertänyt Euroopat ja Amerikat.
(5) [Perkele] wäärät opit, pahat menot, julki synnit ja caicki cauhistoxet ylösnosta ja matcan saatta LPet 1670 C3a
(6) pahat henget iotca rijdat, hasut ja eripuraisudet matcan saattawat LPet 1670 D2b
(7) Jumala hänen sanomattomast hywydestäns tähän suuren Förstindömin Suomen Maalle, ei ainoastans Schoulut ja Gymnasiumit ole asettanut: mutta myös nyt ennen colme wuotta, nimittäin Anno 1640 on Kunincalinen Academia - - Turcuun joutunut LPet 1644a esip
(8) Jumala walwo; joca wesistä Calat wercon cocoo ia Medzistä medzän eläimet pyydyxen aja LPet 1644a F3b
(9) ettei he [= ihmiset] tunne Jumalata sixi joca anda jywät, wijnat, willat, pellawat, hopiat ja cullatLPet 1644a J2b
(10) Cuningas Johanin aicana on usein pidetyt Pappein cocouxet LPet 1670 A3b
(11) Nijn minä sijs neuwon, että - - pidetäisin rucouxet, anomiset, toiwotuxet, ja kijtoxet, caickein ihmisten edest Ika 1659
(12) hänelle on Jumala terweyden, woiman ja ymmärryxen andanut LPet 1644a?
(13) [paha omatunto] saattaa ihmiselle suuren sydämen kiwun pelgon ja wapistuxen Raj 1654b
(14) ei ole muuta tahtonut opettaa cuin kristillisen nöyryyden Ika
(15) ei hän muuta mitän woita cuin mielipahan, wihan ja wainon Thur 1689:12
Muist. Satunnaisesti 1600-luvun saarnoista tapaa objekteina latinan akkusatiiveja (latinaisista sijamuodoista jaksossa 30.4). Tällaisia on enemmän Agricolan teksteissä, yleisimpänä sana Euangelium. Agricolalta löytyy myös selviä lapsuksia, esimerkiksi akkusatiiviobjekti kielteisistä lauseista: Jotca Jumalan Sanat ia palueluxet euet tottele; Mailma ei maltanut nämet Jylinet kerssie; ettei hen Latinan eike Rotzin kielen taidha. Tällaisia tapauksia ei löydä 1600-luvun teksteistä. Mainittakoon myös taipumaton relatiivipronomini kuin, jota käytetään kaikkien objektinsijojen vastineena (ks. 25.1.3.1).
1600-luvun saarnojen partitiiviobjekteista kuutisen prosenttia on nykyisen kielitajun vastaisia (Agricolalla tapauksia on enemmän). Partitiivi on yleinen etenkin persoonapronomineissa, sillä niiden objektinsija on vanhassa kirjakielessä partitiivi verbin aspektiin katsomatta: esimerkiksi Isä meidän -rukouksen lausetta päästä meidät pahasta on vastannut asu päästä meitä pahasta (Ikola 1966). Niinpä runsaat puolet partitiivitapauksista on persoonapronomineja, tavallisimmat meitä, heitä ja häntä. Muutkin pronominit ovat usein partitiivissa resultatiivisen verbi-ilmauksen yhteydessä: sitä, tätä, niitä.
Noin kaksi kolmannesta 1600-luvun saarnojen ja peräti neljä viidennestä Agricolan "vääristä" partitiiveista selittyy objektin pronominiudesta. 1600-luvun aineistossa on siis enemmän kuin Agricolan tekstissä muunlaisia nykykielen kannalta outoja partitiiveja. Partitiivin yleistymisen (persoona)pronominien objektimuodoksi Ikola (1966) katsoo selittyvän osaksi seuraavasti. Ensinnäkään pronominien nominatiivimuotoja ei esiinny tapauksissa, joissa muista nomineista käytettäisiin päätteetöntä akkusatiivia. Toisaalta vanha kirjasuomi ei viljele t-akkusatiivia, ja n-päätteinen akkusatiivi tuntunee säännönvastaiselta niissä asemissa, joissa muista nomineista käytettäisiin päätteetöntä akkusatiivia (3–4, 11–14). Näin ollen partitiivi on jonkinlainen kompromissi, persoonapronominien yleinen objektinsija.
(1) pelastacon minua pahasta (Proc)
(2) unhotan sinua (Raj)
(3) meidän tulee saattaa händä hänen lepocammioons (Flach)
(4) nijn pitä händä pandaman pannaan (Kex)
(5) saattaa händä maan poween (Kex)
(6) meitä lunastais (Kex)
(7) [Jeesus] on saattanut meitä Jumalan lapsixi (LPet)
(8) on meitä lunastanut (Kex)
(9) tahdomme täyttää meitäm wijnalla (Thur)
(10) [Jeesus] tekepi meitä wanhurscaxi synnistä (LPet)
(11) castacaat heitä (Kex)
(12) andakaat teitän Jumalalle (Thur)
(13) Käändäkät teitän (Ika)
(14) sitä hän tahtoi anda (Kex)
(15) Sillä Ihmisen Poica tuli autuaxi tekemen, sitä cuin cadonnut oli (LPet)
(16) niitä aatelisixi tehtiin (Kex)
(17) Jota textistä - - ulostemmatan (Kex)
(18) Jota [= Jumalan sanaa] ensist edespani (Raj)
Kun objektina on muu nomini kuin pronomini, partitiivin käyttöön on vaikeaa löytää syytä. Partitiivi on 1600-luvun saarnoissa yleisempi kuin Agricolan teksteissä ja kuvastanee lounaissuomalaista kielenkäyttöä. Kirjoittajien välillä on melkoisia eroja; partitiivin suosijoita ovat mm. Procopaeus, Favorinus ja Ikalensis. "Väärä" partitiivi liittyy usein verbiin mainita, usein myös verbeihin antaa ja lunastaa, kun taas muut tapaukset ovat sporadisia. Kun 1600-luvun partitiiveja tarkastelee nykysääntöjen pohjalta, sijan merkityksen tulkitsee usein muuksi kuin kirjoittaja on kontekstissa tarkoittanut: jaottoman objektisaneen partitiivi yhdistyy irresultatiiviseen aspektiin, jaollisen objektisaneen epämääräiseen paljouteen. Saarnakirjailijat saattavat valita objektin sijaksi partitiivin, vaikka aspekti on resultatiivinen ja objektisane määräpaljoutta ilmaiseva substantiivi. Näitä tapauksia on kuitenkin suhteellisen vähän.
(19a) nijncuin Petaringin Engelitä mainitan Act. 19. 15. (LPet)
(19b) cuitengin hän [= Mooses] usiast Engeleitäkin mainitze (LPet)
(20) wiholliset - - wapisewat cosc Jesust mainitan (LPet)
(21) Tabita, jota ennen mainittiin (Flach)
(22) andoi heille lupaa (Kex)
(23) anna meille cuolemattomuutta (Kex)
(24) andawan hywä neuwoo (Kex)
(25) pitkää Valetii on andanut ’jättänyt ikuiset jäähyväiset’ (lat. aeternum vale ’jää iäksi hyvästi’, valedicere ’jättää hyvästit’) (Kex)
(26) täytyi kallistaa päätäns - - ja tunnustaa voimattomuuttans (Kex)
(27) [Gezelius on] arwannut juuri hywäxi, pitä myös Pappein cocousta (LPet)
(28) olette saattawa kirkkoherran ruumista lepokammioons kirkkoon (Kex)
(29) [pahat enkelit] tahdoit Jumalan Cunnia itzellens omistaa (LPet)
(30) on cuolleita ylösherätäwä (Kex)
(31) Näin owat ne caxi waimo ymbärinsleicannet lapsians (Kex)
(32) on myös pesnyt heidän jalkojans (Ika)
(33) hän säästi niitä parahita lampaista ja karjasta (Ika)
(34) että me meidän cuolluitam cunnialisesta hautaamme (Flach)
(35) jokaista poikaa korjaa jällens (Ika)
Nykykielen päätteettömän akkusatiivin eli ns. toisen akkusatiivin tilalla on yleisesti päätteellinen nesessiivirakenteissa (näytteitä jaksossa 39.2.2.2). 1600-luvun saarnoissa aktiivisten nesessiivirakenteiden objekteista noin kolme neljännestä on n-päätteisiä (Agricolalla neljä viidennestä). Agricolalta löytyy näytteitä päätteellisestä akkusatiivista jopa imperatiivin 1. tai 2. persoonan yhteydessä: Ydhen Altarin maasta tee minulle; Anna meille wahwan ia totisen turuan Christusen pälle;edeswieket teudhelisen Tijunnin; wiettekem sijne ydhen Woodhen. Mainitunlaista akkusatiivin käyttöä en ole tavannut 1600-luvun saarnoista. Sekä Agricolan teksteissä että 1600-luvun saarnoissa kaikki-pronominin yksikön akkusatiivina on milloin kaikki, milloin kaiken.